Yrjö Lindroosin juhlapuhe

Melaveikot ry  85 v

Kun vietetään syntymäpäiviä on tapana muistella myös mennyttä elämää ja menneitä aikoja. Yhteisön osalta voidaan tarkastella onko tavoitteita saavutettu ja missä määrin. Olemme pienehkö seura, ja usein itse vähätelleet merkitystämme. Kuten nyt selvitän meillä mielestäni on kuitenkin kohtalaisen kunniakas menneisyys tällä melonnan saralla.

Selailin joitakin aikoja sitten jäsenlehtemme Ourilaisen vuosikertoja viime vuosikymmeniltä (1980-luvulta 2000-luvun alkupuolelle saakka). Julkaistujen retkikertomusten ja muiden merkintöjen perusteella näkyy, että toimintamme viime vuosikymmeninä on ollut hyvinkin aktiivista varsinkin retkimelonnassa, mutta myös kunto- ja virkistysmelonnassa. Ourilaisen ansiokkaat toimittajat olivat Ari Tolvanen ja Kati Hovi.

Vaikka pääasiassa olemme harrastaneet retkimelontaa merellä ja meren saaristossa, kyllä vuosittain on järjestetty retkiä Järvi-Suomessa. Paitsi ns. virallisia seuran retkiä aina on ollut myös ns. kaveriporukan retkiä. Erikoisesti Saimaan vesistöt ovat olleet lukuisten retkien kohteena. Tutuiksi ovat käyneet mm.

• Heinäveden reitti, 
• Valamon ja Lintulan luostarit, 
• Repovesi ja Linnansaari,  
• Puula, 
• Puruvesi, 
• Väliväylä, 
• Kallavesi, 
• Ilomantsin Koitajoki ja sen jatkeena Pielinen ja Koitere (Karjalanmaan Helmi), 
• Päijänne (Päilyvä Päijänne -retki viime vuonna), 
• kaveriporukan retki vuosisadan alussa Lahti-Vääksyn kanava Jyväskylä ja takaisin Lahteen
• Inarinjärvi (6:n melojan porukka) v. 2003.

Voisi sanoa, että meriretkeily on ollut erikoisalamme. Luettelen tässä joitakin esimerkkejä. Tapana näyttää asiakirjojen valossa olleen, että kesän aikana vähintäinkin 2 järjestettyä retkeä,  ensin mahdollisesti vaativaksi (sääolosuhteet) muodostunut meriretki ja sen jälkeen leppoisa ja helppo sisävesiretki. Tässä merkittävämpiä meriretkiämme:

• Retki Itä-Suomenlahden kansallispuistoon vajalaiturista lähtien (Alli Lind)     
• Tammisaaren ja Inkoon saaristot
• Turun Saaristo (1 viikko)
• Vaasan saaristo (1 viikko)
• Tukholman saaristo (1 viikko)
• Ahvenanmaan kierto (ainakin 2 kertaa), v. 1995 osanottajia 15, v. 2005 osanottajia 10
• Helsinki – Tukholma (1996), 20 osanottajaa
• Tukholma- Helsinki (2001)  12 osanottajaa
• Saarenmaan kierto 1994, 60 v. juhlaretki (14 osanottajaa)  
• Uusikaupunki (Helsingin kylä) – Hki, MeVen vaja (2004) 70 v. juhlaretki (12 osanottajaa)
• Helsinki - Hanko-Helsinki 2019 – 85 v. juhlaretki (Oli myös 1984 50 v.)

Kerrottakoon, että v. 1988 MeVe oli järjestämässä pioneeriretken Helsingistä  Neuvosto-Eestin Tallinnaan. Siellä kysyivät ja ihmettelivät että miksi tulevat kajakeilla, luulisi heillä olevan varaa tulla laivallakin. Sen jälkeen MeVe on järjestänyt ns. "melovan yleisön" pyynnöstä n. 18 Tallinnan melontaa. Osanottojina melojia paitsi pääkaupunkiseuroista, myös eri puolilta Suomea. Silloin tällöin joukossa  myös ulkomaalaisia melojia, jolloin retki on ollut ns. ”kansainvälinen”.  Vuosien mittaan 15 melaveikkoa on ylittänyt Suomenlahden, yhden tai useamman kerran. Viikonloppuretki saattoi usein olla Porkkalasta Naissaareen ja sieltä seuraavana päivänä edelleen Tallinnaan, josta laivalla takaisin.  Vetäjinä näillä retkillä ovat olleet allekirjoittaneen lisäksi mm. Markku ja Irma Lanki, Matti Seppänen ja Erkki Verho. Lisäksi 2000-luvulla Jukka Linnoinmaa ( USA:ssa hankittu avomerimelontaohjaajan pätevyys).

Joku varmaan kysyy mitä järkeä on lähteä tästä melomaan kohti Tallinnaa rannattomalle ulapalle. Jos kysyttäisiin niiltä 160 melojalta, jotka MeVen mukana ovat Suomenlahden ylittäneet, monet useammankiin kerran,  ja sen kokeneet kiehtovaksi, varmaan saataisiin vastaukseksi monenlaisia perusteita.  Tässä tulee mieleen käsite "Juoksijan flow". Kun aikansa rytmikkäästi  hölkkää alkavat aivoissa jyllätä hyvän olon endorfiinit, jolloin juoksu kulkee kevyesti kuin itsestään. Vastaavan voi kokea meloja. Jos on vielä loiva meren aallokko tunne on kuin tanssisi valssia. Flown saavuttaminen edellyttää kuntoilijalta kohtalaista pohjakuntoa.

Yksi seikka tulee mieleen näistä pitkistä retkistä. Seuran on joskus vaikea saada osallistujia lyhyille tai normaali retkille. Mutta jos aiottu retki tarjoaa haasteita, elämyksiä, seikkailua, vieraille vesille, ehkä vähän turisteeraustakin, niin silloin voi olla jopa tungosta retkelle. (esim. Tukholman retkellä 20 melojaa ja Suomenlahden ylityksissä usein yli 20:kin osanottajaa). Onhan tietysti kiva esim. Tukholman melonnasta kertoa työpaikalla, että "ei siihen ruotsinlauttaa tarvita".

Meillä on vuosien varrella harrastettu myös koskimelontaa ja tällöin käyty Kymijoen koskissa harjoittelemassa ja myös uimahallivuoroja meillä on ollut jonkun toisen seuran kanssa. Mm. Otaniemen hallissa (Erämelojat), Kontulan uimahallissa (Marjaniemen Melojat) sekä Lauttasaaren hallissa (Merimelojat).  Ainakin 5 melaveikkoa on osallistunut retkisarjassa viikon kestävään kv. koskimelontatapahtumaan Arctic Canoe Race (ACR) Kilpisjärveltä Tornioon, n. 500 km. Reitillä kymmeniä  vauhdikkaita koskia.  Siihen aikaan usein kuultu hokema oli "Mikään ei voita melontaa - paitsi KOSKENLASKU".

Onni on, että seuraan on aikojen kuluessa kuulunut lukuisia liikunnallisia, aktiivisia ja innostuneita melojia. Esim. Tonnarilistalla saattoi jonakin vuonna olla kymmenenkin (10) melaveikkoa. Viime vuosina tonnarilistan kärkijoukoissa on komeillut  Raimo Tamminen, jolla nyt on mm. reilusti yli tuhat (1 000) Harmajan kiertoa. Suomen rannikon melonnan (Sinivalkonauha: Virolahti-Tornio tai päinvastoin) on melonut 16 melaveikkoa ja Ruotsin rannikon melonnan Oslon eteläpuolelta (Svinesund) > Haaparanta, (Havspaddlarnas blå band) 3 seuramme melojaa. Parhaina vuosinaan esim. Irma ja Markku Lanki, Matti Seppänen, Vesa Tissari ja Leevi Jarva meloivat yli 2000 km. Me melojat olemme useimmiten myös luontoihmisiä ja melonta jos mikään on luonnonläheistä.  "Kajakilla pääsee niin lähelle luontoa, ettei sen lähemmäs voi päästä".

Suomi Meloo viestissä olemme olleet mukana useita kertoja (kipparina Maija Tammenpää). Ansaittuja Retkimelontamerkkejä (pronssi, hopea, kulta, valio, suurmestari, suurmestari timanteilla) MeVe:llä taitaa Suomen melontaseuroista olla eniten. Mainittakoon vielä,  että MeVe on valittiin Vuoden retkimelontaseuraksi v. 1997. "Ei huono".

Seuramme on ilmeisesti onnistunut kohtalaisen hyvin pyrkimyksessä innostaa jäseniään harrastamaan melontaa niinkuin  säännötkin edellyttävät. Kyllä toimintamme on ollut muutakin kuin melontaa:  Edellytysten luomista itse päätoiminnalle: Vajan korjaustalkoot, kaluston kunnostus ja hankinta. Viimeksi oli isotöinen luiskan levennys. Iloista ja kätevää talkooporukkaa on aina löytynyt ja tällöinkin on hauskaa  yhdessä ollut ja sitä kaivattua yhteisöllisyyttä,  jota koetaan yhteisillä retkilläkin esim. iltanuotiolla maailmaa parannettaessa. Koulutus ja esim. reskutusharjoitukset ovat olleet myös tärkeitä toimintoja.

Usein seuroissa on pohdittu sitä,  kannattaako kuulua lajiliittoon ja mitä seura saa liitolta. Voidaan myös kysyä mitä seura voi antaa lajiliitolle. Seuramme osalta voin todeta, että Suomen Kanoottiliiton hallituksessa on vuosien mittaan ollut ainakin 4 melaveikkoa. Kaksi jäsentämme on toiminut liitossa retki- ja virkistysjaoston vetäjänä. Meve on osallistunut Suomi Meloo yhdistyksen perustamiseen ja sen puheenjohtajana on muutaman vuoden ajan toiminut Matti Seppänen. Jorma Lehtosalo on toiminut liiton ratamelonnan päävalmentajana ja nykyinen puheenjohtajamme Risto Lehtinen on toiminut kv. tuomaritehtävissä sekä Kanoottiliiton että Melonta- ja Soutuliiton toimeksiannosta. Että kyllä Melaveikot on antanut oman panoksensa yhteisen asian hyväksi.

LOPUKSI juhlallisesti:  Melaveikot ry:llä on vuosikymmeniä vanhat jälkipolvia velvoittavat perinteet.

17.8.2019      Yrjö Lindroos

(Puhe pidettiin syyskokouksen yhteydessä Vajalla 27.9.2019)

Geokätköilyä melomalla

Aloita geokätköily melomalla. Markus Nymanin laatima ohje auttaa sinua uuteen harrastukseen. MeVen geokätköilylistan 20 kohdetta antavat mahdollisuuden tutustua lähivesiemme kohteisiin entistä tarkemmin. Samalla opit merellisessä luonnossa liikkumisen perustaidot. Muista varoa jästejä!

Lataa ohje MeVen sähköisestä arkistosta.

Retkikertomus syysretkestä Napoleonin kivelle

Syysretki Napoleonin kivelle 30.8-1.9.2019

Retkelle lähdettiin hyvässä tunnelmassa. Viimeiseen asti olimme valmiita muokkaamaan retkisuunnitelmaa vasta-alkajien rajoitetuilla aikatauluilla, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Kajakit oli pakattu kello 15 mennessä ja retken vähälukuinen, mutta kokenut joukko lähti melomaan Ruoholahden kanavan kautta kohti Napoleonin sarkofagia. Myötätuulen kuljettaessa nautimme ulkoreitistä. Kuninkaansaaren ulkopuolella tapasimme valtavan kokoisen harmaahylkeen. Onneksemme kaveri ei ollut kovinkaan reviiritietoinen tai ei ainakaan kokenut meitä uhaksi. Tämän jälkeen jatkoimme melontaa ihaillen leijalautailijaa, joka nautti tuulen tuomasta vauhdista. 

Pysähdyimme evästauolle Hattusaareen, jossa muitakin leijalautailun harrastajia oli odottamassa vuoroaan. Tauon jälkeen päätimme jatkaa Tallholmenille yöksi. Sauna oli lämpiämässä, mutta emme käyneet. Perillä näimme senkin ihmeen, että ulkosaarien melontaretkelle voi lähteä tietoisesti myös ilman aukkopeitettä. Kaverukset valittivat, että vettä loiskui turhan paljon sisään meriyksiköihin. Heillä oli kuitenkin pumppu kannella. Päivän melottu matka oli 27 kilometriä.

Lauantaiaamun sarastaessa jatkoimme matkaa noin kello 8 kohti Pirttisaarta, jossa nousimme maihin tutkimaan mahdollisia leiripaikkoja. Vielä noustessamme emme tienneet nauttivamme illalla tattirisottoa, mutta se selvisi aikanaan. Pirttisaari vaikutti miellyttävältä tuttavuudelta kaikkineen, löysimme loistavat telttapaikat ja nuotiopaikan. Saareen mahtuu enemmänkin väkeä. Pirttisaaresta jatkoimme kohti Napoleonin sarkofagia. 

Pakollisten poseerausten jälkeen päätimme kiertää Onaksen saariston, kun matkan teko tuntui niin hyvältä. Matka eteni leppoisasti ja tuuli pysyi aluksi sivussa tai takana. Tullen kääntyessä vastaiseksi menimme Jalostamon läheltä suojaan kapeaan ränniin. Noin 4 kilometriä ennen Kalkkirantaa pysähdyimme pienelle nimeämättömälle saarelle syömään evästä. 

Tauon jälkeen jatkoimme vielä vastatuulessa etenemistä kohti Furuholmenia, jossa nautimme tattirisottoa. 

Illalla katselimme, kuinka juhannuksena polttamatta jääneet kokot saivat roihuta venetsialaisten aikana. Kaunissaaren kokko vei voiton koollaan. Ilotulitusraketteja ammuttiin iltakymmenestä noin kahteentoista. Yöllä yritimme tähyillä revontulia, näkemättä jäivät. Päivän melottu matka oli 38 kilometriä.

Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle noin kello 8. Edessä oli matka vajalle sisäreittiä pitkin. Veneitä oli paljon sekä liikkeellä vesillä että paikoillaan saarissa, kun niitä aamutuimaan ohittelimme. Matka eteni suotuisasti eikä tuulta ollut nimeksikään. Tammisalon liikennevaloissa nautimme moottoriveneen ”avustuksesta” kapeassa rännissä. Tammisalon jälkeen suuntasimme kohti Herttoniemenrantaa ja Kulosaaren pohjoispuolta. Kulosaaressa näimme, kuinka Sup-lautailu sujuu pienen lapsen kanssa ilman liivejä. Siellä me kaksi keski-ikäistä miestä murehdimme, mihin tämä maailma on menossa… 

Matkalla kohti Vajaa ”korkkasimme” Kalasataman kanavan, josta jatkoimme evästauolle Tervasaaren laguuniin. Keitetyt kananmunat ja leivät tekivät kauppansa. Katajanokka, Kauppatori ja Kaivopuisto olivat ennallaan. Hernesaaren kärjen vatkauksen jälkeen olimme valmiita suuntaamaan vajalle Ruoholahden kanavan kautta. Matkaa kertyi 32 kilometriä.

Yhteenvetomaisesti täytyy todeta, että retki oli antoisa ja energisoiva. Ravintoa riitti, säät suosivat ja kaikilla oli hyvä tahto. Melottu matka oli 97 kilometriä.

Kertomus: Vesa Knutti (retken vetäjä), kuvat: Risto Lehtinen

Retkikertomus 85v juhlaretkestä Helsinki-Hanko-Helsinki 28.6 - 4.7.2019

Kuva Markus Thomenius: Porkkalanselän ylittäjät tyytyväisinä 30.6.2019.

Retkelle tai osalle siitä ilmoittautui yhdeksän melojaa: Carita Hjelt, Riitta Hyppönen, Tero Immonen, Risto Lehtinen, Mikko Lindholm, Yrjö Lindroos, Tuomas Tuomi ja Timo Vuolanto allekirjoittaneen lisäksi.

Retken ennakkotapaaminen, jossa käytiin retken turvallisuussuunnitelma läpi, pidettiin vajalla 26.6. klo 17.00 alkaen. Perjantaina 28.6. Melaveikot kokoontuivat vajalle omassa tahdissaan valmistautumaan kello 14:00 sovittuun lähtöön. Kajakkeja pakkailtiin omaan tahtiin oman tarpeen mukaan. Mikko näytti nopeudessa mallia saapuen muita selkeästi myöhemmin aiheuttamatta kuitenkaan lähdön viivästymistä. Pakkailtaessa oli jännitystä ilmassa, kuinka mikäkin tavara löytäisi paikkansa kajakista, etenkin niillä, joilla oli kesän ensiretki kyseessä tai uutta kalustoa alla.

Varsinainen melonta aloitettiin allekirjoittaneelle tuttuun vastatuuleen. Päivän etapiksi sovittiin Stora Brändö eli pysyimme alkuperäisessä retkisuunnitelmassa. Kova vastainen hidasti menoa ja aiheutti porukan välimatkojen venymistä, jonka takia Risto toimi peräpään valvojana. Ison Vasikkasaaren kupeessa teimme päätöksen meloa Suvisaariston läpi Canoan kotivesien kautta Sjöbergin kaupalle. Jo Miessaaren selällä Mikko ihmetteli kajakkinsa tahmaista menoa. Perä tuntui uppoavan aina vain syvemmälle veteen. Totuus valkeni, kun pääsimme ”punahilkkojen” luvalla tutkimaan kajakkia heidän laiturilleen. Mikon avatessa takaluukun kelluivat siellä tavarat vapaana. Tyhjennyksen jälkeen matkaa jatkettiin Sjöbergin kaupan läheisyydessä sijaitsevalle laiturille, jossa Risto tutki ja korjasi Mikon kajakin käytössä olevin keinoin. Kajakin eväkotelo teipattiin umpeen, koska vuoto tapahtui osaksi evän koteloon tulevan vaijeriputken murtumasta. Samaan aikaan osa porukasta vieraili kaupalla kahvilla, munkilla, piiraalla tai ostoksia tekemässä. Yrjö oli päätynyt ratkaisuun kääntyä takaisin olkapään kipeytyessä lastatulla kajakilla vastatuulessa.

Tauon jälkeen matkaa jatkettiin kohti Stora Brändötä ollen siellä perillä yhdeksän maissa. Kova vastatuuli ja kajakin korjaus veivät porukalta aikaa ja mehuja. Täällä selvisi myös se, ettei Mikon kajakin (joka oli seuralta lainassa) kansiluukun reunat myöskään olleet vesitiiviit, joten varusteiden kuivattelua ja tiivistämisteippailua oli jälleen edessä. Stora Brändössä jokainen ravitsi itsensä eri tavoin. Yksi grillasi, toinen söi kylmää makkaraa, joku hyödynsi trangiaa. Henki oli korkealla vastoinkäymisistä huolimatta.

Päivän melottu matka 26,5 kilometriä, reitti vaja-Suvisaaristo-Stora Brandö.

Lauantaina 29.6. pitkään venyneen iltamelonnan takia päädyttiin lauantaiaamuna lähtemään liikkeelle myöhään aamulla. Edessä oli jälleen vastatuulta, joka näytti voimansa. Matka eteni niemi niemeltä, saari saarelta kohti Lähteelää, jossa pidettiin lounastauko / tuumaustauko. Päädyimme ratkaisuun, että matkaa jatkettiin Porkkalanniemelle haistelemaan tuulia, näkemään aavaa ja aallokkoa. Tulimme siihen tulokseen, että viisainta olisi lähteä ylitykseen vasta seuraavana päivänä. Väsyneenä ja pienin pelonsekaisin tuntein ei ollut hyvä lähteä Porkkalan selän ylitykseen. Leiriydyimme Porkkalanniemen kärkeen länsipuolelle, josta olisi hyvä havainnoida seuraavan päivän keliä silmämääräisesti muistaen sen, että rannasta kaikki näyttää leppoisammalta. Leirin pystytyksen lomassa ja trangioiden kolistessa kävimme tutustumassa lähiympäristöön. Kalliolta avautuivat huikeat maisemat. Leirissä tunnelma oli hyvä, vaikka suunnitelmaa jouduttiin muuttamaan.

Päivän melottu matka 17 kilometriä, reitti Stora Brändö-Lähteelä-Porkkalanniemi.

Sunnuntaina 30.6. nousimme varhaisemmin, purimme leirin ja suuntasimme kohti aavaa, Pörsö ja Styrkumlet kiintopisteenä. Risto otti Timon hinaukseen, jotta olisimme hyvällä etäisyydellä toisistamme ylityksessä. Ryssklobbenin rannan lähestyessä tunnistimme siellä teltan ja kajakin, joita todellisuudessa olikin kaksi. Toinen näistä oli melaveikko Markus Thomenius. Markus oli tutkinut saarta läpikotaisin ja kertoi sen soveltuvan melojien käyttöön. 

Kelluntatauon jälkeen matka jatkui kohti Stora Fagerötä. Siellä kahdeksan retkelle lähtenyttä olivat koolla viimeisellä yhteisellä tauolla. 

Vetäjältä tiedusteltiin pilke silmäkulmassa, oliko tämä hänen käsitys leppoisasta retkestä. Tästä Mikko ja Tuomas siirtyivät Riston saattelemina Inkooseen Koivuniemen uimarannalle, josta he ja kalusto saivat kyydin kotiin. Muut jatkoivat matkaa kohti Elisaarta, jossa leiriydyttiin ja syötiin. 

Päivän melottu matka 31 kilometriä, reitti Porkkalanniemi - Stora Fagerö - Elisaari.

Maanantaina 1.7. matka jatkui kohti Fladalandetia, kuinka muuten kuin kovassa vastatuulessa. Timo kertoi jatkavansa tästä kelin vuoksi retkeä yksin tuttavan mökille Inkoon suuntaan. Jo aiemmin tiedossa oli, että Timo pohtii retken aikana omaa reittiään. Carita ja Riitta olivat tehneet myös päätöksen erkaantumisesta tässä vaiheessa, tästäkin oli ollut puhetta etukäteen. He meloivat vielä meidän kanssamme Barösundin rännin. Kaupalle pysähdyimme vielä yhdessä jäätelölle.

Kaupalta jatkoimme ränniin Fladalandet mielessä hakien suojaa aina, kun mahdollista kovalle vastaiselle tuulelle. Kovassa tuulessa sorto teki hieman temppujaan ja porukan pitämiseksi kasassa oli tehtävä sopivia välietappeja. Lounas- ja lepotauon pidimme pienellä saarella Fladanilta noin 17 kilometrin päässä. Tauon jälkeen melontaa jatkettiin suojaa vastatuulelta hakien.



Fladan tuli vastaan vihdoin ja viimein. Siellä pääsimme nauttimaan ilmaisesta majoituksesta ja luonnon rauhasta.

Tero oli tehnyt illalla päätöksen, että hän kääntää katseensa kohti Helsinkiä meidän jatkaessa Riston kanssa kohden Hankoa. Emme onnistuneet ylipuhumaan Teroa, hän koki painetta aikataulusta. Hänellä oli ehdoton deadline olla Helsingissä perjantaina. Annoimme Terolle ohjeita, neuvoja ja kieltoja muun muassa edessä olevaan Porkkalanselän ylitykseen.

Päivän melottu matka 39 kilometriä, reitti Elisaari-Fladalandet.

Tiistaina 2.7. aamulla tiemme erkanivat Teron kanssa. Me jatkoimme Riston kanssa kohti Hankoa saavuttaen Karusellirannan hyvissä ajoin lounaaksi. Teimme matkan mahdollisimman paljon saarten suojassa vastatuuleen.



Hankoon päästyämme kävimme kaupassa, söimme lounasta ja katselimme rantaelämää. Saatuamme tarpeeksi meloimme myötä- ja sivutuulessa takaisin Fladanille. Teimme pienen koukkauksen Tvärminnen kautta ja jatkoimme sieltä uutta pohjoisempaa reittiä Fladanille.

Päivän melottu matka 49 kilometriä, reitti Fladan-Hanko-Fladan.

Keskiviikko 3.7. Heräilimme Fladanilla tyytyväisenä säiden suosiollisuudesta; olimme säilyneet muutamaa pisaraa lukuun ottamatta kuivina. Täältä meloimme kohti Gölisnäsistä, jossa vietimme lounastauon melottuamme noin 33 kilometriä. Gölisnäsistä matka jatkui kohti Stora Fagerön eteläkärkeä saarten suojassa, tarjolla oli kovaa sivuvastaista, joka kääntyi maaston avustuksella ensin sivutuuleksi ja sitten sivumyötäiseksi ja lopuksi surffiksi. Yöksi meloimme Ryssklobbenille, josta olisi hyvä tarkkailla selkää ja lähteä aamulla sään suosiessa selän ylitykseen. Letut jäivät kovan tuulen takia paistamatta.

Päivän melottu matka 50 kilometriä, reitti Fladan-Gölisnäs-Ryssklobben.

Torstaina 4.7. heräsimme sovitusti noin klo 7.00, tosin Risto oli herännyt kuvailemaan jo klo 5.

Leirin purettumme keli osoittautui erittäin oivaksi ylitykseen. Ylitys kesti 1 h 20 min; Porkkalanselän haluaa selän taakse jostain syystä ennemmin kuin myöhemmin. 

Tuuli heräili pikkuhiljaa ja pääsimme Stora Brändölle voimistuvassa myötätuulessa lounaalle. Tauon jälkeen jatkoimme ensin ulkoreittiä, sitten keskireittiä ja lopuksi sisäreittiä vajalle kovassa myötätuulessa välillä surfaillen. Oli ilo seurata Riston kajakin hallintaa. Vajalle saavuimme noin kolmen tunnin melonnan jälkeen. Riitta oli vastassa ja Tero tuli hieman myöhemmin. Laitoimme tavaroita kuivamaan, pesimme kajakit ja poistuimme pyörillä koteihimme.

Päivän melottu matka 50 kilometriä, reitti Ryssklobben-Stora Brändö-vaja.   

Muistiin merkitsi Vesa Knutti, retken vetäjä



  

Matkatoverivälitys Kanoottiliiton palveluna v.1939

Tarvitsetko matkatoveria melontaretkille?

Suomen Kanoottiliitto ry tunsi häpeää siitä, että Suomen vesillä nähtiin enemmän ulkomaalaisia kuin kotimaisia melontaretkeilijöitä kuin 1930-luvulla. "Pitääkö ulkomaalaisten tulla kertomaan suomalaisille, kuinka hieno luonto meillä on retkimelontaan?"

Melontaretkeilyä yritettiin kannustaa toverihaulla, jotta suomalaisten retkimelojien näkyvyys paranisi. Monella melontaseuralla oli kilpailu parhaasta reittikertomuksesta. Niitä palkittiin ja samoin palkittiin vaikuttavia retkisuorituksia. Melontaretkien pituudet nousivat yli 500 km:n ja retkikertomuksista löytämäni pisin yksittäinen melontapäivä Saimaalla oli peräti 92,5 km.

Melontaretkeily yhdisti myös paljon pareja. Viipurin Sinimelojen puheenjohtaja totesi vuoden 1938 toimintakertomuksen yhteydessä, että "Kai sitä pitää minunkin kun taidan olla syyllinen näihinkin..." Kesän 1938 aikana seuran kuusi melojaa avioitui keskenään.

Lisätietoja Risto Lehtinen

Suomen Soutajat r.y:n talvi- ja kevätkauden toimintaa 1936

Kansikuva Viesti-lehdessä 1935:4-6

Ilmoitus Viesti-lehdessä 1935:4-6

Suomen Soutajat r.y:n  kävelyretki kahvila Tarvoon Tapaninpäivänä. Kokoonnutaan kello 14 Kaisaniemessä. Retkeilyjä jatketaan koko talvi- ja kkevätkauden joka toinen sunnuntai. 

Seuran vuosikokous pidetään Kahvila Primulan kokoustilassa helmikuun 2 p:na kello 20. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 

Seuran jäsentenväliset hiihtokilpailut, ovat helmik. 23 p:nä. Kilpailussa järjestetään eri sarjat naisille ja miehille. Lähtö kahvila Tarvon edustalta. Palkintojen jako toimitetaan helmikuun 29 p:nä pidettävässä seuran talvijuhlassa. 

Talvikauden päättäjäisjuhla Palmusunnuntain aattona huhtikuun 4 p:nä. 

Retkeilyjen yhteydessä on perämies K. Aulio luvannut piti luentoja soutu-, melonta- ja hiihtourheilusta.

Vauhdikas toimintavuosi 1935

Soutajain Viesti-lehdessä 1:1935 yhdistyksemme ilmoitus

Suomen Soutajat panee toimeen jäsentensä väliset kilpahiihdot 3. 3. 35 alkaen klo 14 vanhassa hiihtopaikassa. Naiset hiihtävät 2 km:n, miehet 5 km:n matkan. Kauniita hopeita on tiedossa kumpaisenkin sarjan parhaimmille. Ja viimeksi saapuneetkaan eivät tarvitse tulla pahoilleen, sillä heille on varattu maistuva tikkukaramelli kumpaisellekin. Joukolla mukaan! 

Artikkeli venemajastamme Viestilehdessä 1:1935

Suomen Soittajain venemajan piirustukset laatii taiteilija-rakennusmestari Väinö Fahlenius (VS). Majaan varataan aluksi tilaa vain viidellekymmenelle uiskolle ja kymmenelle soutuveneelle, mutta rakennus on alunperin suunniteltu sellaiseksi, että sitä voidaan tarpeen mukaan laajentaa. Jokaiselle jäsenelle tulee oma kaappi pukujen ja retkeilyvälineitten säilyttämistä varten. Uiskotelineet tehdään sellaisiksi, että ne voidaan käden käänteessä siirtää syrjään, jos esim. joittenkin juhlien aikana olisi sateen tähden pyrittävä katokseen ohjelmaa jatkamaan. Vappuna voinevat Suomen Soutajat viettää 
railakkaita tupaantuliaisjuhlia ja kohottaa sinivalkoisen lipun hulmuamaan omalle saarelleen.

Artikkeli toimintavuodesta 1935 Viestilehdessä 4-6:1935

Suomen Soutajat r.y:n toiminnasta v. 1935 

Kulunut vuosi on ollut seuramme ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Talvitoiminnasta mainittakon retket joka toinen sunnuntai kaupungin ulkopuolelle. Kevättalvella alkoivat sitten rakennuspuuhat. Koko kevätkausi kuluikin majan rakennuksen merkeissä, ja voidaankin sanoa majan tulleen rakennetuksi "peruskivestä aina viimeiseen naulaan" asti vapaaehtoisin voimin. Sisustustöitä, sekä ympäristön siistimistä ja rannan perkausta suoritettiin vielä koko loppukesän. Kesäinen luonto houkutteli seuran jäseniä yhteisille melonta- ja souturetkille. Ne joilla ei vielä ollut uiskoja, jäivät majalle päivää paistattelemaan ja katselemaan toisten lähtöä haikein mielin. Mutta soutukilpailuihinhan jokaisella oli mahdollisuus osallistua ja näitä harrastettiinkin ahkerasti.  Ensisijasta taisteltiin ankarasti koko syyskesän sekä naisten että miesten sarjoissa. Syyskuussa suoritettiin lopulliset kilpailut noin 1500 m matkalla, ja vuoden mestariksi tulivat: naistensarjassa soutajatar A. Seppälä ja miesten sarjassa soutaja H. Nyberg. 

Taloudellisen asemansa tukemiseksi on seuramme järjestänyt kolme juhlaa, joista yksi kevätkaudella ja kaksi syyskaudella. Rahallinen tulos näistä on ollut tyydyttävä, jotenka olemme voineet maksaa suuren osan majaan käytetyistä tarvikkeista. Innostusta asiaamme ei ole puuttunut, ja näin olemmekin kaikesta kunnialla selviytyneet. 

Tulevaisuuteen nähden voimme olla toivorikkaita. Seuran johtokuntaan on kuluneena toiminta vuonna kuulunut V. Piipponen yliperämiehenä, K. Aulio perämiehenä, M. Iisala sihteerinä ja L. Tallqvist varainhoitajana ja huvitoimikuntaan O. Schumacher, V. Karlsson, A. Seppälä, H. Nyberg ja E. Leinonen. 

Perämies. 

Uusi tervehdys Viipurin Sinimelat r.y:lle

Viipurin Merenmestaruuskilpailut jouduttiin peruuttamaan heinäkuussa 1935, joten humoristinen haastaminen sai vielä jatkoa Suomen Soutajain ja Melojain liiton äänenkannattajalehdessä. Suomen Kanoottiliitolla ei ollut liittolehteä ennen vuotta 1949, joten suurin osa suomenkielisistä ja ruotsinkielisistä melojista sai seurata tätä herkullista nokittelua.

Asioilla on uskomattoman pitkät vaikutukset tulevaisuuteen. Suomen Kanoottiliittoa eli "Kanotförbundetia" johtaneet ruotsinkieliset seurat ja pääkaupunkiseudun toimihenkilöt antoivat puheissaan ja kirjoituksissaan selkeän kuvan "Olympian melontaan" keskittyvänä olevansa edustuskelpoisempia  kuin erillisen, pelkästään suomenkielisen liiton edustajat. Yhdistyksemme Suomen Soutajat ry kuului alussa tähän parjattuun "maaseutumelojien" suomenkieliseen melontaretkeilyyn keskittyvään Suomen Soutajain ja Melojain liittoon. Vielä 2000-luvun alussa kuulin sisä-Suomen melontaseurojen johtohenkilöiden mielipiteissä kaunaa pääkaupunkiseudun "paremmista" melontaseuroista. Syrjiminen ja halventavat puheet loppuivat olympiamenestyksemme jälkeen 1950-luvulla, mutta kauna periytyi 3-4 melojasukupolvea eteenpäin!

Risto Lehtinen

Itseluottamuksella 1934-1935

Julkinen haaste kesällä 1934 

Suomen melontamuseon arkistoista löytyi mielenkiintoista intoa ja uhoa, jota samana vuonna perustettu yhdistyksemme hallitus painatti Suomen Soutajain ja Melojain Viesti -lehdessä (1934:2-3) haasteeksi silloiselle vahvimmalle suomenkieliselle melontaseuralle Viipurin Sinimelat:

Vastaus haasteeseen keväällä 1935 (Viesti 1935:2-3)

Suomen Soutajat ry:n ensimmäisen vuosikokouksen uutisointi Suomen Soutajain ja Melojain Viesti-lehdessä 1935:2-3

Suomen Soutajat r.y:n (myöhemmin uusi nimi Melaveikot ry) vuosikokouksessa 1.2.1935 valittiin seuran yliperämieheksi edelleen entinen yliperämies V. Piipponen, perämieheksi soutaja K. Aulio, sihteeriksi soutaja Maina Iisala, rahainvartijaksi soutaja Lasse Tallqvist. Huvitoimikuntaan tulivat soutajat Schumacher, Vuokko Karlsson, Aune Olin, Harald Nyberg ja Eeva Leinonen. Entiselle hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus ja uusi hallitus valtuutettiin toteuttamaan venemajan rakennussuunnitelma harkintansa mukaan.

Päätettiin jo ensi kesäkautena ruveta harrastamaan suunnitelmanmukaista nuorisotyötä uuden soutajapolven kasvattamiseksi. Hallitus asettaa erityiset nuoriso-ohjaajat tätä puolta hoitamaan.