Lähestyn Tukholmaa heinäkuun ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina. Iltapäivällä on luvassa kova sade, ensimmäinen kahteen viikkoon, siksi olen vesillä jo aamuneljältä. Aurinko on noussut. Veden pinta on jälleen tyyni kahden ruotsinlaivan ohitettua minut kapealla väylällä. Turun laivoja osasin odottaa ja asetuin väylän reunaan niin, että sain molemmista kivat kuvat auringonnousua vasten. Laivojen kansilla oli muutamia mattimyöhäisiä tai villevarhaisia, jotka vilkuttivat yksinäiselle melojalle. En voinut välttää pientä tyytyväisyyden tunnetta kajakissani - Suomen lippu liehui omassa aluksessani yhtä tyylikkäänä kuin noissa minut ohittaneissa markustajajäteissä. Ehkäpä joku matkustajista oivalsi, että olin saapumassa Tukholmaan ylitettyäni Itämeren melomalla.
Tässä tyytyväisessä mielentilassa katselin tarkasti Dyvikin ja Allersvikin rantoja löytääkseni upeiden huvilojen pihapiirien ja laiturien ulkopuolelta sopivan rannan aamupalan tekemistä varten. Turun laivoista näkyi enää savupiiput parin saaren takaa niiden kurvattua jyrkästi etelään Vaxholmin kiertämisen takia. Laivaväylän varressa ovat Tukholman saariston upeimmat huvilat, mutta vapaita rantautumispaikkoja on vähän. Jatkoin laivaväylän reunaa ja ohitin pienen luodon, joka ei sopinut rantautumiseen.Yhtäkkiä jokin ääni tai veden kohina havahdutti melojan aamumietteistään. Laskin nopeasti mielessäni, että ainakaan isoa laivaa ei takaani enää voi tulla, Helsingin ja Tallinnan laivat tulevat vasta tuntien päästä. Hartioita pakotti ja niska oli jumissa, pari melanvetoa emmittyäni käänsin keulaa kuitenkin vähän vasemmalle nähdäkseni paremmin suoraan taakseni. Pyhä jysäys - alle sadan metrin päässä valtavan sinisen risteilijän massiivinen keula halkoi hiljaisesti aaltoja ja olin kääntymässä sen eteen kohdassa, jossa väylä oli kaikkein kapeimmillaan. Peruutusvedot lähtivät nopeammin kuin koskaan ja koska pieni luoto oli yhä vieressäni, katsoin parhaaksi kiihdyttää Valleyn parhaaseen sadan metrin spurttiin.
Summasummarum - käytin kahvin ja puuron odotteluajan hyödyksi niin niskan kuin vartalokiertojen venyttelyyn, olihan edessä vielä viimeisen päivän reilu parikymppinen Ruotsin vilkkaimmilla väylillä. Tällä kertaa en tosin edes aikonut yrittää Tukholman ydinkeskustaan vaan kaupungin kupeessa sijaitsevan Lidingön saaren itäreunalle, Bosön urheilu- ja purjehduskeskuksen rantaan, ruotsalaisten "Vierumäelle".
Merimelojien majalta matkaan
Päätös eläkkeelle jäämisestä oli kypsynyt talvella yhdellä lukuisista junamatkoista Brysseliin. Sähköpostilla Merimelojien toimistoon varmistui saman tien Merimelojien majan varaus ja parilla puhelulla tyttärien apu läksiäisten järjestämiseen. Esimiestyössä olin huomannut monien eläköityvien kollegoiden tuskailut irrottautua lopullisesti työelämästä, työrytmistä ja työkavereista. Siitä syntyi myös oma päätös lähteä melomalla eläkkeelle ja ottaa riittävästi aikaa pääkopan tyhjentämiseen työasioista. Useiden onnistuneiden Ruotsi- ja Ahvenanmaa-retkien takia suunta oli myös heti selvä, tosin tällä kertaa halusin meloa yksin.Oma melojataustani on nopeasti kerrottu. Se alkoi 50 vuotta sitten isäni rakentamalla vanerikajakilla Kyrönjoella,
syventyi inkkarikanootilla lukuisilla jokiretkillä ympäri Suomea ja jalostui merimelontaan 90-luvun puolivälissä. The Baltic Sea Paddlers -yhdistyksen lisäksi kuulun porvoolaiseen, helsinkiläiseen ja kirkkonummelaiseen melontaseuraan. Melaveikot ja Ouritluoto on ollut tärkein kotisatama jo parikymmentä vuotta. Työt ovat vieneet melojan Keski-Eurooppaan ja eniten kilometrejä kertyy nyt Saksan ja Itävallan järvialueilla, Välimerikin on vain kolmen tunnin ajomatkan päässä.
Tuhdin aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti suosikkisaartani Jussaröä. Matka ei ollut pitkä ja olin Jussarössä jo hyvissä ajoin pystyttämässä telttaa vierasvenesataman kupeeseen rantakallioille. Saaren luontoreitti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja sen varteen osuvat niin kaivostoiminnan kuin puolustusvoimien rakennusten autioituvat jäänteet. Jussarön saunasta on mukavat näkymät seurata illansuussa satamaan saapuvia veneitä. Useimmat kipparit kiirehtivät vielä saunan hyviin löylyihin.
Tuuli pistää kampoihin
Juhannuspäivän aamuna kiertelin pitkään monille melojille tuttua, matalaa ja pitkää vedenalaista hiekkasärkkää Hangon itäpuolella, ennen kuin pääsin rantautumaan Kasinon rantaan. Serkkubrunssin jälkeen kajakin keula uudestaan merelle ja kohtuullisen navakassa vastatuulessa ohitin Hankoniemen kärjen, Manner-Suomen eteläisimmän pisteen. Kun matkavauhti ei noussut kunnolla edes solmuun, suuntasin kajakin Kistskärin saaren rantaan tuulta suojaan ja päätin odottaa suotuisampaa keliä Hangon selän ylitykseen. Päivästä tuli pitkä ja päivänokosia sain jatkaa iltakymmeneen saakka. Kun tuuli alkoi hellittää, suuntasin ensin saarilinjaa luoteeseen ja sitten länteen kohti Hiittisiä. Vähän ennen Hiittisiä valvottu yö alkoi kuitenkin painaa silmiä ja kaivoin makuupussini ja makuualustan rantakalliolle kajakin viereen. Muutaman tunnin nokoset virkistivät mukavasti ja seuraavaksi suuntasin kajakin keulan kohti Holmströmin saaristokauppaa. Oli aika tehdä vähän täydennyksiä muonavarastoihin. Saaristolaiskaupoista monet ovat todellisia monitoimikauppoja, niin myös Holmström. Positiivinen yllätys oli myös kassan takana tarjolla ollut tuhti seisovan pöydän lounas. Täydennetyin eväin oli mukava jatkaa länttä kohti. Ohitin Rosalan poikkeamatta ja löysin hienon leiripaikan Snåldön saaren pohjoisrannalta, suoraan kauniin veneiden suoja- ja luonnonsataman vierestä. Ilokseni satamaan purjehti illansuussa myös iso kaksimastoinen purjevene.
Yllätyskohtaaminen Jurmossa
Utössä viettäisi mieluusti pidempäänkin. Siellä on paljon nähtävää. Upea majakka, hyvä kauppa, hieno luonto ja uskomattomat maisemat. Utössä pystyin tekemään viimein päätöksen, että retkeni johtaa kaikista vastatuulista huolimatta Tukholmaan saakka. Seuraavien päivien tuuliennuste oli 1 - 2 m/s ja sää pysyisi aurinkoisena, pääsisin Lågskärille vaivatta ja Ahvenanmeren ylityksellekin ennuste oli hyvä.
Avoimilla vesillä
Puntaroin aamuauringon noustessa pitkään laitanko kuivapuvun päälle vai en. Kotona olin luvannut olla äärimmäisen varovainen, koska olin yksin liikkellä. Keli oli mitä parhain, oli tulossa lämmin päivä. Toisaalta jos jotain on sattuakseen, kuivapuku antaa aikaa pelastautumiseen ja selviytymiseen. Laitoin siis kuivapuvun ylle. Aamun tunteina se oli mitä miellyttävin, Ursuitin puku hengittää hyvin ja yksinmelojana olen tottunut melomaan kuivapuvun kanssa kesälläkin. Flötjanin loistolle saavuin parin tunnin melonnan jälkeen ja navigointiohjelmastani seurasin laivaväylän tulijoita ja menijöitä.
Annoin kahden laivan ohittaa Flötjanin ennen kuin lähdin itse ylittämään väylää poikittain laivalinjaan nähden. Pääsin yli turvallisesti, pari laivaa häämötti horisontissa ja otin suunnan kohti Söderarmin majakkasaarta. Tuuli tyyntyi ja aurinko helotti, hyvistä eväistä ja juomavarastoista huolimatta huomioin, että energiatasoni laski helteen takia paljon normaalia nopeammin.
Söderarm on avattu veneilijöille
Muutama purjevene poikkesi saareen, mutta muutoin olin ainoa saaren vieras noin miljoonan lokin lisäksi. Söderarmiin Tukholman saariston minkit eivät ole vielä ehtineet, mutta useimpien saarten linnusto on käytännössä hävinnyt minkkiongelman takia. Saaristossa minkkien metsästäminen on haastavaa ja kunnollista ratkaisua ei ole vielä löydetty. Minkit tulevat saaristossa telttailevalle varmasti tutuksi, niitä on paljon ja ne ovat uteliaita. Näin oli myös seuraavassa leirissäni Söderarmin jälkeen. Söderarmista alkaa Tukholman upea ulkosaaristo. Leiripaikkoja löytyy helposti ja asuttuja saaria on aluksi vähän. Ylityspäivän tyyni keli oli tiessään ja lounaistuuli pisti kunnolla taas kampoihin. Saarten suojaa osin hyväksi käyttäen tahkosin hissukseen kohti Yxlanin pitkää saarta ja Furusundin lossia. Mielessä oli vanha mieluinen leiripaikka, jonka rannassa edesmennyt ystäväni Tauno Pajunen joskus 90-luvulla väänsi rautalangasta minun rautakangelleni eskimokäännöksen salat. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos kun samaisen 90-luvun uskollinen Lendal-mutkavarsimela tuli Gröskön ja Gason saarten välissä melontataipaleensa päähän. Toinen lapa antoi yllättäen periksi ja painui saman tien kohti pohjaa. Gason rantaan oli matkaa vielä noin sata metriä. Aallokossa kokeilin miten melonta sujuisi yhdellä lavalla inkkarityyliin ja koska ranta lähestyi lupaavasti, en ryhtynyt kovassa aallokossa virittämään varamelaa käyttöön. Onnistuin rantautumaan tuulensuojaiseen poukamaan ja koska tuuli tuntui vain yltyvän, päätin ruokatauon lisäksi kerätä päiväunilla lisäenergiaa. Herätessäni kallioiden välistä utelias minkki katseli yksinäistä matkaajaa parin kolmen metrin etäisyydeltä, eikä pitänyt kiirettä paeta paikalta ennen kuin kömmin makuupussista pois. Tuuli ei hellittänyt illansuussakaan, joten päätin kaivaa teltan esiin ja odottaa huomisen mahdollisuuksia.
Tuulitunnelissa kohti Tukholmaa
Kolmen tunnin syvästä unesta herääminen teki tiukkaa, mutta sääennuste viimeiselle päivälle näytti sadetta ja kohtuullisen kovaa tuulta iltapäivälle, siksi päätin kiirehtiä vesille ja nauttia tästä toistaiseksi upeasta aamusta. Maantielautta oli aamuneljältä vielä nukuksissa ja laivaväylälläkin hiljaista. Suunnistin väylän yli luoteisrannalle, jonne aamuauringon ensimmäiset säteet jo osuivat. Osasin odottaa turunlaivojen saapumista ja sain niistä mielestäni kivat kuvat, seuraavasta yllätystulijasta kuva onnistuikin sattuneesta syystä sitten vain ahteripuolelta.
Allersvikin uimarannan aamupalan jälkeen oli edessä tämän eläköitymisriittini loppusuora, Vaxholmin linnoituksen kautta kohti Tukholmaa ja Lidingön saarta. Retken ensimmäinen vesisade alkoi kun ohitin Vaxholmia ja sadepäivä piti pintansa viimeiseen melanvetoon saakka.
Heikki Piuhola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti