sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Melontaa kesällä 1967


Tuntemattoman kuvaajan kaksi peräkkäistä otosta kesäpäivältä vuonna 1967.

Tuntemattomat tytöt saapuvat Vajalle. Telakkarakennus on uusittu.


 Esko Palosaari poikineen Vajalla. Mäellä näkyvä Ylen lyhytaaltoasema on purettu. Talossa asui viisi perhettä. 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Melaveikot ry perustettiin v. 1934 - Juhlavuosi 85v lähestyy


Nuoret miehet ideoivat melontaseuran



Kylmä ja myrskyinen tammikuun ilta. Kolkosti vinkuu tuuli puhelinlangoissa. Kylmän viiman kourissa rämisevät kaupunkitalojen peltikatot ja savutorvet ja syöksyvät lumiryöpyt kiitävät pitkin kirkkaasti valaistun pääkaupungin katuja. Eräässä nuorten miesten asunnossa istuu aikaansa kuluttamassa joukko nuoria miehiä. Heillä on runsaasti aikaa. Tunnelman kohottajina ovat joukko karhuviinapulloja ja korttipakka. Eräs tulija raottaa boksin ovea ja eroittaa seurueen paksun tupakansavun keskeltä jo ennestään tutut kasvot. Tulija ei hämmästy vaan astuu rohkeasti huoneeseen, kaivaa salkustaan pinkan papereita, joihin on koneella kirjoitettu pykäliä, paragrafeja, sitoumuksia ja muita kommervenkkejä ja pyytää niihin muutamia allekirjoituksia." Näin muisteli seuramme puheenjohtaja Viljam Piipponen seuran vuosikokouksessa 1.2.1935 pitämässä puheessaan. Tuon illan seurauksena Sosialiministeriö hyväksyi Suomen Soutajat ry:n yhdistysrekisteriin 28.2.1934, mistä seura muutti nimensä Melaveikot ry:ksi keväällä 1938.

Seuramme kumpuilevaa ja mielenkiintoista historiaa on koottu Juhla-Ourilaiseen v.2009. Tulostusversiona se on 24-sivuinen, jonka voi ladata tästä (pdf, 1MB).

Mitä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana? 

Lähetä sinulle tärkeitä tarinoita ja juttuja 85v-juhlatoimikunnalle osoitteeseen hallitus.melaveikot (at) gmail.com