Inarinmelonta - 2005

Ilta Pikkusaaressa

Ensimmäiseen Inarinmelontaan osallistui kolme kaksikkoa, toisella melontaretkellä oli mukana kaksi kaksikkoa. 10.-17.9.2005 melotulla kolmannella perättäisellä retkellä oli vain yksi kaksikko, eli olin vaimoni Kirsikan kanssa kaksin.

Lähdimme Ukonkiven lomakylän rannasta. Auton saimme jättää pihaparkkiin. Ennen kuin kajakki oli pakattu, saimme kokea lähes neljän vuodenajan sään. Auringossa aloitimme ja välillä suojauduimme autoon rajua vesi- ja raesadetta. Lähtiessämme taas aurinko paistoi, mutta vastatuuli ja vaahtopäät laittoivat miettimään, kannattaako heti lähteä vai jäädäkö odottelemaan tuulen laantumista. Mutta menohalut voittivat ja suuntasimme keulan kohti tuulta. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Jaavasaari. Uskomatonta, mutta oli vaikea löytää kunnollista, tasaista telttapaikkaa, vaikka oli kyse yhdestä teltasta. Kyhäsin tulet vanhalle nuotiopaikalle. Syötyämme saatoimmekin nauttia leppoisasta, lähes tyynestä illasta.

Sunnuntaiaamu oli pilvinen ja heikkotuulinen. Etenimme Korkia Mauraan katselemaan jääluolaa. Hyvä laituripaikka ja lähellä luolaa nuotiopiiri. Liekö niin, että kesä on ollut lämmin, kun jääluolan pohja oli sulan veden peitossa. Taskulamppu on ehdoton varustus, ilman valoa luolaan ei ole menemistä. Käymisen arvoinen paikka. Reipasta sivumyötäaallokkoa jatkossa, illalla katsastettiin muutama leiripaikka, mutta hyvää ei löytynyt, kunnes saavuimme auringon laskiessa Makia Petäjäsaaren hiekkarantaan. Todella hyvä tasainen leirisaari. Makkaranpaistoa rantanuotiolla, revontulien loistaessa taivaalla.

Maanantai oli tuulinen, aallokkoinen päivä. Sivuvastainen tuuli nostatti vaahtopäitä, joita vasten puskettiin, mutta saarten suojassa oli leppoisan tyyntä. Puikkelehdittiin pienten saarten väliköissä. Tarkoitus oli leiriytyä ajoissa, mutta leiripaikan hakuun tuhrautui taas aikaa, sillä mikä tahansa pöpelikkö ei kelvannut. Lopulta löytyi sopiva niemennokka Pikkusalmensaaressa. Sadekuuro sammutti nuotion alkuillasta, mutta sytytin sen myöhemmin uudelleen, ja loppuilta sujuikin mukavasti nuotiolla istuskellen.

Tiistai oli maanantain kaltainen. Aamupalalla teltta toimi kylmän tuulen suojana, puoliltapäivin lähdettiin liikkeelle, kun tuuli oli jonkin verran laantunut. Päivätauolla Hoikka Petäjäsaaressa, Inari näytti parhaan puolensa. Tyyni, aurinkoinen, lämmin taukopaikka. Tätä sen olla pitää. Mutta matkan jatkuessa idylli katosi. Hyvän matkaa edettyämme jouduimme tilanteeseen, joka laittoi meidät vasten vaahtopäitä. Hetken tuumattiin, kanattaako tuonne sekaan mennä. Päätimme lähteä, koska tuuli oli vastainen, vaikkakin tuima. Minä sain etumiehenä kaikki räiskeet päälleni, mutta kylmä ei ehtinyt tulla, sillä saimme tosissaan meloa päästäksemme edessä näkyvän saaren suojaan. Tuokion tauoteltuamme jatkoimme nyt sivuvastaisessa aallokossa ja lopulta sivumyötäisessä lähelle Jääsaarta, ja loppuosuuden Jääsaaren autiotuvalle melkoisessa myötäaallokossa. Olipa mukava laittaa tuli kaminaan ja vaihtaa kuivat vaateet sisätilassa. Voimakas tuuli jatkui illan ja yön, joten sopivaan paikkaan osui kämppäyöpyminen.

Keskiviikkoaamu oli heikkosateinen ja sumuinen. Aamiaisen jälkeen ajattelimme siirtyä seuraavaksi yöksi Kaikunuoran suulla sijaitsevaan autiotupaan. Pakkasimme itsemme ja tavarat kajakkiin. Tuuli oli tyyntynyt, heikko sade jatkui, leppoisasti etenimme harmaassa, lähes mustavalkoisessa maisemassa, johon harvalukuiset lehtipuut loivat väriläiskänsä. Tullessamme tuvalle näimme siellä liikettä, ja sisälle päästyämme totesimme kahden saksalaisen melojan majoittuneen sinne. Pojat eivät viitsineet lähteä tällä ilmalla liikkeelle. Miehistä vanhempi oli kokenut Inarin-meloja, useana vuotena hän oli käynyt täällä ja viettänyt meloen vähintään kolme viikkoa. Nautittuamme heidän kanssaan päiväkahvit päätimme palata Jääsaareen, sillä ”pojat” olivat levittäneet retkikamppeensa ympäri kämppää. Pieni tauko teki hyvää ja paluumatka Jääsaareen sujui leppoisasti. Siistittyyn tupaan oli kiva palata.

Nuorasuuselkä

Torstai vaaleni aurinkoisena ja vähätuulisena. Harvinaista herkkua tällä retkellä. Lähdimme saarelta hyvän sään aikaan. Tarkoituksemme oli edetä kohti länttä ja Mahlattinuoraa, mutta yllätykseksemme ohitettuamme Jääsaaren eteläisen niemen levittäytyi eteemme vaahtopäinen Moossinaselkä. Tuuli työnsi vaahtopäitä vastaamme. Takatuhdolta kuuluva järjen ääni sai minut myöntymään paluuseen niemen suojaan. Aamuinen lempeys oli siis pelkkää petosta. Suunnitelmat menivät uusiksi.

Etsin kartalta uuden reitin ja hyväksytin sen ”perämiehellä”, nyt suuntamme oli etelään. Reippaassa sivumyötäisessä aallokossa taiteilimme Moossinasaaren suojaan, sen itäreunaa edetessämme saatoimme taas nauttia leppoisasta melonnasta. Pidimme evästauon auringosta nauttien. Seuraava etappi Pitkä Mauraan oli vaahtopäillä katettu, taas melottiin kohti tyrskyjä, minä vain meloin voimakkaita vetoja ja luotin ”perämiehen” ohjaukseen. Vastaranta lähestyi joka vedolla hitaasti mutta varmasti, reilun kilometrin jälkeen oltiin jo saaren suojassa ja saatoimme huilata. Pitkä Maura kierrettiin etelän kautta ja jatkettiin sen ja Kota Mauran välisestä salmesta pohjoiseen. Haeskeltiin tuuletonta ja maisemallisesti hienoa leiripaikkaa Siinäpä aikaa tuhraantui, joka paikkaan se tuuli tuntui löytävän. Viimein palasimme Pitkä Mauran etelälahteen. Hyvä kallioinen ranta, vanha tulipaikka ja sopivasti pehmeää sammalta teltan alle. Illaksi tuuli tyyntyi ja saimme nauttia iltanuotiolla Piltsinselälle aukeavasta maisemasta, jonne aurinko laski.

Perjantai aamu oli viileä, yöllä oli kuutamo valaissut tienoota. Viimeinen melontapäivä oli tyyni ja aurinkoinen. Kierrettiin Piltsinniemi ja suunnattiin etelään. Isohko Nuoransuuselkä ylitettiin tyynessä säässä. Riitun saaressa pidettiin evästauko. Samalla kerättiin hetkessä pari litraa puolukoita, mättäät suorastaan notkuivat kypsistä puolukoista, eikä niitä yksinkertaisesti voinut jättää sinne. Toisin kuin lähtiessämme, nyt kiersimme Ukkosaaren mantereen puolelta, mielenkiintoinen kapea salmi. Hyvän matkaa saimme vielä meloa, ennen kuin olimme lähtöpisteessä. Loppupiste reissulle oli, kun pieni sadekuuro vielä ylitti meidät ollessamme jo laiturissa.

Sakari Palmio, 2005