Meloen eläkkeelle - Ouritluodolta Tukholman Lidingöön

Lähestyn Tukholmaa heinäkuun ensimmäisen viikonlopun sunnuntaina. Iltapäivällä on luvassa kova sade, ensimmäinen kahteen viikkoon, siksi olen vesillä jo aamuneljältä. Aurinko on noussut. Veden pinta on jälleen tyyni kahden ruotsinlaivan ohitettua minut kapealla väylällä. Turun laivoja osasin odottaa ja asetuin väylän reunaan niin, että sain molemmista kivat kuvat auringonnousua vasten. Laivojen kansilla oli  muutamia mattimyöhäisiä tai villevarhaisia, jotka vilkuttivat yksinäiselle melojalle. En voinut välttää pientä tyytyväisyyden tunnetta kajakissani - Suomen lippu liehui omassa aluksessani yhtä tyylikkäänä kuin noissa minut ohittaneissa markustajajäteissä. Ehkäpä joku matkustajista oivalsi, että olin saapumassa Tukholmaan ylitettyäni Itämeren melomalla.

Tässä tyytyväisessä mielentilassa katselin tarkasti Dyvikin ja Allersvikin rantoja löytääkseni upeiden huvilojen pihapiirien ja laiturien ulkopuolelta sopivan rannan aamupalan tekemistä varten. Turun laivoista näkyi enää savupiiput parin saaren takaa niiden kurvattua jyrkästi etelään Vaxholmin kiertämisen takia. Laivaväylän varressa ovat Tukholman saariston upeimmat huvilat, mutta vapaita rantautumispaikkoja on vähän. Jatkoin laivaväylän reunaa ja ohitin pienen luodon, joka ei sopinut rantautumiseen.

Yhtäkkiä jokin ääni tai veden kohina havahdutti melojan aamumietteistään. Laskin nopeasti mielessäni, että ainakaan isoa laivaa ei takaani enää voi tulla, Helsingin ja Tallinnan laivat tulevat vasta tuntien päästä. Hartioita pakotti ja niska oli jumissa, pari melanvetoa emmittyäni käänsin keulaa kuitenkin  vähän vasemmalle nähdäkseni paremmin suoraan taakseni. Pyhä jysäys - alle sadan metrin päässä valtavan sinisen risteilijän massiivinen keula halkoi hiljaisesti aaltoja ja olin kääntymässä sen eteen kohdassa, jossa väylä oli kaikkein kapeimmillaan. Peruutusvedot lähtivät nopeammin kuin koskaan ja koska pieni luoto oli yhä vieressäni, katsoin parhaaksi kiihdyttää Valleyn parhaaseen sadan metrin spurttiin.

Sydän hakkasi rinnassa sekä pelästymisestä että rivakasta melonnasta, enkä heti edes ymmärtänyt vastata risteilijän komentosillalta vilkuttavalle miehistön jäsenelle. Upea Maltalle rekisteröity Celebrity Apex -ristelijä kaartoi myös jyrkästi etelään turunlaivojen perään ja katosi sekin pian saarien taakse. Minä rantauduin sydän yhä takoen Allersvikin uimarannalle. Kahvia keitellessä oli aikaa miettiä olinko ollut retken viimeisenä päivänä sen ensimmäisessä vaaratilanteessa. Laivaväylä on paikka paikoin ikävän kapea ja varsinkin Tukholman lähestyessä liikenne kasvaa, erityisesti viikonloppuisin. Kajakistakin käsin pitäisi pystyä tarkkailemaan liikennettä 360 astetta. Olin melonut kyllä väylän reunaa, mutta tuossa kohdassa se oli tuskin sataa metriä leveämpi. Yli 300 metrisessä laivassa  moottori on jossain laivan uumenissa ja  saariston nopeusrajoituksen takia laivat ajavat hitaasti, keula-aallosta saati moottorista ei juuri ääntä kuulu. Melojan näkövinkkelistä vauhdissa oleva risteilijän keula näyttää läheltä katsottuna melko uhkaavalta. Aamun varhaisina tunteina huvila-alueen sydämessä laivat eivät ihan huvikseen ilmeisesti myöskään varoittele muita liikkujia sumutorvillaan.

Summasummarum - käytin kahvin ja puuron odotteluajan hyödyksi niin niskan kuin vartalokiertojen venyttelyyn, olihan edessä vielä viimeisen päivän reilu parikymppinen Ruotsin vilkkaimmilla väylillä. Tällä kertaa en tosin edes aikonut yrittää Tukholman ydinkeskustaan vaan kaupungin kupeessa sijaitsevan Lidingön saaren itäreunalle, Bosön urheilu- ja purjehduskeskuksen rantaan, ruotsalaisten "Vierumäelle".

Merimelojien majalta matkaan

Päätös eläkkeelle jäämisestä oli kypsynyt talvella yhdellä lukuisista junamatkoista Brysseliin. Sähköpostilla Merimelojien toimistoon varmistui saman tien Merimelojien majan varaus ja parilla puhelulla tyttärien apu läksiäisten järjestämiseen. Esimiestyössä olin huomannut monien eläköityvien kollegoiden tuskailut irrottautua lopullisesti työelämästä, työrytmistä ja työkavereista. Siitä syntyi myös oma päätös lähteä melomalla eläkkeelle ja ottaa riittävästi aikaa pääkopan tyhjentämiseen työasioista. Useiden onnistuneiden Ruotsi- ja Ahvenanmaa-retkien takia suunta oli myös heti selvä, tosin tällä kertaa halusin meloa yksin.

Oma melojataustani on nopeasti kerrottu. Se alkoi 50 vuotta sitten isäni rakentamalla vanerikajakilla Kyrönjoella,
syventyi inkkarikanootilla lukuisilla jokiretkillä ympäri Suomea ja jalostui merimelontaan 90-luvun puolivälissä. The Baltic Sea Paddlers -yhdistyksen lisäksi kuulun porvoolaiseen, helsinkiläiseen ja kirkkonummelaiseen melontaseuraan. Melaveikot ja Ouritluoto on ollut tärkein kotisatama jo parikymmentä vuotta. Työt ovat vieneet melojan Keski-Eurooppaan ja eniten kilometrejä kertyy nyt Saksan ja Itävallan järvialueilla, Välimerikin on vain kolmen tunnin ajomatkan päässä.

Mieluisten työkavereiden hyvästelyt, tuhannet muistot ja yhteiset rutistukset mielessä jätin läksiäisaamiaisen taakseni. Kajakki oli vielä pakkaamatta ja ensimmäinen etappi oli omalle vajalle, jossa pari ikeakassillista odotti melojaa. Helle helli jo lähtöpäivänä ja samaa säätä oli luvassa koko kahden viikon jaksolle. Alkuiltapäivästä ohitin Käärmeluodon ja matka taittui rivakasti kohti Espoota ja Kirkkonummea, mielessä pyörivät lukuisat aamupäivällä lausutut kauniit sanat ja jätetyt hyvästit. Tuttu leirisaari Stora Brandö sattui sopivasti illan lähestyessä kohdalle ja ei aikaakaan kun teltta oli pystyssä, keitin kiehutti pastavettä ja mies jäähdytti auringon polttamaa naamaansa meressä.

Seuraavan päivän etappi oli päästä aamutuimaan ensin Porkkalanniemen kärkeen ja siitä päivän mittaan kohti Bågaskäriä ja Orslandetin upeaa saaristoa. Eläkkeelle jääneen työkaverin kakkosasunto on Barösundin väylän kupeessa ja sen rantaan suuntasin toisen melontapäivän iltana. Mikäpä melojalle mieluisampaa kuin valmiiksi katettu saaristolaispöytä, kuuma rantasauna ja valmiiksi pedattu hyvä sänky.

Tuhdin aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti suosikkisaartani Jussaröä. Matka ei ollut pitkä ja olin Jussarössä jo hyvissä ajoin pystyttämässä telttaa vierasvenesataman kupeeseen rantakallioille. Saaren luontoreitti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja sen varteen osuvat niin kaivostoiminnan kuin puolustusvoimien rakennusten autioituvat jäänteet. Jussarön saunasta on mukavat näkymät seurata illansuussa satamaan saapuvia veneitä. Useimmat kipparit kiirehtivät vielä saunan hyviin löylyihin.

Tuuli pistää kampoihin  

Hyvien yöunien jälkeen pakkasin kajakkini aamuvarhaisella ja yritin päästä kolistelematta veneiden ohi, olihan nyt juhannusaatto ja suuntana serkkuni huvila Hangossa. Jos oli luvassa aurinkoinen juhannus niin luvassa oli myös reipasta lounaistuulta koko päiväksi. Sisukkaasti survoin tasaista tahtia kohti Hankoa, jonka majakka ja sataman nosturit näkyvät kauaksi merelle. Ja lähestyvät ärsyttävän hitaasti. Iltayhdeksältä oli aika antaa periksi, soittaa juhlapaikalle saapumisen siirtymisestä seuraavaan päivään ja ryhtyä rantakalliolla omien juhannusjuhlien valmisteluun. 

Löysin Tvärminnen lounaispuoliselta rantakaistaleelta mainion kallioiden välisen poukaman ja teltalle paikan upeasta maisemasta suuren puun alta. Juhannusvalvomiset jäivät lyhyeen tuhdin schorizopastapannun jälkeen. Yöllä havahduin hetkeksi ääniin kun ilmeisesti alueen omistaja kävi poikansa kanssa telttani luona. Leirissä ei kuitenkaan ollut moitittavaa ja se oli yli 500 metrin päässä lähimmistä huviloista, sain kääntää tyytyväisenä kylkeä ja jatkaa juhannusuniani.

Juhannuspäivän aamuna kiertelin pitkään monille melojille tuttua, matalaa ja pitkää vedenalaista hiekkasärkkää Hangon itäpuolella, ennen kuin pääsin rantautumaan Kasinon rantaan.  Serkkubrunssin jälkeen kajakin keula uudestaan merelle ja kohtuullisen navakassa vastatuulessa ohitin Hankoniemen kärjen, Manner-Suomen eteläisimmän pisteen. Kun matkavauhti ei noussut kunnolla edes solmuun, suuntasin kajakin Kistskärin saaren rantaan tuulta suojaan ja päätin odottaa suotuisampaa keliä Hangon selän ylitykseen. Päivästä tuli pitkä ja päivänokosia sain jatkaa iltakymmeneen saakka. Kun tuuli alkoi hellittää, suuntasin ensin saarilinjaa luoteeseen  ja sitten länteen kohti Hiittisiä. Vähän ennen Hiittisiä valvottu yö alkoi kuitenkin painaa silmiä ja kaivoin makuupussini ja makuualustan rantakalliolle kajakin viereen. Muutaman tunnin nokoset virkistivät mukavasti ja seuraavaksi suuntasin kajakin keulan kohti Holmströmin saaristokauppaa. Oli aika tehdä vähän täydennyksiä muonavarastoihin. Saaristolaiskaupoista monet ovat todellisia monitoimikauppoja, niin myös Holmström. Positiivinen yllätys oli myös kassan takana tarjolla ollut tuhti seisovan pöydän lounas. Täydennetyin eväin oli mukava jatkaa länttä kohti. Ohitin Rosalan poikkeamatta ja löysin hienon leiripaikan Snåldön saaren pohjoisrannalta, suoraan kauniin  veneiden suoja- ja  luonnonsataman vierestä. Ilokseni satamaan purjehti illansuussa myös iso kaksimastoinen purjevene.

Yllätyskohtaaminen Jurmossa

 

Nyt olivat maisemat jo merellisiä. Minulla suuntana länsi. Lounaistuuli hellitti vähäsen, matka taittui ja aurinko porotti.

 

Jurmo oli hyvä välietappi ennen Utön majakkasaarta ja sinne varattua kotiseutuyhdistyksen vuokrahuonetta. Nautin merimelonnasta täysin rinnoin, tämä se oli jotain kauniisiin, mutta vain kymmenen, kahdenkymmenen kilometrin pituisiin Alppijärviin verrattuna. Jurmon pitkä hiekkasärkkäkin alkoi häämöttää. Suuntasin Österrevetin, eli Jurmon itäkärjen ja Sandenin hiekkasärkän väliin kun silmäkulmastani huomasin  jonkun huitovan  rajusti Sandenin koilliskärjessä. Näin veneen rannassa ja sen edessä kaksi nuorta tyttöä. Merellä hätämerkin tyyppisiin signaaleihin on syytä suhtautua vakavasti, siksi päätin tehdä lyhyen mutkan Sandenin kärkeen. Ei siellä kuitenkaan veneilijöillä hätä ollut, melojakaverini Mikko oli perheensä kanssa veneilemässä ja määrännyt tyttärensä päivystämään idän suuntaan valkoista yksinäistä kajakkia. Kiva kohtaaminen ja lomakuulumisten ja -suunnitelmien vaihto meille molemmille rakkaassa ja tutussa saaressa. 

Utöön oli kuitenkin vielä matkaa, joten ei auttanut muu kuin suunnata keula taas kohti länttä. Jurmon vierasvenesatamassa on erinomainen kahvila-puoti, josta sain vielä joitain herkkuja matkaan, onneksi Utön majakka häämöttääkin käytännössä heti Jurmosta lähdettäessä. Häämöttää ei ole kuitenkaan yhtä kuin että olisi lähellä, vasta illansuussa pääsin vetämään kajakkini Utön päälaiturin viereen ja etsin kyläyhdistykseltä vuokraamani majoituksen avainlaatikon. Oikea suihku ja sänky olivat muutaman telttayön jälkeen siunaus.

Utössä viettäisi mieluusti pidempäänkin. Siellä on paljon nähtävää. Upea majakka, hyvä kauppa, hieno luonto ja uskomattomat maisemat. Utössä pystyin tekemään viimein päätöksen, että retkeni johtaa kaikista vastatuulista huolimatta Tukholmaan saakka. Seuraavien päivien tuuliennuste oli 1 - 2 m/s ja sää pysyisi aurinkoisena, pääsisin Lågskärille vaivatta ja Ahvenanmeren ylityksellekin ennuste oli hyvä.

Avoimilla vesillä

Edessä oli pitkä päivä, ensi kohti itäisiä Mörskärin saaria ja sitten luoteeseen rikkonaista Kökarin eteläpuolista saaristoa hyödyntäen. Luonto tarjosi parastaan, söin lounaan kahdeksan merikotkan valvonnassa. Seuraavan yön vietin Föglön ulkoluodoilla, Råbockskärin eteläpuolella, melkoista hylkeiden ulvontaa kuunnellen. 

Sää suosi ja saatoin suunnata Västergrundetin avulla kohti Lågskärin majakkasaarta. Saavuin lintuharrastajien tarkkailusaarelle sen verran myöhään, etten lähtenyt enää koputtelemaan heidän majoitusrakennuksensa ovia. Tutussa pyöreäkivisessä poukamassa oli vanha tuttu leiripaikka entisellään, teltta pystyyn ja  nopean ruokatankkauksen jälkeen kellahdin lepuuttamaan jo jonkin verran kipeytyneitä selkä- ja niskalihaksia. Kellon laitoin herättämään aamuneljältä.

Puntaroin aamuauringon noustessa pitkään laitanko kuivapuvun päälle vai en. Kotona olin luvannut olla äärimmäisen varovainen, koska olin yksin liikkellä. Keli oli mitä parhain, oli tulossa lämmin päivä. Toisaalta jos jotain on sattuakseen, kuivapuku antaa aikaa pelastautumiseen ja selviytymiseen. Laitoin siis kuivapuvun ylle. Aamun tunteina  se oli mitä miellyttävin, Ursuitin puku hengittää hyvin ja yksinmelojana olen tottunut melomaan kuivapuvun kanssa kesälläkin. Flötjanin loistolle saavuin parin tunnin melonnan jälkeen ja navigointiohjelmastani seurasin laivaväylän tulijoita ja menijöitä. 

Annoin kahden laivan ohittaa Flötjanin ennen kuin lähdin itse ylittämään väylää  poikittain laivalinjaan nähden. Pääsin yli turvallisesti, pari laivaa häämötti horisontissa ja otin suunnan kohti Söderarmin majakkasaarta. Tuuli tyyntyi ja aurinko helotti, hyvistä eväistä ja juomavarastoista huolimatta huomioin, että energiatasoni laski helteen takia paljon normaalia nopeammin. 

Söderarm on avattu veneilijöille

Söderarmin ilmaantuminen vihdoin horisonttiin oli riemukasta. Edellisellä ylityskerralla Söderarm oli vielä Ruotsin armeijan tukikohta ja maihinnnousukiellossa, nyt saari on vuokrattu yksityiselle matkailuyrittäjälle. Vanhan laiturin kupeesta pääsi suoraan satamakonttoriiin, jossa selvisi, että kahvila ei ole vielä auki, mutta valmiita ruoka-annoksia löytyy pakasteesta ja vieressä olevasta rakennuksesta löytyisi mikro ja lautasia. Kun lisäksi yksi mökki oli vapaana vuokrattavaksi, päätin lopettaa hellepäivän melonnat Söderarmiin, käydä meressä jäähtymässä, lämmittää jonkun muun esivalmistaman illallisen ja nukkua kunnon yöunet oikeassa sängyssä.

Muutama purjevene poikkesi saareen, mutta  muutoin olin ainoa saaren vieras noin miljoonan lokin lisäksi. Söderarmiin Tukholman saariston minkit eivät ole vielä ehtineet, mutta useimpien saarten linnusto on käytännössä hävinnyt minkkiongelman takia. Saaristossa minkkien metsästäminen on haastavaa ja kunnollista ratkaisua ei ole vielä löydetty. Minkit tulevat saaristossa telttailevalle varmasti tutuksi, niitä on paljon ja ne ovat uteliaita. Näin oli myös seuraavassa leirissäni Söderarmin jälkeen. Söderarmista alkaa Tukholman upea ulkosaaristo. Leiripaikkoja löytyy helposti ja asuttuja saaria on aluksi vähän. Ylityspäivän tyyni keli oli tiessään ja lounaistuuli pisti kunnolla taas kampoihin. Saarten suojaa osin hyväksi käyttäen tahkosin hissukseen kohti Yxlanin pitkää saarta ja Furusundin lossia. Mielessä oli vanha mieluinen leiripaikka, jonka rannassa edesmennyt ystäväni Tauno Pajunen joskus 90-luvulla väänsi rautalangasta minun rautakangelleni eskimokäännöksen salat. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos kun samaisen 90-luvun uskollinen Lendal-mutkavarsimela tuli Gröskön ja Gason saarten välissä melontataipaleensa päähän. Toinen lapa antoi yllättäen periksi ja painui  saman tien kohti pohjaa. Gason rantaan oli matkaa vielä noin sata metriä. Aallokossa kokeilin miten melonta sujuisi yhdellä lavalla inkkarityyliin ja koska ranta lähestyi lupaavasti, en ryhtynyt kovassa aallokossa virittämään varamelaa käyttöön. Onnistuin rantautumaan tuulensuojaiseen poukamaan ja koska tuuli tuntui vain yltyvän, päätin ruokatauon lisäksi kerätä päiväunilla lisäenergiaa. Herätessäni kallioiden välistä utelias minkki katseli yksinäistä matkaajaa parin kolmen metrin etäisyydeltä, eikä pitänyt kiirettä paeta paikalta ennen kuin kömmin makuupussista pois. Tuuli ei hellittänyt illansuussakaan, joten päätin kaivaa teltan esiin ja odottaa huomisen mahdollisuuksia.

Tuulitunnelissa kohti Tukholmaa

Myös aamulla tuuli kävi yhä vinkeänä, mutta aikataulupaineet  painoivat enemmän ja siksi kovassa aallokossa oli yritettävä päästä matkaan. Aallot toivat vettä aukkoon pari ämpärillistä ja ensimmäistä kertaa jalkapumpulla oli nyt käyttöä tositilanteessa. Lähestyin hiljalleen Yxlanin kärkeä ja yritin punnita kumpi puoli tätä pitkää, kapeaa saarta olisi minulle tuulensuojaisempi. Valitsin kaakkoisrannan, koska Yxlanin ja Blidön saarten välinen salmi on melko kapea. Jo muutaman kilometrin jälkeen kävi selväksi, että paremminkin olisi voinut valita. Meloin melkoisessa tuulitunnelissa suoraan vastatuuleen 1-2 kilometrin tuntivauhtia. Ruokataukoa pidin Örnsvikin kylän uimarannalla. Istuskelin tuulensuojassa naapuritontin puutarhavajan takana kun utelias kahdeksankymppinen vanhaherra tuli tutustumaan matkalaiseen Suomen lipun innoittamana. Hän oli tehnyt aikoinaan veneellään Suomeen monta ikimuistoista veneretkeä. Kun tein lähtöä, hän vaati minua odottamaan hetken ja tuli pian takaisin mukanaan neljä omenaa ja kaksi olutpurkkia. Iltapäivällä rantauduin toistamiseen Yxlanin rantaan, kaivoin saamani eväät ja makuupussin esiin ja päätin taas odottaa iltaa. Taukopaikkani oli upeaa vanhaa metsää ja paksua sammalikkoa, mitään höyhenpatjoja ei näille päiväunille tarvinnut etsiä. Illansuussa tuuli tuntui aavistuksen laantuvan ja päätin jatkaa matkaa, olin jo Yxlanin lounaiskärjen tuntumassa ja laivaväylän lähellä. Upeassa kesäillassa kiertelin upeiden mökkisaarten välistä Ljusterön pohjoispuolelle. Puolen yön aikoihin rantauduin Lervikonin saaren pohjoiskärkeen, Ljusterön maantielautan sataman tuntumaan. Laivaväylä Tukholmaan näkyi hyvin salmen vastakkaisella puolella.

Kolmen tunnin syvästä unesta herääminen teki tiukkaa, mutta sääennuste viimeiselle päivälle näytti sadetta ja kohtuullisen kovaa tuulta iltapäivälle, siksi päätin kiirehtiä vesille ja nauttia tästä toistaiseksi upeasta aamusta. Maantielautta oli aamuneljältä vielä nukuksissa ja laivaväylälläkin hiljaista. Suunnistin väylän yli luoteisrannalle, jonne aamuauringon ensimmäiset säteet jo osuivat. Osasin odottaa turunlaivojen saapumista ja sain niistä mielestäni kivat kuvat, seuraavasta yllätystulijasta kuva onnistuikin sattuneesta syystä sitten vain ahteripuolelta.

Allersvikin uimarannan aamupalan jälkeen oli edessä tämän eläköitymisriittini loppusuora, Vaxholmin linnoituksen kautta kohti Tukholmaa ja Lidingön saarta. Retken ensimmäinen vesisade alkoi kun ohitin Vaxholmia ja sadepäivä piti pintansa viimeiseen melanvetoon saakka. 

Bosön valmennuskeskuksen palvelut ennen seuraavan päivän "noutoa" olivat monella tapaa täydellinen kruunaus tälle pitkään muistoissa säilyvälle retkelle.

Retkipäivät: 20.6. - 2.7.2023

Retkikilometrit: 550 km

Reitti ja etapit:

Heikki Piuhola