Sää oli aurinkoinen ja sopiva myötäinen avitti meitä itäänpäin meloessa. Todettiin jälleen kerran tuo syksyn kuulaus, mikä antaa merelliselle maisemalle lisähohtoa. Reittimme kulki Santahaminan ja Trutholman ulkopuolelta Villingistä itään olevan Hattu-saaren kautta, missä pidimme ruokailutauon. Tähtäimenä oli Björkholmen-saari yöpymispaikkana. Saari sijaitsee Emäsalon eteläosan länsipuolella. Hatusta reittimme kulki melko suoraan Kaivokarin suuntaan, josta koilliseen Onaksen takana Björkholmen löytyi. Matkaa sinne kertyi vajalta runsaat 43 km. Saari on asumaton ja sopivia telttapaikkoja löytyi. Sijainti oli sikäli hyvä, että sieltä oli vain 15 km:n matka Haikkoon, joten ehdimme sinne hyvin lounasajaksi. Oli täydenkuun aika ja kirkas taivas, joten näkymät illalla ja yöllä olivat aivan upeat. Tuntui, että hommassa hohtoa.
Aamulla päätimme jättää leirin purkamatta palataksemme sinne Haikon Kartanossa käynnin jälkeen lauantai iltapäivällä. Raimo tosin kokosi telttansa ja varusteensa mukaan, kun häneltä nuo leiriytymispuuhat tuntuvat käyvän käden käänteessä; ehkä hän myös ajatteli pohjalastin kajakissa hyväksi aallokkokelin varalta. Pohjoiseen melottaessa oli taas myötätuulta, joten hyvissä ajoin saavuimme Haikon rantaan, niin että ehdimme vaihtaa rauhassa siviilivaatteet päälle. Kävin siinä samalla uimassakin, mikä piristi mukavasti.
Nälkää oli jo ehditty sopivasti kehitellä joten Kartanon lounas jälkiruokapöytineen oli erikoisen maittava; olisi se tosin maistunut ilman nälän maustettakin. Eihän tämä itsensä palkitseminen ihan ilmaista ollut, mutta ajattelimme, että tällaisen ylellisyyden voi suoda itselleen kerran vuodessa. Onhan se kuitenkin eri asia kuin joka vuosi. Luultavasti sama ohjelma taas ensi syksynä, jos halukkaita palkittavia löytyy. Viime syksynähän teimme osaksi samalla porukalla vastaavan retken. Sanoisinko siis, että Haikon retki on jo perinteinen.
Paluumatkan teimme eri reittiä eli Emäsalon itäpuolta, joten tuo iso saari tuli kierrettyä. Pidimme maatauon Norrholmenilla, joka on Porvoon kaupungin kiitettävästi ylläpitämä ulkoilusaari. Kävimme myös ihailemassa paikan erikoisuutta, pientä idyllistä maa/kivisaunaa. Tuulet suosivat meitä niin, että taas etelään meloessamme oli tuuli kääntynyt luoteeseen.
Toinen yö Björkholmenilla täydenkuun loisteessa. Säätiedotukset lupasivat sunnuntaiksi kovaa tuulta, tällä kertaa lounaasta. Saisimme siis puskea vaatatuuleen.
Kun sitten aamulla lähdimme ajoissa liikkeelle ja käytimme suojaista reittiä Kitön ja Löparön pohjoispuolelta, pääsimme kohtalaisen hyvin Kalkstrandiin saakka. Senjälkeen alkoi tuuli yltyä ennusteen mukaisesti eikä suojaisia reittejä jatkossa löytynyt.
Esikko ja Mirja tekivätkin tässä vaiheessa ainakin jälkeenpäin järkeväksi osoittautuneen päätöksen: nousivat maihin ja tilasivat autokuljetuksen Helsinkiin. Jääräpäiset Raimo ja minä jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan meloen. Vastatuuli tuntui vain pahenevan ja töitä sai tehdä tosissaan. Luovimismahdollisuudet olivat vähäiset, mutta eteen sattuvat saaret antoivat suojaa lepohetkeä varten. Aallokko ei ollut noussut sillä tavoin vaaralliseksi, että olisi ollut murtuvia aallonharjoja, mutta kovan tuulen takia sai pitää tosissaan melasta kiinni. Jos löysäsit vetoja, pysyi kajakki paikallaan ellei lähtenyt pikkuhiljaa taaksepäin.
Maatauon pidimme Söderkullalandetin länsikärjessä, jossa on katoksella, puuceellä ym. varustettu ulkoilutukikohta. Ehkä hankalin osuus oli lähes loppuvaiheessa eli Hernesaaren ja Länsisataman ulkopuolella, jossa tunnetusti on hankalaa ristiaallokkoa. Kun melontavauhti vastatuulesta johtuen oli hidasta, tulimme melan varressa olleeksi sinä päivänä lähes 11 tuntia. No, kävihän se treenistä; lähellä oli jo, ettei mennyt kuluttavan harjoituksen puolelle. Sivutuotetta vajalta ja takaisin kertyi 131 km.
Yrjö Lindroos, 20.9.2005
yrjo.lindroos at kolumbus.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti