Pääretki Inarijärven kierros (199km) 24.6.-2.7.2024

 Pääretki Inarinjärven kierros 24.6.-2.7.2024

Ma 24.6.2024 Helsinki-Rovaniemi

Maanantaiaamuna lähdettiin matkaan pakettiautolla ja yhdellä henkilöautolla, ajoimme hieman vaihdellen autoissa istumajärjestystä aina Rovaniemelle asti, jossa tapasimme Marjukan, joka oli tullut paikalle suoraan oma kajakki autonsa katolla.Rovaniemellä yövyimme Santa Sport -nimisessä hotellissa.

Pakettiauto valmiina lähtöön Teron tarkastaessa kuormaa

Ti 25.6.2024 Veskoniemen venesatama - Kaikunuoran autiotupa, 16km 

Herätys aikaisin ennen klo.7, josta menimme odottamaan aamupalabuffetin aukeamista. Aleksei ja Jani saapuivat jonottamaan paikalle ajoissa, mutta paikalla olivatkin jo Tero ja Tuomas, jotka kertomuksen mukaan olivat olleet paikalla jo pidemmän aikaa.

Aamupalan jälkeen oli jäljellä vielä usean tunnin ajomatka Inariin Veskoniemen venesatamaan, matkalla pysähdyimme syömään Ivaloon, josta seurueeseen liittyi vielä Asko, joka oli ollut jo alueella retkeilemässä, ruokailussa oli pientä jännityksen tuntua Janin onnistuttua saamaan ruokaa väärään kurkkuun. Ruokailun ja kauppareissun jälkeen ajoimme viimein lähtöpaikalle, jossa alkoi viimein kajakkien pakkaus retkelle, tunnelma oli hilpeä ja kaikki odottivat innolla vesille pääsyä. Matkalla näkyi muutamia poroja, joita kuvattiin innokkaasti.

Retken alussa kajakin pakkaus on hankalaa ja kaikkia tavaroita ei meinaa saada mahtumaan mukaan, muutaman retkipäivän jälkeen tavarat sujahtavat helposti omille paikoilleen. Lämpötila oli ensimmäiselle päivälle miellyttävä noin 20C ja keli lähes tyyni.

Kun kajakit saatiin lähtövalmiiksi alkoi lähdimme melomaan kohti pientä saarta, jossa sijaitsi Kaikunuoran autiotupa. 

  

Kuvassa tupa häämöttää metsikön keskellä

Autiotupa oli siisti ja siellä oli tarjolla kaasuliesi ruuan valmistukseen sekä ulkona polttopuita ja nuotiopaikka.

Rantaa saavuttuamme, tutustuimme yöpaikkaan, Sanna, Timo ja Tuomas päättivät yöpyä ulkona omissa teltoissa, kun taas loput meistä jäivät nauttimaan autiotuvan lämmöstä.

Leirin pystytyksen jälkeen jäi aikaa nuotiolla istumiseen ja ruoanlaittoon.

Maisemia leirinuotiolta, ilta oli lämmin ja sääksetön.

Ilta kului mukavasti leirinuotiolla, jossa paistettiin makkaraa ja ihmeteltiin Marjukan pinkkiä puukko ja tutkittiin kartasta seuraavan päivän melontareittiä, nukkumaan siirryttiin ajoissa vaikkakaan ilta ei tunnu illalta kun aurinko ei kesällä laske ollenkaan pohjoisessa.

Keskiviikko 26.6. Kaikunuora - Pisteri 41km 26.6.

Ensimmäinen aamu Inarinjärvellä valkeni yhtä kauniina kuin mitä iltakin oli ollut. Paitsi eihän se aamu mihinkään valjennut, koska aurinko oli paistellut koko yön. Itselleni yöttömän yön kokeminen tapahtui nyt ensimmäistä kertaa, ja olikin hyvä että ensimmäiset yöt nukuimme autiotuvassa, jossa silmät malttoi pitää yöllä ummessa, toisin kuin ensimmäisenä telttayönä, jolloin oli jätettävä teltan ulkokangas laittamatta, ja päivystettävä auringon liikkeitä niin pitkään, että saattoi havaita auringon kääntyneen noususuuntaan ilman horisontin alle vajoamista. Käsittämätön juttu tuokin!

Autitupa oli muutenkin palvellut meitä mainiosti. Oli aivan mahtavaa saada pötkähtää uupuneena valmiiseen majoitukseen, jossa kaiken lisäksi tarjolla oli kaasuliesi ynnä muut mukavuudet. Näitä voi todellakin lämpimästi suositella. 

Ensimmäinen päivän melontaetappimme kohdistui Kärppäsaaren autiotuvalle lounasta tekemään. Melontasää oli upea, ja Kärppäsaaren tupa suojaisine miljöineen todella houkutteleva. Täälläkin olisi voinut hienosti yönsä viettää. Lounaan teossa olin onneksi varautunut siihen, että tuolloin ei kannata elätellä toiveita rauhallisesta trangiahetkestä, vaan lounas on esivalmisteltava aamupalan yhteydessä, tai vaihtoehtoisesti tyydyttävä pussiruokiin. En nimittäin koko viikon reissun aikana lakannut ihmettelemästä sitä, kuinka ripeästi reissumme eräkonkarit hoitivat kaikki siirtymis- ym toimet, mitä taukokäytänteisiin tulee. Oli nimittäin aika useaankin kertaan niin, että muun muassa reipas retkenvetäjämme oli jo pystyttänyt trangian, valmistanut lounaansa, ja istui lusikka kourassa ruokaa syöden, kun minä vasta kaivelin ruokatervikkeitani kajakin uumenista. Itse edistin omia taukoruokailuitani aina pienessä paniikissa, etten joutuisi odotuttamaan porukkaa. 

Kärppäsaaren jälkeen alkoi varsinainen melonta kohti Pisterin tupaa Inari-järven pohjoispuolelle, isompia selkiä ylittäen. Joku pienempi taukopaikka matkallemme toki tähänkin sattui, ja ehkä jo tänä reissupäivänä lanseerattiin käsite Naisten niemi. Monasti nimittäin kävi niin, että me naiset, Sanna ja minä, panostimme sen ihan kauneimmat taukopaikan valintaan, ja päädyimme kajakeinemme muutaman kymmenen metrin päähän miesjoukosta, kulloisenkin kauneimman niemen nokkaan, siis Naistenniemeen. 

Sääennuste oli povannut meille isoille ylityksillemme tuulisempaa keliä, ja täytyy tunnustaa että vähän jänskätti, odottihan meitä muun muassa yli  10 km Vasikkaselän ylitys, missä aallot olisivat saattaneet äityä aikamoisiksi, mikäli tuuli olisi sopivasti päässyt puhaltamaan selkää pitkin. Toiveemme oli kuitenkin ollut tyyni keli, ja niin vain kävi, vastoin kaikkia ennusteita, että tämä, kuten niin moni muukin toiveemme tuolla reissulla toteutui. Teimme isoimman ylityksen lähes pläkätyynessä, kauniissa pilvipoutasäässä. Tämän ylityksen aikana tosiaankin ymmärsi, miksi jotkut kutsuvan Inarinjärveä Lapin mereksi. Paikka paikoin kun horisontissa ei näkynyt vastarantaa laisinkaan. Upeaa!

Päivän viimeinen ylitys, 10 kilometrin Vasikkaselkä oli aikamoinen ponnistus, varsinkin kun siinä oli kyseessä päivän kilometrit nro 30-40, eikä kroppa ollut vielä oikein tottunut noin pitkiin melontapäiviin. Pisterin kämpälle saapuminen tuntui siis varsin autuaalliselta kokemukselta. Kämpän ympäristö oli kosteampi ja hyttysrikkaampi kuin edellisten kämppien tienoot, mutta kyllähän se taas kelpasi hyödyntää metsähallituksen meille upeasti tarjoilemia fasiliteetteja. Täällä kohteessa useampi meistä uskaltautui myös uintireissulle viileään, mutta huikean puhtaaseen Inarin veteen. 

Aikamoinen melontapäivö tämä, itselleni ehkä tähänastisen melontaurani pisin. Mutta tämmöisen päivän jälkeen mieli on todella tyytyväinen ja onnellinen. Päivä tarjosi upeita maisemia, mukavia jutusteluita kanssamelojien kanssa, sekä sopivasti fyysistä rasitusta, josta kaikki kuitenkin urheasti ja upeasti selvisimme.

        Ensimmäinen lounas maastossa. Kärppäsaaren erätuvan pihamaalla.

        Tyynen Lapin-meren ylitystä

        Reissussa tuli monta kertaa sanottua, että aina kannattaa toivoa. Tämmöistä keliä saa, kun muistaa toivoa, vaikka ennuste olisi kuinka kovia tuulia povannut.

Torstai 27.6 Pisteri- Iso-Saunari (Partakon leirintäalue) 37km

Aamu alkoi tyynessä ja aurinkoisessa säässä edellisen illan pienen sateen jäljiltä. Aamukahvin keittoa laiturilla täydessä hiljaisuudessa, samalla västäräkin ruokintatouhuja seuraillen. Kenttää ei puhelimessa ollut, että olisi päivän sääennustetta päässyt tarkastamaan. Aamun perusteella vaikutti kuitenkin lupaavalta. Tälle päivälle melontaa olisi tiedossa 34 km. Eilinen 41km tuntui selässä jäykkyytenä.

Seitsemän maissa aamupalaseuraa alkoi ilmestyä laiturille. Aamupalat ja pakkaukset hoidettuamme suunnattiin kohti Kuuvan kanavaa. Kanavan suulla tapasimme Herra Kuuvan pojan tyttären lapset, varttuneita jo hekin. Kertoivat että Kanava on kaivettu 1910 ja kaivuutyö kesti 10 vuotta. Herra Kuuva ryhtyi urakkaan lyhentääkseen venematkaansa. Muutkin saivat käyttää kanavaa maksua vastaan.

Kanavalta suuntasimme kohti Kotkaniemen lounaspaikkaa ja edelleen kohti Partakkoa. Tarkoitus oli yöpyä Partakon leirintäalueella, mutta paikalle päästyämme kävi ilmi, että kyseinen leirintäalue oli ollut toiminnassa viimeksi vuosia sitten. Onni sinänsä, koska paikalle oli löytänyt meidän lisäksemme myös valtava joukko mäkäräisiä. Matkamme siis jatkui eteenpäin ja yöpymispaikan löysimme Saunarin saarilta. Siellä köllähdimme telttoihimme suopursujen tuoksuttamaan varvikkoon, yöttömän yön uneen.

Yötön yö Iso-Saunarilla klo 1.40. Kuva Asko Lindén

Sää oli mukava ja tuuli vaihteleva, mutta maltillinen.

La 29.6 päivä 5 Aittalaassa-Ukko-Hautuumaasaari-Pielpavuono (Pielpajärven erämaakirkko)-Inari Camping

Iloinen seurue heräsi Aittalaassa-saaressa ja joka-aamuinen lähtörumba laitettiin taas käyntiin. Aamun surullinen uutinen oli, että minun kajakin eturuumasta löytyi kuollut hiiri.

Hän antoi kaikkensa. Kuva Tero

Vesiparlamentti päätyi mietinnössään viidentoista minuutin aikataulun jätätykseen. Rantaparlamentti yhtyi lopulta Vesiparlamenttiin ja päivän melonta voitiin aloittaa. Kierrettiin Ukko (Ukko on Inarilaisten pyhä saari, jonka jyrkänteellä on uhrattu jumalille ainakin luita ja ilmeisesti verta. Englantilainen Sir Arthur Evans, myöhemmin tunnettu Knossoksen löytäjänä, teki nuorukaisena saarella kaivauksia 1873 ja löysi luolasta Itä-Venäjältä Kama-joen alueelta peräisin olevan ohimorenkaan, joka oli noin 1200-luvulta.) Seuraavaksi kierrettiin Hautuumaasaari, jonne vielä 1800-luvulla haudattiin vainajia, lopulta vainajat alettiin hautaamaan Inarin kirkkomaahan, kun kovaan kiviseen saareen ei saatu ruumiita tarpeeksi syvälle ja pedot kaivoivat hautoja. Inaria kohti meloessa nähtiin Jaamissuaretissa (Vanha Hautuumaasaari) lisää ristejä saaressa.  

Ukko ja Jussi. Ukko-Jussi. Jussi-Ukko. Kuva Tero

Melottiin sisään Piepavuonoon Pielpavuonon kodalle ja siitä kolmisen kilometriä polkua ja pitkospuita pitkin kävellen Pielpajärven erämaakirkkoon (jonne minä unohdin golla-puhelinpussi-lompakon, lompakko tuli sitten omaa kyytiä suoraan Inari Campingiin. Kiitos avuliaitten automatkalaisten.) ja takaisin rannalle.

Kuva seurakunnasta. Kuva Tero 

Kello oli jo kolme kun lähdettiin melomaan Inarin keskustaa kohti, heti rannan tuntumassa iski ukkonen lahden vastarannalla. Etukäteen oli luvattu iltapäiväksi mahdollisia ukkospuuskia, mutta onneksi ei osunut matkan aikana ukkoskuuroa juuri kohdalle, Pielpavuonosta ulos tullessa oli toki vastatuulta. Melontaseurue lähestyi Inaria ja Jussi ja Timo olivat jo kaukana vasemmalla rannalla, syystä, että leirintäalue oli merkattu vähän epäselvästi karttaan eikä vedestä ollut helppo selvittää, missä se oikeasti oli.

Inarin kirkon päällä näkyy valonsäde, tuonne on ilmiselvästi ihmisen tarkoitus mennä. Kuva Tero

Lopulta ymmärsimme, että leirintäalueelle päästäksemme meidän pitää meloa vähän Inarijokea ylävirtaan joten suuntasimme sillan suuntaan. Aivan joen suistossa alkoi kuulua melkoista pärinää ja yhtäkkiä vesitaso ilmestyi joen suulle. Vesitaso ei paljoa nousukiitoa tarvitse ja se ylitti ryhmän varmaan kymmenen metrin korkeudessa noustessaan ilmojen teille (ja tätä tilannetta ei sitten kukaan ehtinyt enää kuvata, sarjaa ne parhaat luontokuvat.).

Yöksi nousimme rannalta Inari Campingiin (noin puolet kajakeista teltan viereen ja puolet oli rannalla yötä) ja illalla Bar Papanaan pizzalle ja oluelle sekä kauppaan, lahjatavara Näkkäläjärveen sekä ruokakauppaan.

Pizzaa odotellessa ehdittiin jo puhumaan mäkäräisen puremista (vasemmalta Sanna, Jani, Jussi, Marjukka, Timo, Tuomas) Kuva Tero

Lauantai-illan huumaa Inarin ratilla. Kuva Tero

Päivä 6. Inari-Suovasaari, sunnuntai

Hyödynnettiin vielä Inarin palveluita ja osa kävi syömässä hotelliaamiainen kylällä.

Matkaan lähdettiin ripeästi aamulla ja lähtöä edisti kiusallinen määrä mäkäräisiä, jotka pääsivät puremaan kaikesta suojautumisesta huolimatta.
Hyvä huomioida, että itikat voivat olla todellinen riesa, jos niitä sattuu kohdalle tällaiset määrät ja silloin niiltä suojautumiseen tulee suhtautua vakavasti.

Tuhdilla aamiaisella jaksoi hyvin ja kunnollista lounastaukoa ei tarvinnut pitää. Melonta sujui muutenkin helposti pienessä myötätuulessa ja pilvisessä, mutta lämpimässä säässä.

Perillä Suovasaaressa oltiin jo yhden pintaan. Päätettiin syödä ensin ennen leirin pystytystä ja samalla voitiin pohtia, jatketaanko vielä tänään matkaa seuraavaan paikkaan, kun aikaa on hyvin ja keli suotuisa.
Lounaan jälkeen päätettiin kuitenkin jäädä leiriytymään Suovasaareen. Ainakin on aikaa reilusti huollolle ja palautumiseen. Pidetään muutenkin kiinni suunnitellusta aikataulusta ja seuraavalle päivälle oli myös tiedossa kohtuullinen matka eikä sitä ollut tarvetta alkaa lyhentämään.

Mukavaa, rauhallista yhdessäoloa. Iltapäivällä osa kävi vielä melomassa lähiympäristössä ja saaressa oli myös hyvä käydä kävelyllä.

Mukava päästä takaisin metsään yöpymään omaan rauhaan leirintäalueella vietetyn yön jälkeen.

7. päivä Suovasaari - Lehtisaari (Korkea-Maura) 25 km

Suovasaarella lähdimme sovitusti liikkeelle odotettavissa olevan lyhyemmän päivämatkan takia vasta kymmeneltä aamulla. Reitti kulki aluksi Suovasaarten välissä kauniissa mänty-kalliomaisemassa kohti itää kohti Korkea Petäjäsaaren ja Leviä Petäjäsaaren välistä vesialuetta.

Petäjäsaaren tuvalla pidimme lounastauon ja osa käytti tuvan kaasukeitintä sekä söi tuvalla, mutta suurin osa kuitenkin ruokaili ulkona, koska olihan sää kaunis ja aurinkoinen ja tuuli varsin leuto.

Lounaan jälkeen kiersimme Petäjäsaaren pohjoispään ja käännyimme kohti etelää ja tähyilimme Hillasaarten kohdalla Kaikunuoran suuntaan, jossa olimme olleet ensimmäisenä päivänä yötä. Tupa ei kuitenkaan näkynyt näin kaukaa. Moossinaselän ylitys sujui rauhassa, koska tuuli oli suotuisa ja pian näkyi Korkea-Mauran siluetti, joka nimensä mukaisesti korkeampana auttoi suunnistamaan kohti jääluolan nähtävyyspaikkaa. Lehtisaarten ohi meloessamme, huomasimme parikin sopivaa yöpaikkaa.

Korkea-Mauran ranta luolan kohdalla ei näyttänyt yöpymisen kannalta erityisen miellyttävältä. Hetken etsimme jääluolaa, joka olikin hieno kokemus. Portaat laskeutuivat luolaan, jonka pohjaa peitti jääkerros. Osa käveli jään yli luolan toiselle aukolle, josta pienen pujottelun jälkeen pääsi lävitse.

Sen jälkeen palasimme Lehtisaaren puolelle noin puolen kilometrin päähän, jossa löytyi vanha nuotiopaikka.

Sääennusteet lupasivat illalla alkavaa sadetta, mutta sitä ennen oli mukava laitella ruokaa nuotiolla. Timo tarjosi räiskäleitä - perinteistä nuotiopaikkaruokaa! Pari ahkerinta melojaa kävi heittämässä illalla vielä lenkin päivämelonnan lisäksi. Illan sade ajoi ryhmän telttoihinsa. Huomasin että aamupalaa varten olisi kannattanut ottaa telttaan kaikki tarvikkeet matkaan, koska aamulla sateessa niitä ei ollut erityisen hauskaa kaivella kajakin kätköistä.

8. päivä Lehtisaari – Veskoniemi 7km

Viimeisen melontapäivän aamu Lehtisaaressa oli tihkusateinen.  Lehtisaaressa ei ollut varsinaista tulipaikkaa, joten aamiaista viriteltiin telttojen lähettyvillä ja apsideissa.  Päivän melontamatka oli vain reilun tunnin siirtymä Veskoniemeen. Liikkeelle piti kuitenkin päästä hyvissä ajoin, koska edessä oli pitkä päivä ja vielä autoilu Ouluun yöpymään. Ryhmämme vesillelähdöt aamuisin sovittuna ajankohtana olivat sujuneet verraten vaihtelevalla menestyksellä, mutta retken edetessä kuitenkin kehittyen parempaan. Viimeisenä aamuna toiminta oli hioutunut maksimiinsa ja pääsimme kuin pääsimmekin ensimmäistä kertaa lähtemään sovittuna ajankohtana. Kehitys kehittyy! Melontareittimme oli suhteellisen suojainen ja pääosin saarten reunoja sivuava, mutta tuuli oli kohtalainen ja jotain seläntapaista ylitettäessä suora, sivusta tuleva aalto oli mielestäni haastavin tämän retken aikana. Pidin uimista hyvinkin mahdollisena, mutta ryhmä suoriutui mallikkaasti ja ilman ongelmia Veskoniemeen.

Veskoniemessä pakkasimme autot edelleen jonkinmoisessa sateessa ja ajoimme Ivalon kautta Saariselän Kiilopäälle. Kahvila-Ravintola Kiilopäässä oli tarjolla maittavahko keittolounas. Lounaan jälkeen peseydyimme ja nautimme löylyistä Kiilopään saunassa. Saunan lämmössä oli vielä hauska summata tehtyä retkeä porukalla. Ryhdikkäimmät ryhmän jäsenet kävivät myös uimassa läheisessä purossa.

Kiilopäältä ajoimme Sodankylään ja pistäydyimme kaupassa. Marjukka erkani omalla autollaan ryhmästä ja jatkoi matkaansa Levin suuntaan. Autoilimme jäntevän määrätietoisella ryhdillä, yhden syömisen taktiikalla Ouluun. Siellä yövyimme idyllisessä Cafe Hostel Huvilassa, 1800 – luvun lopulla rakennetussa puuhuvilassa. Olimme hostellin ainoat asukkaat ja yövyimme kahdessa-kolmessa useamman hengen huoneessa.

9. päivä Oulu – Helsinki

Retken viimeinen päivä oli puhdasta autoilua Oulusta Helsinkiin. Lapissa on runsaasti hienoja kohteita sekä järvillä, että joissa. Lapissa melomisen hintalappu syntyy juurikin järkyttävistä välimatkoista ja autoilun puuduttavuudesta. Mutta maksettava on, jos meloa haluaa. Helsinkiin saavuimme klo 5 ruuhkan tietämillä. Purimme kaluston vajalle ja teimme välttämättömimmät huoltotoimet. Seuran pääretki 2024 Inarijärvelle oli taputeltu.

Retken kokonaismatka oli 199 km. Monet meloivat lisäksi iltalenkkejä.

Kesän 2023 pääretki - Saimaan helmet 26.6.-2.7.2023

1. päivä Lappeenranta - Ilkonsaaret 

Heti juhannuksen jälkeen maanantaina, aikaisen aamuherätyksen jälkeen vajalla oli kello seitsemältä yksitoista retkeläistä. Muutama liittyisi porukkaan hiukan myöhemmin, kaikkiaan meitä olisi 14 Melaveikkoa lähdössä etsimään Saimaan helmiä.  Hellejakson helliessä aamu oli ihmeen lämmin. Edellisenä iltana valmiiksi traileriin pakatut kajakit odottivat lähtöä jo varmasti kärsimättöminä, kuten melojatkin. Edessä oli odotettu ja huolella valmisteltu viikon melonta Saimaan aalloilla. Kun kaikki melojat ja kamppeet oli saatu pakattua autoihin ja traileri kiinnitettyä vetoautoon, alkoi matka kohti koillista. Kouvolassa pidettiin matkalla pieni kahvittelu- ja ostostauko, sitten matka jatkuikin pian taas kohti Lappeenrantaa. 

Lappeenrannan sataman lähellä, Ainonkadun päässä pysäköimme autot uimarannan vierelle. Kajakit nostettiin rantaan ja Tero, Risto ja Opri jäivät vahtimaan niitä sillä aikaa kun toiset kävivät lounaalla läheisessä ravintola Nautiluksessa. Eeva lähti ajamaan Ristiinaan, tavatakseen siellä Marjukan, joka oli tullut Pohjanmaalta oma kajakki autonsa katolla.  Eeva tulisi Marjukan kanssa takaisin Lappeenrantaan ja jättäisi Ristiinaan auton, jolla kuskit retken päätyttyä palaisivat hakemaan Lappeenrantaan jääneet autot. Lappeenrannan uimarannalla pakkasimme retkivarusteet autoista kajakkeihin ja jouduimme helteessä jonkin aikaa odottamaan Ristiinasta tulevia sekä yhtä autokuntaa, joka oli matkallaan eksynyt kiertelemään Nuijamaalle ja kaupungin pohjoispuolelle. Odottajan aika tuntui pitkältä, kuten aina. Onneksi oli sentään pieni varjoa antava pensas suojaamassa paahteelta! 

Lähdössä Lappeenrannan uimarannalta. Seikkailu edessä päin 

Kaikkien päästyä kajakkiin matka lopulta alkoi. Sää oli mitä parhain, vesillä sentään hiukan viileä tuuli henkäili, eikä helle ollut yhtä uuvuttava kuin rannassa.  Ensin meloimme  Mikonsaaren ja Vehkasalon itäpuolelta. Kun oli päästy Niemisen rannan ohi, käännyimme koilliseen,  suojaisalle Vehkataipaleen reitille. Olin aiemmin kuullut, että Vehkataipaleella on pumppaamo, jota ei voi yksin meloen ohittaa. Nyt saisin sitten nähdä, mitä tuo oikeasti tarkoittaisi. 

Meloessa on hauska nähdä, kuinka etäällä olevat kohteet näyttävät niin mitättömän pieniltä kuin pikkusormen kynsi, ja kuinka ne lähestyttäessä saavat lisää yksityiskohtia ja kokoa. Jonkin matkaa melottuamme alkoi kapean väylän päässä hahmottua jokin hieman punertava rakennus. Rakennus on Vehkataipaleen pumppaamo, joka valmistui vuonna 1937. Kaukas Oy rakennutti sen turvatakseen tuotantoaan varten riittävän puhtaan veden saannin Pien-Saimaalla. Nykyään pumppaamo pumppaa Pien-Saimaalle puhtaampaa Suur-Saimaan vettä jatkuvasti 40 kuutiota sekunnissa.  Vesi kulkee kapeassa Vehkataipaleen  kanavassa, joka on aikoinaan kaivettu mies- ja hevosvoimin ja ränni on vuorattu puutavaralla. Mitä lähemmäs pääsimme, sitä selkeämmin näkyi punainen pumppaamo. Pian alkoi myös tuntua vahva vastavirta, ja näkyä veden pinnassa pyörteitä, kuin koskessa. Vastavirtaan melominen kysyi voimia, ja kanava tuntui pitkältä. Vaikka meloin kaksikossa, tuntui välistä, että emme etene yhtään. Onneksi takanani kaksikossa ponnisteli Tero. Keskellä virtaa vastavirta oli voimakkain. Laidoilla taas tuntui, että reunan kivet estävät melomasta tehokkaasti. Ponnistelu näkyi vain hitaana etenemisenä. Kun lopulta pääsimme pumppaamon kulman taakse virtauksesta tyyneen suojaan, olin hengästynyt ja hikinen. Olimme sulussa. Lyhyt matka kanavassa vastavirtaan olikin viikon rankin osuus. 

Kajakkien lisäksi  sulkuun tuli vielä pienvene, joka mahtui mukaan mainiosti. Taempi portti suljettiin ja odoteltiin edessä olevan sulun aukeamista,  jonkin aikaa siinä kesti, koska käsikäyttöisen sulun avaaminen ei ollut ihan helppoa.

Retkueen päästyä Suur-Saimaalle vietettiin pian maatauko salmen vasemmalla rannalla. Siinä syötiin välipalaa ja jatkettiin pian matkaa kohti päämäärää.  Lähes tyynessä, pienessä myötäisessä melonta maistui, kuljimme Varpa-Teljon ja Kangas-Teljon itäpuolelta kohti Myhkiönsaarta ja siitä pohjoisen ja luoteen välistä suoraan Ilkonsaarelle, jonka itäpuolisen rannan hiekkaiseen, syvään laguuniin  rantauduimme auringon lähes viimeisten säteiden vielä lämmittäessä. 

Ilkonsaari on ainutlaatuinen hietainen ja kallioinen kohde, jossa on kiinnostavia Saimaa Geoparkin nähtävyyksiä ja  lisäksi hämmästyttävää arkkitehtuuria. Saarelle on vuodesta 2009 alkaen rakennettu vapaaehtoisvoimin useita ortodoksisia tsasounia ja skiittoja, joita matkailija voi siellä  käydessään hämmästellä ja ihmetellä. 

Ilkonsaarella on kapea kannas. Sen toisella puolella on syvä, hiekkainen laguuni, ja toisella puolella ranta on pientä pyöreää kiveä. 

Pian uni kutsui, saaren hiljaisuus kietoi retkeläiset vaippaansa. 

Päivän melontamatka 22 km. 

 

2. päivä Ilkonsaaret - Huuhanranta

Heräsimme aamulla hieman aikaisemmin jotta ehtisimme nähdä kunnolla useamman skiitan ja Ilkonsaaren kappelin. Edellisenä iltana kävimme kolmessa skiitassa, mutta niiden ikonien loisto ei päässyt oikeuksiinsa hämärässä. Illan ja aamun hiljaisuus sekä luonnonrauha tekivät meihin vaikutuksen.  Kaikki rakennukset on tehty vapaaehtoisvoimin. Skiitoissa ja kappelissa oli hienoja yksityiskohtia, joita kuvasimme - muun muassa yksi paanuista tehty sipulikupoli. Ilkonsaarta sanotaan esitteissä Saimaan helmeksi.

Lähdimme liikkeelle vasta klo 11.00 edellisen illan myöhäisen saapumisen takia. Aamun keli oli täydellinen. Ensimmäinen aamulähtö myöhästyi 20 minuuttia - tavarat etsivät vielä oikeita paikkojaan. Meloimme kohti Rastiniemeä, jonne oli 11 km:n ylitys. Rastiniemi näkyy Ilkonsaaren pohjoisrannasta asti. Saimme puolivälissä kaksikolla mukavan peesin yhdestä moottoriveneestä. Etappi oli retken pisin yksittäinen ylitys. Sää oli helteinen ja myötätuuli teki puolipäivän melonnasta jopa hieman tukalan. Kastelimme melontahattuja ja hihoja useamman kerran. 

Rastinniemi on erikoinen hiekka- ja soraharju, joka halkaisee Suur-Saimaan. Länsikärjestä eteläpuolelta on hienot näkymät Suur-saimaalle etelään ja pohjoiseen. Rastiniemen kärjessä kasvaa erittäin harvinainen ja suojeltu hietaneilikka, jota ei enää esiinny monessa paikassa. Melkein kaikki kävivät lounaan yhteydessä uimassa mukavalla hiekkarannalla. 

Sitten suuntasimme kohti kaakkoa ja itää. Meloimme pienessä sivutuulessa kohti seuraavaa taukopaikkaa Ukonsaarta. Aivan Ukonsaaren lähellä etelätuuli voimistui nopeasti. Vaahtopäät toivat pienen kesäsateen. Majoituskohteemme reitti Huuhanrantaan kasvoi liian kuoppaiseksi vähemmän meloneille. Päätimme odotella tuulen laantumista mukavassa hiekka- ja kalliopoukamassa hyvässä suojassa. 

Paikalla oli pari veneilijää, jotka olivat ilahtuneet meistä kajakkivieraista. Toisen veneen iso, vanha koira poti rapsutusvajetta ja kävi lähes jokaisen luona paijattavana. Se seurasi meitä, kun kiersimme katselemassa kallioilla sään kehittymistä ja mukavia aaltoja.

Tunnin odottelun jälkeen pääsimme liikkeelle viimeiselle etapille. Melonnan aikana tuuli tyyntyi ja aallokko vaimeni miellyttäväksi iltamelonnaksi. Huuhanranta on Saimaan pisin hiekkaranta (1,5 km) kaikkine leiriytymispalveluineen. Hiekkarannan kajakkirivistö oli näyttävä ja moni ulkopuolinen pysähtyi juttelemaan retkestämme. Huuhanranta on todella näyttävä retkikohde ja yksi Saimaan helmistä. Ainoa huono puoli on tyynen kelin lukuisat mäkäräiset.

Päivämatkamme oli hieman alle 30 km.

3. päivä Huuhanranta - Rokansaari

On mukava avata teltan vetoketju aamulla ja päästää maisema sisään. Huuhan rantahiekka levittäytyy oikealle ja vasemmalle viettäen loivasti vesirajaan asti. Suursaimaa kimaltelee avarana etäisyyteen. Kuten useimmat porukastamme, minäkin pystytin telttani hieman avoimen hiekkarannan yläpuolelle, nuoreen mäntymetsään, jonka pohja on pehmeää sammalta ja varvikkoa. Käpyjä vähän siirtelemällä luonnonpatja kelpaisi vaikka prinsessalle. Huuhassa on tilaa levittäytyä ja sen olemme tehneet. Retkueemme telttakylä on hajallaan hiekalla ja männikössä.

Raahaan keittiösäkkini nuotiopaikalle. Logistisesti olisi kätevämpää ruokailla teltalla, kuten monet meistä tekevät, mutta iso osa tällaisen retken viehätystä on yhdessä kokeminen. Tulilla on hyvä jutella muiden kanssa. Yksi jos toinenkin retkeläinen käy puukehikolla tulisijan ympärillä keittämässä puuroa, syömässä ja rupattelemassa. Katselemme niitä retkueen jäseniä, jotka pulikoivat viimeisetkin unenrippeet järveen. Maaria kokeilee melauintia. Siihen on täällä erinomainen mahdollisuus.

Aamupalalla ei jouda kauan istuksimaan. Retki on vielä sen verran alullaan, että kaikki tavarat eivät ole löytäneet paikkojaan kuivapusseissa ja kajakissa. Pakkaamiseen hujahtaa aikaa. Irtaudun rannasta viimeisten joukossa. Päätän seurata kuinka kauas rannasta pohja näkyy. Olen kerran kahlannut Huuhassa niin pitkälle kuin pystyin. Vesi syveni tuskallisen hitaasti etääntyessäni rannasta. Kahlasin ja kahlasin. Tuntui, että olen jo puolessa välissä selkää, mutta vesi ulottui vasta alimpien kylkiluiden tasalle. Minua alkoi pelottaa enkä lopulta uskaltanut pidemmälle. Nytkin pohja vain näkyy ja näkyy, vaikka ranta loittonee. Alan seurata myös oikeanpuoleista rantaa, missä on avohakattu rinne. Ihmettelen kantojen vähyyttä kunnes havahdun ajatuksistani huomatakseni pohjan kadonneen. En vieläkään onnistunut selvittämään kuinka kauas Huuhan matala ulottuu!

Melon määrätietoisesti kohti edellä näkyviä melojia, jotka ovat pysähtyneet odottamaan meitä viimeisiä. Teron ja Maarian kaksikko lipuu ohitseni. Hidastan viimeisten melojien vauhtiin. Huomaan Karon melovan ranne koukussa ja muistan oman viimekesäisen jännetuppitulehdukseni, joka katkaisi Ahvenanmaankierron osaltani. Kysyn Karolta onko hänen ranteensa tai käsivartensa kipeä. Hän toteaa sen olevan hieman ja huolestun lisää. Kun Riston ja Oprin kaksikko sitten palaa taaksepäin tarkastamaan mikä meitä viivyttää, melon sitä vastaan ja kerron huoleni Ristolle. Risto jää hetkeksi juttelemaan Karon kanssa, kun minä jatkan muiden perään. En tiedä minkä tekniikkaneuvon Risto Karolle antoi, mutta Karon vauhti kasvoi tuosta juttutuokiosta tuntuvasti. Lopun retkeä hän meloi enimmäkseen ydinporukan edellä.

Muut ovat kadonneet hetkeksi näkyvistä käännyttyään luoteeseen Kutveleen kanavaan. Melon heidän peräänsä ja hämmästyn kanavan leveyttä. Kauempaa katsottuna lähes satametristä väylää tuskin erottaa toisella puolella olevan rannan kaartaessa aukon taakse, mutta keskellä kanavaa kajakki tuntuu kovin pieneltä. Kanavan jälkeen ylitämme vielä Kyläniemen lossin reitin. Risto on saanut meidät muut kiinni ja neuvoo tarkkaavaisuuteen. Lossivaijeri lojuu enimmäkseen syvällä järvessä, mutta nousee aivan lossin edessä ja takana pintaan. Lossiin kannattaa pitää etäisyyttä.

Sääennusteet ovat luvanneet epävakaista. Opettelemme tunnistamaan ukkospilviä ympärillämme. Ne ovat niitä korkeita, ydinräjähdyksen näköisiä. Lähes joka puolella ympärillämme näkyy ukkosia ja sateita, mutta ne pysyttelevät mantereen yläpuolella. Mökkiläiset viettävät sadeviikkoa samalla, kun me hikoilemme aurinkoista Myhkiönselkää luoteeseen. Selän aallot ovat lempeitä, melojalle myönteisiä.

Mantereella sataa

Ohitamme Ruuhonsaaret itäpuolelta ja saavumme Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon. Melomme vajaan kilometrin savolaista vettä Lapinsalmenmaan aurinkoiseen hiekkarantaan lounastauolle. Täälläkin on hirsikehikko nuotiopaikan ympärillä. Asetan trangian hirrelle ja ryhdyn keittopuuhiin. Heikko tuulenvire löyhäyttää huussintuoksua ja siirryn toiselle puolelle, kauemmas huussipolusta. Kummeksun hajua. Huussit näyttävät olevan aika kaukana.

Ennen tai jälkeen syönnin osa porukasta käy uimassa. Retkisatama on hiekkaisen lahden pohjukassa, missä aurinko on lämmittänyt veden miellyttäväksi. Tällaisessa paikassa keskellä kesää vilukissakin pääsee nauttimaan luonnonvesissä uimisesta. Virkistyneinä pakkaamme kajakkimme.

Jälleen irtaudun rannasta viimeisten joukossa. Otan ensimmäisiä kiihdyttäviä melanvetoja, kun kuulen takaani Teron ja Maarian inhonhuudahdukset. Palaan takaisin ihmettelemään mistä on kyse. Aivan rannan reunassa, juuri ja juuri maissa, vain hivenen ruokojen katveessa, lojuu haiseva rapakko. Ilmeisesti joku veneilijä on keksinyt tyhjentää septitankkinsa luonnonkauniiseen rantaan, vain metrisen hiekkavallin päähän Saimaan puhtaasta vedestä. Saaren huussinkäyttäjät ovat kyllä pitäneet paikat siisteinä, mutta joku omaa käymälää mukanaan kuljettava on sitten sikaillut siekailematta. Melomme hajun ulottumattomiin, mutta törkeyden nostattama suru ei haihdu yhtä helposti.

Lapinsalmenmaan ja Lintusalon välisessä kapeikossa tulee kuuma. Melomme pohjoiseen, missä ympärillemme avautuu hetkeksi pikkuinen Maunolanselkä. Pian olemme taas suojassa pienten saarten välissä. Juomataukoja tarvitaan tiheään.

Reittimme kaartaa luoteeseen. Pujottelemme isojen Lintusalon ja Liimattalansaaren välisten saarten lomitse. Neljätoista melojaa venyy helposti pitkäksi letkaksi. Juomataukoja tarvitaan paitsi kuivumisen estämiseen myös porukan koossa pitämiseen. Hieman muita isomman Inkosaaren pohjoispuolella pidämme taas tauon. Risto osoittaa pientä saarta ja toteaa: “Siinä on Suilasaari.” Marjukka havahtuu. “Miten se muisti!” hän hämmästelee. Meille unohtaneille selviää, että Marjukan sukunimi on Suila. Hän iloitsee vilpittömästi saarestaan ja kuvaa sen joka puolelta. Kuvat leviävät puhelimen välityksellä muille Suiloille Pohjanmaalle. “Eikä kukaan tiennyt, että meillä on saari Saimaalla!” Marjukka on yhtä hymyä. Bonuksena Suilasaaren vierellä köllöttelee vielä Pieni Suilasaari.

Jatkamme saarten välitse luoteeseen kilometrin verran, missä avautuvan selän toisella puolella siintää Rokansaari. Joku tietää kertoa, että Rokansaaressa sijaitsee maailman kaunein paikka.

Tarinan mukaan kauan sitten vanha merimies palasi kotiinsa Suomeen kierreltyään ikänsä maailman meriä. Hän päätyi vierailemaan Rokansaaressa ja vaikuttui näkemästään. “Missään en ole nähnyt niin kaunista kohtaa kuin täällä.”

Aurinko paistaa lännestä meloessamme Lietvettä eteenpäin ja Rokansaaren sivuitse. Kierrämme saaren läntisimmän kärjen ja löydämme sen takaa suojaisan hiekkarannan. Rannan lähimpään reunaan nuotiopaikan tienoille on ankkuroitu vene. Se ei meitä kuitenkaan haittaa, sillä rantaa riittää. Näen jo kaukaa sopivan läntin teltalleni. Nousen maihin niin läheltä telttapaikkaani kuin mahdollista ja juoksen heittämään saappaani varvikkoon valtaukseni merkiksi. Jani kaarteleekin jo haukkana ihan tonttini reunamilla.

Jani ja Reijo pystyttävät telttansa minun majani molemmin puolin. Telttakylä jatkuu Janin asumuksen toisella puolella. Reijon leiristä vähän koilliseen Sanna on pystyttänyt tupansa hiekalle ison kiven juureen. Kiven toisella puolella asuvat Eeva ja Marjukka. Riston ja Oprin leiri on kauimmaisena lähes rannan toisessa päässä.

Vaarnoja maahan kiilatessaan Reijo huomaa telttansa kulmalla oudon, ruosteenruskean muodostelman. Ihmettelemme yhdessä onko se sieni vai jonkin kasvin kukinto. Retken jälkeen kotona tietokoneella teen hieman tutkimusta ja tulen siihen tulokseen, että erikoinen ilmestys on metson tai teeren kakka. Isäni oppi, jota tälläkin retkellä tuli siteerattua kavereiden iloksi, palautui heti mieleen. “Metsäroska on puhdas roska, vaikkois teeren paska.” En ollut ajatellutkaan, että teeren jätöksen ulkonäön ja sanan puhdas välillä olisi selvä kontrasti. Viisauden sanavalinta sai uutta voimaa.

Leirin perustamisen jälkeen lähdemme uimaan. Haluan uida läheiselle pikkusaarelle, mutta huomaan pian, että sinne pääsee ihan kahlaamalla. Hiekkapohjassa tuntuu hassuja nystyröitä. Vesikasveja ilmeisesti puskee kohti pintaa ja valoa. Mahdollisesti rantavesi on hiljattain niitetty ja ruokojen tyngät tuntuvat jalkapohjiin.

Kallioinen saari kohoaa jyrkästi vedestä. Kiipeän sankarillisesti ensimmäistä seinämää ylös. Jani kiertää viisaana saaren loivemmalle puolelle ja nousee sieltä maihin. Saaren harjalla sinnittelee pari pikkuista puuta ja muutama kukka. Ihastelemme onnellisina valtakuntaamme. Tämä on meidän saaremme. Reijo liittyy pian joukkoomme ja alamme muodostaa saaremme hallintoa. Tuumimme myös, että voisi olla hyvä idea siirtää yön hämäryydessä MeVen lippu Riston kajakin keulasta saaremme huipulle.

Ennen saarelta lähtöämme Reijo ehdottaa, että juhlistamme leiriin palattuamme uutta valtakuntaamme laatukahveilla. Hänellä on aarteena mukanaan paketillinen Lidlin kahvivertailun voittajaa. Teltoilla alan heti levittää tarppeja istuimiksi isommallekin porukalle. Reijo ryhtyy keittopuuhiin. Pian joukkoomme liittyy muitakin nälkäisiä melojia trangioineen ja evässäkkeineen.

Jutustellessamme ilta-auringon paisteessa rantaa pitkin lähestyy värikkäissä kesämekoissaan kaksi ihanaa naista. Eeva ja Marjukka ovat lähteneet iltakävelylle tutustumaan saaren iltaelämään. “Missäs se baari onkaan?” he nauravat. Reijo on tilanteen tasalla. “Baari on juuri avattu. Käykää sisään!” hän viittoilee kohti tarppeja.

Ilta muodostuu kerrassaan hauskaksi. Yhden jos toisenkin melaveikon pusseista löytyy herkkuja, jotka kiertävät baarissa. Eeva laittaa mainoksen WA-ryhmäämme ja illan mittaan lähes koko neljäntoista hengen kööri käy vähintään pistäytymässä. Tunnelma on iloinen ja leppoisa. Rokansaaren leiri yhdistää retkeilijät viimein kiinteäksi porukaksi. Aina välillä joku ottaa vielä yhden kuvan maisemasta, kun laskeva aurinko on siirtynyt uuteen kohtaan pohjoisella taivaalla.

Liian raukeina muuhun kuin nukkumaan ryömimme telttoihimme. MeVen lippu jää paikalleen Riston kajakkiin.

Mainittakoon vielä yksi Rokansaaren erikoisuus: seinätön huussi. Suppamaaston harvassa männikössä seisoo hyvin ilmastoitu valtaistuin, jolta avautuu esteetön näköala ympäröivään maisemaan. Istuimelle saavutaan pääsääntöisesti polkuja pitkin rannan suunnasta. Valtaapitävän hallitsijan takaraivo pilkistää tulijan nähtäville kallionyppylän yli varattu-merkkinä, jolloin uusi vallantavoittelija tietää jäädä polulle odottelemaan laillista vuoroaan.

4. päivä Rokansaari - Puumala - Rokansaari 

Neljäs päivä, eli torstai 29.6. valkeni aivan yhtä upean aurinkoisena ja lämpimänä, kuin kaikki edellisetkin päivät. Päivän aktiviteetti puolestaan poikkesi täysin edellisistä, sillä tänään vuorossa olisi retki Puumalaan, sekä saunominen paluumatkalla jo ihanaksi havaitsemallamme Rokan saarella. Puumalan suunta herätti monenlaisia haaveita; kuka odotti kauppareissua, kuka ravintolaruokaa, ja joillakin tuntui olevan kovat odotukset myös paikan nimen mukaisesti puumien näkemistä. Liekö sitten mielessä ollut neli- vai kaksijalkaiset puumat. Loppujen lopuksi nimi Puumala kääntyi kuitenkin Kuumalaksi, koska niin meloessa kuin Puumalan rantoja talsiessamme oli kerrassaan tukalan kuuma! Sitä paremmalta sitten maistuikin kylmä juoma Poiju-ravintolassa, jonka seisova pöytä oli myös kerrassaan erinomainen.

Paluumatkalle lähdimme kahdessa osassa. Miesten saunavuoro kun oli ensin, lähti suurin osa miehistä muutamalla naisvahvistuksella kauhomaan ripeämpää tahtia, lyhyempää reittiä takaisin Rokansaaren varaussaunalle. Jälkimmäinen porukka kiersi pidempää reittiä, ja sai kokea myös reissulle harvinaisen, mutta lyhyen vastatuulimelontaosion.

Sauna, jonka olimme kuvitelleet olevan Rokansaaren ulkoreunalla, olikin yllättäen sisäsaaressa, satumaisen vihreän sisäjärven rannalla. Sekä löyly että uinti oli taivaallista, ja lähdepohjaisen järven vesi uskomattoman puhdasta ja ihoa hivelevää. 

Saunan jälkeen olisi pitänyt meloa vielä 2,5 km majapaikalle ja se nousi ylitsepääsemättömäksi esteeksi Saijalle ja Eevalle. Ei kertakaikkiaan haluttu nostaa enää melontahikeä pintaan saunan jälkeen. Niinpä kajakit vierekkäin, melat pystyyn ja melojen väliin viriteltiin melontatakki ja sadetakki purjeeksi. 

Onni oli nimittäin myötäinen ja niin oli tuulikin, joten aikansa viriteltyään purjetta optimaaliseksi alkoi tästä katamaraania muistuttavasta aluksesta kuulua kunnon kohina, vauhdin ollessa ajoittain puolimelkoinen! Ja peräsinohjauksella Eeva ja Saija rantautuivat majoitusrantaan käyttämättä meloja kertaakaan vedessä. Ja siinä leppoisassa myötätuulessa tuli parannettua myös maailmaa ja ajauduttua mitä syvällisempiin keskusteluihin.

Majoituspaikaksi olimme valinneet toistamiseen viime yön tavoin saman Rokansaaren upean hiekkarannan, jollaisia en itse ainakaan olisi kuvitellut Saimaalta löytäväni. Pieni seurue kävi myös pika pikaa kurkkaamassa saaren majoituksen puolella olleet vuolaasti mainostetut sisäjärvet, mutta ainakin oma reaktioni järven reunan nähdessäni oli aika pettynyt; onhan noita järven reunoja ennenkin nähty.. Ehkä näiden sisäjärvien todellinen upeus tulee esiin vasta kun niitä pitkin pääsisi esimerkiksi melomaan, eikä vain rannalta kurkkimaan. 

Kaikkien palattua leiriin suurin osa seurueestamme kokoontui taas edellisenä iltana perustamaamme ”rantabaariin”, jonka tarjonta oli eilistäkin runsaampi päiväisen kauppareissumme ansiosta. Me Eevan kanssa mm viritimme yhteiseen pöytään Dajm-kakun tuoreilla mansikoilla. Kakkua esiin nostaessamme tuli mieleen kysäistä, josko jollain olisi syntymäpäivät lähiaikoina. Ja olisihan se, Reijolla heti huomenna! Ja niin me sitten pääsimme viettämään synttärijuhlia laulun ja kakun kera. Tämä oli yksi koskettavimmista hetkistä koko reissullamme.

5. päivä Rokansaari - Palosensaari (28km)

Aamu alkoi aurinkoisena leppoisan edellisillan kahvibaari-iltaman jälkeen. Purimme teltat ja pakkasimme kajakit. Aamutoimien ohessa Reijolle satoi kaikilta onnitteluja hänen syntymäpäivänsä johdosta, joiden juhlinta oli aloitettu jo edellisenä iltana.

Eeva oli tänään ensimmäisenä vesillä, ilmeisesti ensimmäisen taukopaikan lettujen houkuttelemana. Päivän ensimmäinen etappi suuntautui Nestorin rantaan, jossa nautimme pienen kahvilan antimista ja tutustuimme nestorinrannan historiaan.

Letut olivat parhaimmillaan ulkoterassilla nautittuna.

Tarinan mukaan yksinäinen Nestori soitteli torppansa rappusilla huuliharppua, jota vanha norppa tuli kivelle kuuntelemaan.

Nestorin rannasta kulkee pieni laivayhteys, jonka kyydissä pääsee kaksipyöräiset kulkuneuvot kulkemaan Puumalan saaristoreittiä, pituutta reitillä on 60km.

Maukkaiden lettujen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Liittokiveä, matkalle osui retken ensimmäinen vesisade.

Sateen jälkeen törmäsimme matkalla vedenalaiseen kivikkoon, jossa Saija päätti kokeilla vetten päällä kävelyä.

Tämän jälkeen saavuimme Liittokivelle.

Tarinan mukaan, liittokivi sai nimensä kahden suvun ollessa riidoissa, rakastavaiset tapasivat siellä salaa, mutta myrskyn noustua rakastavaisten vene karkasi ja tapaamispaikan oltua salainen nuoret kuolivat yhdessä saarelle.

Liittokiveltä matka jatkui seuraavaan yöpymispaikkaan Palosensaarelle. Veden ollessa paikalla lämmintä usempi retkeläisistämme päätti uida saaren ympäri, ensin Saija ja Tero sitten Marjukka ja lopuksi vielä Reijo, Sanna ja Jani. Saarelle majoituimme useaan eri paikkaan, koska telttapaikkoja ei löytynyt samalta alueelta kovin montaa. Ilta sujui leppoisasti nuotion ääressä syöden ja jälkkärinä vielä Sannan tekemiä poppareita. Grillipaikalle osuneiden veneilijöiden matkaan saimme aluetietouden lisäksi ujutettua osan roskistamme.

Popparit, retkiruuan helmi, valmistus oli yksi Sannan monista erityistaidoista.

Iltanuotion aikaan Risto tuli kertomaan yöllä alkavasta ukonilmasta ja kovasta tuulesta, tämä sai kaikki toimeen kiristäen telttojen kiinnityksiä sekä sitomaan kajakkeja narulla puihin. Yöllä alkoikin sitten kova sade ja ukonilman, josta selvittiin ilman isompia ongelmia.

Ukonilmaan valmistauduttiin kääntämällä kajakkeja ympäri ja sitomalla ne puuhun.

Salama iskee myrskyn pimentäessä maiseman.

PS. Saarelta löytyy geokätkö, sen paikka jääköön paljastamatta.

6. Palosensaari - Kaposaari

Palosensaaressa herätys oli helpottava: yhtään henkilö - eikä kalustotappioita ei havaittu edellisyön ukkosmyrskyn takia. Olin kääntänyt kajakin vatsapuolen ylöspäin, jotta vesi ei pääsisi sisään , mutta olin hieman huolissani oliko urheilujuomajauhepurkin kansi pysynyt käännöksissä kiinni. Näin onneksi oli.

Lähdimme liikkeelle kello 11.00 eli hieman tavallista myöhemmin. 

Ohjeena oli nauttia ”brunssi” eli lämmintä lounasta ei ollut odotettavissa päivän aikana. Toiveikkaana laitoin t-paidan päälle, koska odotuksista huolimatta ei satanut. Kannelle sijoitin vedenpitävän melonta-anorakin ja liivit. 

Melko pian kuitenkin sade alkoi ja vedimme Reijon kanssa telakoituneina anorakit päälle. Reitti kulki Lahnasalon ja Liiansaaren välistä kauniissa kapeikossa, josta käännyimme kohti itää Suurta Kirnusaarta kohti. 

Tässä avoimessa kohdassa ukkonen räsähti kovalla äänellä, niin että Kirnusaaren ohituksessa saattoi haistaa erikoisen tuoksun ilmassa, joka muistutti kalliota rikkoessa syntyvää hajua. Kirnusaaren suojiin oli hakeutunut museolaiva, mutta jatkoimme lähelle Jauhokankaan Mallaslinnaan, jossa oli vanha venäläisten rakentama linnoituspaikka. Siellä värjöttelimme sateessa ja söimme välipalaa ennen seuraavaa etappia. Jatkoimme Puskinsalon ja Kaijatsaaren välistä mutkitellen kohti Korkian ja Jurvansaaren välistä kapeikkoa suuntana luode ja Astuva. Astuvansalmen kalliomaalaukset olivat säilyneet koveran kallioseinämän ansiosta. 

Näimme hirvieläimiä ja aseistetun naisfiguurin ”Tellervon”. Vaatteet alkoivat olla jo kohtalaisen märkiä sateesta johtuen joten jatkoimme Astuvan ympäri lähestulkoon samaan suuntaan mistä tulimme sivutuulessa kunnes Salonnenän kohdalla käännyimme myötätuuleen ja näimme Kaposaaren, seuraavan yöpymispaikan. Saari näytti oikein mukavalta keittokatoksineen, mutta ilmiselvää rantautumispaikkaa oli vähän vaikea löytää. Niinpä seurue rantautui kolmessa eri paikassa kolmeen ”alaleiriin” sijoittuen. 

Lämmin paita tuntui oikein miellyttävältä rantautumisen jälkeen! Karo oli laittanut keittokatokselle nuotion tulille, jonne suuri osa retkeläisistä päätyi valmistamaan päivällistä. Löytyipä taas illan kohokohdaksi pieniä herkkujakin jaettavaksi! Vähitellen lisäsimme puita ja ripustimme vaatteita kuivumaan naruille keittokatoksen sisälle. Tulen hiipuessa olikin aika taas käydä nukkumaan.

7. Kaposaari - Ristiina

Kostea yö Kaposaaressa päättyi ennustettuun sateettoman pakkausmahdollisuuden aikaikkunaan. Vielä kuudentena ja viimeisenä retkiaamuna kaikki eivät olleet oppineet ajoittamaan aamutoimia ja kajakin pakkaamista siten, että olisivat päässeet liikkeelle sovittuna hetkenä. Ajoissa liikkeelle olevat lähtivät lipsuttelemaan Yöveden Pölläveden selkää länteen Himalansaaren eteläreunaa kiertäen. Saimme joukot kokoon tunnin kuluttua Lainvuoren kohdalta alkavassa kapeikossa. Ennustettu sade jäi vaatimattomaksi ja pääsimme melomaan koko päivän kivassa kelissä.

Jatkoimme melontaa lounaaseen kiertäen Heiniemeä. Matkanopeutemme taukoineen oli koko retkellä ollut n. 5,5 km/h, joten pysyimme mukavasti aikataulussa. Ohitimme Mustasaaren pohjoispuolelta ja useampi iso höyrylaiva ohitti meidät reitin kaventuessa kohti Uittamonsalmea. Ruokatauko pidettiin Uittamonsalmen eteläpuolella olevan kodan ympäristössä. Kodalle johti autotie, joten kota on varmasti kovassa käytössä kesäaikana. Meille se tarjosi suojaisan lounastauon ja puuceen. Lounaspaikan vastapäätä oli jylhät Vierivuoren kalliot kalliomaalauksineen. Kävimme kuikuilemassa niitäkin, mutta Astuvansalmen selkeisiin, suuriin kalliomaalauksiin verrattuna maalaukset olivat vaatimattomia. Muutama vuosi sitten näin samalla paikalla joidenkin Mikkelin melojien omia valkoisella lateksilla tekemiä kalliomaalauksia menneiltä vuosilta, mutta nyt niitä ei enää näkynyt.

Saimaan helmet -melontaretkemme viimeinen kymppi oli alkanut. Meloimme hiljalleen kohti Ristiinaa Yöveden kapenevaa latvavettä kohti Ristiinaa. Osa nousi viimeiselle biologiselle tauolle Savisalon retkipaikassa 4 km ennen Ristiinaa. Tämä retkipaikka hyvä yöpymispaikka, jos on erittäinen myöhäinen lähtö Ristiinasta.

Saavuimme mukavalle Ristiinan uimarannalle täsmälleen aikataulussa. Jani ja Saija päättivät antaa retkiryhmällemme kajakkipyörähdysnäytöksen täydessä retkilastissa. Liian leveä aurinkohattu esti toisen kajakkipyörähdyksen onnistumisen.

Meillä oli kaksi henkilöautoa Ristiinassa ja neljä autoa ja traileri Lappeenrannassa. Kuskit hyppäsivät yhden auton kyytiin hakemaan Lappeenrannan kuljetuskaluston Ristiiinaan, jossa muut pakkasivat trailerin vetovalmiiksi. Sitten söimme Serif-pizzeriassa, jottei matkalla tarvitse enää pysähtyä syömään. Lappeenrannasta tulevat kuskit söivät Serifissä vielä ennen paluumatkaa Vajalle. Viimeisenä päivänä melontaa yhteensä 23 km.

Saimaan helmet -pääretki onnistui suunnitelmien mukaisesti. Saimaa näytti parhaat puolensa seitsemän melontapäivän aikana. Rokansaaren saunavarausten  tahdistamisten takia retkeläisten kilometrit vaihtelivat 184-187 km välillä. 

Kiitos kaikille osallistujille unohtumattomasta retkestä!