Haikon kartano - 2005

Muutamat  melojat päättivät palkita itseään kesän ahkerista melonnoista tekemällä melontaretken Helsingistä Haikon Kartanoon, jossa nautittaisiin lounas kartanon herkkupöydästä. Kun oli ollut myrskyisiä kelejä, matkaan lähti useista kutsutuista ja alustavasti lähtöaikeissa olleista vain neljä melojaa, MeVe:stä Esikko, Raimo ja minä sekä Mirja HeMe:stä. Lähtö oli vajalta viime perjantaina 16.19. klo 11.00. Esikko tosin lähti Lauttasaaresta, mutta yhdyttiin Harakan ja Uunisaaren välissä sovittuun aikaan.

Sää oli aurinkoinen ja sopiva myötäinen avitti meitä itäänpäin meloessa. Todettiin jälleen kerran tuo syksyn kuulaus, mikä antaa merelliselle maisemalle lisähohtoa. Reittimme kulki Santahaminan ja Trutholman ulkopuolelta Villingistä itään olevan Hattu-saaren kautta, missä pidimme ruokailutauon. Tähtäimenä oli Björkholmen-saari yöpymispaikkana. Saari sijaitsee Emäsalon eteläosan länsipuolella. Hatusta reittimme kulki melko suoraan Kaivokarin suuntaan, josta koilliseen Onaksen takana Björkholmen löytyi. Matkaa sinne kertyi vajalta runsaat 43 km. Saari on asumaton ja sopivia telttapaikkoja löytyi. Sijainti oli sikäli hyvä, että sieltä oli vain 15 km:n matka Haikkoon, joten ehdimme sinne hyvin lounasajaksi. Oli täydenkuun aika ja kirkas taivas, joten näkymät illalla ja yöllä olivat aivan upeat. Tuntui, että hommassa hohtoa.

Aamulla päätimme jättää leirin purkamatta palataksemme sinne Haikon Kartanossa käynnin jälkeen lauantai iltapäivällä. Raimo tosin kokosi telttansa ja varusteensa mukaan, kun häneltä nuo leiriytymispuuhat tuntuvat käyvän käden käänteessä; ehkä hän myös ajatteli pohjalastin kajakissa hyväksi aallokkokelin varalta. Pohjoiseen melottaessa oli taas myötätuulta, joten hyvissä ajoin saavuimme Haikon rantaan, niin että ehdimme vaihtaa rauhassa siviilivaatteet päälle. Kävin siinä samalla uimassakin, mikä piristi mukavasti.

Nälkää oli jo ehditty sopivasti kehitellä joten Kartanon lounas jälkiruokapöytineen oli erikoisen maittava; olisi se tosin maistunut ilman nälän maustettakin. Eihän tämä itsensä palkitseminen ihan ilmaista ollut, mutta ajattelimme, että tällaisen ylellisyyden voi suoda itselleen kerran vuodessa. Onhan se kuitenkin  eri asia kuin joka vuosi. Luultavasti sama ohjelma taas ensi syksynä, jos halukkaita palkittavia löytyy. Viime syksynähän teimme osaksi samalla porukalla vastaavan retken. Sanoisinko siis, että Haikon retki on jo perinteinen.

Paluumatkan teimme eri reittiä eli Emäsalon itäpuolta, joten tuo iso saari tuli kierrettyä. Pidimme maatauon Norrholmenilla, joka on Porvoon kaupungin kiitettävästi ylläpitämä ulkoilusaari. Kävimme myös ihailemassa paikan erikoisuutta, pientä idyllistä maa/kivisaunaa. Tuulet suosivat meitä niin, että taas etelään meloessamme oli tuuli kääntynyt luoteeseen.

Toinen yö Björkholmenilla täydenkuun loisteessa. Säätiedotukset lupasivat sunnuntaiksi kovaa tuulta, tällä kertaa lounaasta. Saisimme siis puskea vaatatuuleen.

Kun sitten aamulla lähdimme ajoissa liikkeelle ja käytimme suojaista reittiä Kitön ja Löparön pohjoispuolelta, pääsimme kohtalaisen hyvin Kalkstrandiin saakka. Senjälkeen alkoi tuuli yltyä ennusteen mukaisesti eikä suojaisia reittejä jatkossa löytynyt.

Esikko ja Mirja tekivätkin tässä vaiheessa ainakin jälkeenpäin järkeväksi osoittautuneen päätöksen: nousivat maihin ja tilasivat autokuljetuksen Helsinkiin. Jääräpäiset Raimo ja minä jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan meloen. Vastatuuli tuntui vain pahenevan ja töitä sai tehdä tosissaan. Luovimismahdollisuudet olivat vähäiset, mutta eteen sattuvat saaret antoivat suojaa lepohetkeä varten. Aallokko ei ollut noussut sillä tavoin vaaralliseksi, että olisi ollut murtuvia aallonharjoja, mutta kovan tuulen takia sai pitää tosissaan melasta kiinni. Jos löysäsit vetoja, pysyi kajakki paikallaan ellei lähtenyt pikkuhiljaa taaksepäin.

Maatauon pidimme Söderkullalandetin länsikärjessä, jossa on katoksella, puuceellä ym. varustettu ulkoilutukikohta. Ehkä hankalin osuus oli lähes loppuvaiheessa eli Hernesaaren ja Länsisataman ulkopuolella, jossa tunnetusti on hankalaa ristiaallokkoa. Kun melontavauhti vastatuulesta johtuen oli hidasta, tulimme melan varressa olleeksi sinä päivänä lähes 11 tuntia. No, kävihän se treenistä; lähellä oli jo, ettei mennyt kuluttavan harjoituksen puolelle. Sivutuotetta vajalta ja takaisin kertyi 131 km.

Yrjö Lindroos, 20.9.2005
yrjo.lindroos at kolumbus.fi

Inarinmelonta - 2005

Ilta Pikkusaaressa

Ensimmäiseen Inarinmelontaan osallistui kolme kaksikkoa, toisella melontaretkellä oli mukana kaksi kaksikkoa. 10.-17.9.2005 melotulla kolmannella perättäisellä retkellä oli vain yksi kaksikko, eli olin vaimoni Kirsikan kanssa kaksin.

Lähdimme Ukonkiven lomakylän rannasta. Auton saimme jättää pihaparkkiin. Ennen kuin kajakki oli pakattu, saimme kokea lähes neljän vuodenajan sään. Auringossa aloitimme ja välillä suojauduimme autoon rajua vesi- ja raesadetta. Lähtiessämme taas aurinko paistoi, mutta vastatuuli ja vaahtopäät laittoivat miettimään, kannattaako heti lähteä vai jäädäkö odottelemaan tuulen laantumista. Mutta menohalut voittivat ja suuntasimme keulan kohti tuulta. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Jaavasaari. Uskomatonta, mutta oli vaikea löytää kunnollista, tasaista telttapaikkaa, vaikka oli kyse yhdestä teltasta. Kyhäsin tulet vanhalle nuotiopaikalle. Syötyämme saatoimmekin nauttia leppoisasta, lähes tyynestä illasta.

Sunnuntaiaamu oli pilvinen ja heikkotuulinen. Etenimme Korkia Mauraan katselemaan jääluolaa. Hyvä laituripaikka ja lähellä luolaa nuotiopiiri. Liekö niin, että kesä on ollut lämmin, kun jääluolan pohja oli sulan veden peitossa. Taskulamppu on ehdoton varustus, ilman valoa luolaan ei ole menemistä. Käymisen arvoinen paikka. Reipasta sivumyötäaallokkoa jatkossa, illalla katsastettiin muutama leiripaikka, mutta hyvää ei löytynyt, kunnes saavuimme auringon laskiessa Makia Petäjäsaaren hiekkarantaan. Todella hyvä tasainen leirisaari. Makkaranpaistoa rantanuotiolla, revontulien loistaessa taivaalla.

Maanantai oli tuulinen, aallokkoinen päivä. Sivuvastainen tuuli nostatti vaahtopäitä, joita vasten puskettiin, mutta saarten suojassa oli leppoisan tyyntä. Puikkelehdittiin pienten saarten väliköissä. Tarkoitus oli leiriytyä ajoissa, mutta leiripaikan hakuun tuhrautui taas aikaa, sillä mikä tahansa pöpelikkö ei kelvannut. Lopulta löytyi sopiva niemennokka Pikkusalmensaaressa. Sadekuuro sammutti nuotion alkuillasta, mutta sytytin sen myöhemmin uudelleen, ja loppuilta sujuikin mukavasti nuotiolla istuskellen.

Tiistai oli maanantain kaltainen. Aamupalalla teltta toimi kylmän tuulen suojana, puoliltapäivin lähdettiin liikkeelle, kun tuuli oli jonkin verran laantunut. Päivätauolla Hoikka Petäjäsaaressa, Inari näytti parhaan puolensa. Tyyni, aurinkoinen, lämmin taukopaikka. Tätä sen olla pitää. Mutta matkan jatkuessa idylli katosi. Hyvän matkaa edettyämme jouduimme tilanteeseen, joka laittoi meidät vasten vaahtopäitä. Hetken tuumattiin, kanattaako tuonne sekaan mennä. Päätimme lähteä, koska tuuli oli vastainen, vaikkakin tuima. Minä sain etumiehenä kaikki räiskeet päälleni, mutta kylmä ei ehtinyt tulla, sillä saimme tosissaan meloa päästäksemme edessä näkyvän saaren suojaan. Tuokion tauoteltuamme jatkoimme nyt sivuvastaisessa aallokossa ja lopulta sivumyötäisessä lähelle Jääsaarta, ja loppuosuuden Jääsaaren autiotuvalle melkoisessa myötäaallokossa. Olipa mukava laittaa tuli kaminaan ja vaihtaa kuivat vaateet sisätilassa. Voimakas tuuli jatkui illan ja yön, joten sopivaan paikkaan osui kämppäyöpyminen.

Keskiviikkoaamu oli heikkosateinen ja sumuinen. Aamiaisen jälkeen ajattelimme siirtyä seuraavaksi yöksi Kaikunuoran suulla sijaitsevaan autiotupaan. Pakkasimme itsemme ja tavarat kajakkiin. Tuuli oli tyyntynyt, heikko sade jatkui, leppoisasti etenimme harmaassa, lähes mustavalkoisessa maisemassa, johon harvalukuiset lehtipuut loivat väriläiskänsä. Tullessamme tuvalle näimme siellä liikettä, ja sisälle päästyämme totesimme kahden saksalaisen melojan majoittuneen sinne. Pojat eivät viitsineet lähteä tällä ilmalla liikkeelle. Miehistä vanhempi oli kokenut Inarin-meloja, useana vuotena hän oli käynyt täällä ja viettänyt meloen vähintään kolme viikkoa. Nautittuamme heidän kanssaan päiväkahvit päätimme palata Jääsaareen, sillä ”pojat” olivat levittäneet retkikamppeensa ympäri kämppää. Pieni tauko teki hyvää ja paluumatka Jääsaareen sujui leppoisasti. Siistittyyn tupaan oli kiva palata.

Nuorasuuselkä

Torstai vaaleni aurinkoisena ja vähätuulisena. Harvinaista herkkua tällä retkellä. Lähdimme saarelta hyvän sään aikaan. Tarkoituksemme oli edetä kohti länttä ja Mahlattinuoraa, mutta yllätykseksemme ohitettuamme Jääsaaren eteläisen niemen levittäytyi eteemme vaahtopäinen Moossinaselkä. Tuuli työnsi vaahtopäitä vastaamme. Takatuhdolta kuuluva järjen ääni sai minut myöntymään paluuseen niemen suojaan. Aamuinen lempeys oli siis pelkkää petosta. Suunnitelmat menivät uusiksi.

Etsin kartalta uuden reitin ja hyväksytin sen ”perämiehellä”, nyt suuntamme oli etelään. Reippaassa sivumyötäisessä aallokossa taiteilimme Moossinasaaren suojaan, sen itäreunaa edetessämme saatoimme taas nauttia leppoisasta melonnasta. Pidimme evästauon auringosta nauttien. Seuraava etappi Pitkä Mauraan oli vaahtopäillä katettu, taas melottiin kohti tyrskyjä, minä vain meloin voimakkaita vetoja ja luotin ”perämiehen” ohjaukseen. Vastaranta lähestyi joka vedolla hitaasti mutta varmasti, reilun kilometrin jälkeen oltiin jo saaren suojassa ja saatoimme huilata. Pitkä Maura kierrettiin etelän kautta ja jatkettiin sen ja Kota Mauran välisestä salmesta pohjoiseen. Haeskeltiin tuuletonta ja maisemallisesti hienoa leiripaikkaa Siinäpä aikaa tuhraantui, joka paikkaan se tuuli tuntui löytävän. Viimein palasimme Pitkä Mauran etelälahteen. Hyvä kallioinen ranta, vanha tulipaikka ja sopivasti pehmeää sammalta teltan alle. Illaksi tuuli tyyntyi ja saimme nauttia iltanuotiolla Piltsinselälle aukeavasta maisemasta, jonne aurinko laski.

Perjantai aamu oli viileä, yöllä oli kuutamo valaissut tienoota. Viimeinen melontapäivä oli tyyni ja aurinkoinen. Kierrettiin Piltsinniemi ja suunnattiin etelään. Isohko Nuoransuuselkä ylitettiin tyynessä säässä. Riitun saaressa pidettiin evästauko. Samalla kerättiin hetkessä pari litraa puolukoita, mättäät suorastaan notkuivat kypsistä puolukoista, eikä niitä yksinkertaisesti voinut jättää sinne. Toisin kuin lähtiessämme, nyt kiersimme Ukkosaaren mantereen puolelta, mielenkiintoinen kapea salmi. Hyvän matkaa saimme vielä meloa, ennen kuin olimme lähtöpisteessä. Loppupiste reissulle oli, kun pieni sadekuuro vielä ylitti meidät ollessamme jo laiturissa.

Sakari Palmio, 2005