Rimakanootin rakennus osa II

Rimakajakin rakennus osa II

Istuinaukon tekoa

16.3.2008

Kun kansi on epoksoitu on istuinaukon vuoro. Istuinaukko kopioidaan kajakkiin mallin avulla. Piirustusten paperinen malli siirretään levylle ja levyltä sitten kajakkiin. Kollaasin yläkuvassa näkyy miten tuon tein suorakulman avulla. Teroitin suorakulman alakulmaan smirkelillä pienen piikin jolla naarmutin aukon mallin ulkomitat kajakin pintaan. Sitten vielä lyijykynällä vahvistin leikkausviivaa. Toki ennen tätä kaikkea, aukon sijainti pitää tarkasti mitata siten että melojan painopiste osuu oikealle kohdalle.

Sitten leikkasin aukon kajakkiin. Pistosahaan tein muuten samanlaisen virityksen kuin jyrsimeenkin, eli teippasin led -valaisimeni siihen kiinni siten että tuo valaisi koko ajan leikattavaa kohtaa. Helpotti kummasti.

Sitten aukon sisäpintaan epoksimassaa ja 4mm vanerista reunukset. Reunat saa näppärästi painettua tiiviisti reunoja vasten tuollaisilla kuvassa näkyvillä riman pätkillä. Tämän jälkeen lasikuitunauhaa ulkosauman kohdalle ja epoksia päälle (keskimmäinen kuva). Taustalla olevasta kuvasta näkee trimmatun reunan.

Vaikka tämä kaikki edellä selostettu vaikuttaa aika suoraviivaiselta (mitä toki onkin), niin yllättävän paljon työtä ja aikaa tuohon taas vaan menee. Kuvittelin aukon tekemisen olevan kohtuullisen nopea homma, mutta kuinkas ollakaan - olin jälleen väärässä. ;-) Yllättävästi aikaa menee asioihin joita ei heti hoksaa. Listaanpa tässä vaikka työvaiheita ihan mielenkiinnon vuoksi että hahmottuu käytännössä työvaiheet ja työ määräkin: Aukon mallin siirtäminen lastulevylle. Aukon tarkan sijainnin mittaaminen niin pituussuunnassa, sivusuunnassa kuin myösk kierron suhteen - eli että etu- ja takaosa osoittavat suoraan kohti kajakin kärkiä. Mallin kopioiminen kanteen oli yllättävän tarkkaa ja hankalaakin puuhaa kannen syvyysvaihtelun takia. Aukon tarkka sahaaminen ja reunojen tasoittaminen hiomalla. Vanerisiivujen sahaaminen, taivuttaminen ja sovittaminen (kolmesta palasta) aukon reunoiksi. Laitojen irrottaminen, liimamössön levittäminen ja laitojen takaisin laittaminen. Epoksisauman/vahvistuksen tekeminen kannen ja aukonlaidan saumaan. Odottelu että tuo sauma ehtii vähän jähmettyä jonka jälkeen myös lasikuitunauhaa sauman vahvistukseksi. Lasikuidun kyllästäminen epoksilla. Kovettumisen jälkeen lasitettu saumakohta on tasoitettava kanteen saumattomasti (kaavintaa ja hiomista). On mitattava aukon reunuksen korkeus koko ympärysmatkalta. Sitten sahattava, höylättävä ja hiottava korkeus kauttaaltaan täsmälleen oikeaksi. Näin päästiin kollaasin taustakuvan tilanteeseen.

Lisää asiasta kohta…

18.3.2008 Istuinaukon jatkoa... Kun on aukon reunus tehty, siirrytään itse aukon muotoiluun - tuohon tarvitaan muotti. Muotin tekeminen hoituu siten että aukon reunan ulkosyrjään teipataan solumuovi "lista". Lista kiertää tietysti koko aukon. Lista teipataan kauttaaltaan ja katso, meillä on muotti! =) Seuraavaksi liimataan muottiin irrotuskerros - eli liimataan elmu-kelmua, jonka pitäisi antaa sitten periksi kun aukon kaulus irrotetaan jatkotyöstöä varten. Sprayliimaa toimii hyvin.

Aukonreunus teipattu - alla solumuovi lista

Itse aukko rakennetaan lasikuitu- ja hiilikuitukangas siivuista. Niitä pinotaan (laminoidaan) päällekkäin - tässä tapauksessa kuusi kierrosta yhteensä. Viimeisessä kerroksessa (joka pitää tietysti saada näyttäväksi) käytin alareunasta maalarinteipillä teipattua siivua. Tämä auttoi pitämään kangas kuosissa ja sen kuviot säännöllisenä. (Huomaa kuvassa vielä vaiheessa oleva viimeinen kankaan siivu.) Lopuksi vielä tasoitellaan lastalla koko komeus. Sitten kun ensiepoksi on jo jähmettynyttä, vedetään vielä yksi kerros epoksia täyttämään kankaan kudos. Sitten jätetään kovettumaan ja työstetään lisää kun on kuiva.

Viimeistä viedään...

Lasikuidun leikkausta

Kankaista vielä. Tällainen muoto, kuin kajakin istuinaukon muoto, on jo haastava joustavalle twilli kankaallekin. Kangashan joutuu taipumaan useaan suuntaan yhtä aikaa. Siksi kangassiivut pitää leikata 45 asteen kulmassa itse kankaaseen nähden. Silloin nuo sopeutuu näinkin hankalaan muotoon varsin hyvin. Leikkaamiseen tarvitaan tosin hyvät sakset - mieluiten sellaiset joissa on vähän sahalaitaa pitämässä kankaasta hitusen kiinni. Sillä erityisesti hiilikuitukankaalla on taipumusta karata saksen leukojen välistä.

Tällä tavalla leikattuna (45 asteeseen) kangas on todella joustava ja muuttaa muotoaan moneen suuntaa. Jopa niin että kun leikkaa 10 sentin levyisen siivun, nostaa se ylös, niin se venyyy helposti selvästi pidemmäksi mutta samalla kapenee jopa puoleen leikatusta paksuudesta. Sinänsä tuolla ei ole niin väliä muuten kuin päälimmäisessä (näkyvässä) hiilikuitukerroksessa. Siksi kokeilin mm. teipata maalarinteippillä siivujen leikkausrajat eli reunat. Leikkaaminen onnistuu silloin oikein hyvin ja kangas säilyttää myös hyvin muotonsa. Mutta ongelmana on että teippi tarttuu kankaaseen aivan älyttömän lujaa. Sitä ei enää saa irti rikkomatta kankaan säännöllistä kuviota. Siispä teipattuani pari siivua luovuin teippauksesta.

Jälkeenpäin tosin hoksasin että homma toimii kyllä hyvin sillai että leikkaa toisen reunateipin pois siinä vaiheessa kun sitä asettelee paikoilleen. Tällöin tosin siivujen leveyden täytyy olla vähän suurempi ja tuo syö enemmän tuota kallista hiilikuitukangasta. Ja myöskin, kangashan ei jousta jos se on molemmilta reunoilta teipattuna. Pari teipattua siivua mulla nyt kuitenkin oli ja huomasin nuo käteväksi tuota päällimmäistä kangasta laittaessani. Lopputulos vieressä.

kuidut paikoillaan

Istuinaukon reunuksen tekoa

24.3.2008

Reunuksen irrottamisessa oli kova homma. Tuo oli niin jämähtänyt kovaa kiinni, että välillä meinasi usko loppua. Kokeilin kiiloja, suostuttelua, voimaa niin paljon kuin uskalsin ja vaikka mitä - mutta ei lähtenyt. Vihdoin sitten otin kuumailmapuhaltimen käteen ja lämmitin koko reunuksen varsin kuumaksi. Tämä lämmitti välissä olevan elmu-kelmun ja sain vihdoin hilattua reunusta ylöspäin. Ongelma ja vaara tosi oli että kun reunus kuumenee, se samalla löystyy ja ei ehkä jäähtyessään enää jämähtäisi oikeaan muotoonsa. Onneksi tuo skenaario ei toteutunut.

Sitten vaan työstämään reunusta. Ensitöikseen reunojen karkea sahaus. Repaleinen hiilikuitu reuna on todella terävä; paljain käsin ei ole mitään asiaa sitä käsitellä. Sitten karkea hionta kaikenlaisin eri menetelmin. Lopullisen hionnan jätän siihen vaiheeseen kun reunus on lopullisesti kiinni kajakissa.

Reunuksen laminoinnin suhteen kävi kyllä vähän niin kuin ounastelin lopputulosta katsoessa. Laminoitu pinta oli liian epätasainen jotta kertaheitolla olisi saanut kunnon tasaisen pinnan. Nimittäin kun rupesin hiomaan pintaa tasaiseksi, niin se söi osittain läpi päällimmäisestä hiilikuitukankaasta. Toiminnallisesti tällä ei olisi ollut mitään haittaa, mutta esteettisesti kylläkin. Nimittäin hiilikuidun tyylikkyys piilee nimenomaan tasaisesti virtaavassa punoksen kuviossa. Kun nyt tuohon päällimmäiseen kankaaseen tulee aukko, niin alta näkyy aivan eri tavalla asettunut punos. Ei hyvä.

Siispä hioin tuon reunuksen vielä täysin tasaiseksi ja lisäsin vielä yhden ’kauniin’ kerroksen hiilikuitua. Samalla tuli saumatkin tehtyä huomattavasti paremmin - olihan asiasta nyt jo vähän kokemusta. =)

Reunuksen tekoa edelleen...

Reunus on tietysti saatava oikean levyiseksi trimmaamista varten. Rakensin tuollaisen pienen jigin jolla tuo hoituu. Kynää pitävässä riman pätkässä on hahlo keskellä, että ruuvia löysäämällä ja kiristämällä saa kynän etäisyyttä tuesta vapaasti säädettyä.

Sitten leikkaamaan viivaa pitkin ja vielä jonkin verran hiontaan että saadaan tasainen lopputulos. Tämä siis tehdään reunuksen lipalle; alaosa viimeistellään kannen alapuolen työstön yhteydessä.

Sitten levitetään paksua epoksimössöä reunuksen varteen ja aukon reunaan ja painetaan reunus paikoilleen pienen puristuksen kera. Istuu kuin hanska käteen.

Taustakuvassa näkyy tuo lisä hiilikuitu liuska. Tuollainen reunojen teippaus auttoi rutkasti sen tasaisessa asettelussa.

25.3.2008 Kun istuinaukko oli about valmis (ihan viimeiset hionnat ajattelin tehdä juuri ennen lakkausta), niin alkaa kajakin sisäosien tekeminen. Jotta se onnistusi, pitää ensin ottaa irti tuo kannessa ollut ylimääräinen hamman helma. Tähän asti se on ollut kiinni suojaamassa pohjaa liiman roiskeilta ym. Ensin terävällä mattoveitsen kärjellä leikataan kajakin puoliskojen saumaa suojaavan maalarinteipin kohdalta...

Mattoveitsellä uraa kylkeen...

... jonka jälkeen taltan kanssa tuo irtoaa kohtuullisen mukavasti.

Taltalla hameet irti (vain skottimiehet tykkää)

Kansi irti !!

28.3.2008

Tässäpä on ollut taas rakennushommia. =) Viikon verran on nimittäin ollut vuosilomaa ja siksi on ehtinyt myös kajakin kimpussa hääriä.

Kannen irrotus oli vähän niin kuin asuntorakentamisessa harjannostajaiset; loppu jo häämöttää. Mukava fiilis nähdä ensimmäistä kerta 'kuori' kokonaisuudessaan. Kyllä se vaan ihan oikeasti on kansi istuinaukkoineen ja pysyy vieläpä kasassa. =)  Myöskin on varsin kevyt. Toki vähän painoa tulee vielä kun kääntöpuolen laminoi, mutta silti.

Yllättävän helposti tuo lähti irti. Ei kinnannut mistään. Rupesin vain nostaa istuinaukon reunuksesta - pieni nykäisy ja kas siinähän tuo jo oli. =)

Kollaasin alimmassa kuvassa kannen pohja on vielä työstämätön. Näkyy mm. vielä työstämätön istuinaukko. Taustakuvassa näkyy vertailun vuoksi työstetty pohja. Oikeanpuoleinen kuva on vähän niin kuin pelikaani. ;-)  Vaikka täytyy myöntää että tässä kyllä matkin yhtä OneOceanKayaks'in (mallin suunnittelija) kuvaa. Mutta eikös matkiminen ole suurin imartelun muoto? =)

Ruma ankanpoikanen alkaa "varttua"... =)

...ja tässä pari kuvaa joista jo näkee aika hyvin miltä tuo kajakki tulee näyttämään. Nyt kun hameenhelma on trimmattu niin näkee tuon kokonaisuuden jo aika mukavasti. =)

Sama ankanpoikanen takaviistosta

Kannen tuet

Kannen irrotuksen jälkeen oli päätettävä että rupeaako työstämään kannen sisäpuolta vai pohjaosan sisäpuolta. Pienen pähkäilyn jälkeen valitsin kannen. Paristakin syystä. Toisaalta oli mukava jatkaa kannesta kun sen kanssa oli päässyt vauhtiin, mutta myöskin rungolle ei oikein ollut mitään järkevää säilytystilaa. Siksi helpoin ratkaisu oli rakentaa kannelle tuet itse runkoon (keskirankaan) kiinni. Pikkasen turhan korkealle ehkä jäi, mutta menetteli. Olipahan vähän vastapainoa ikuiselle kumartamiselle. ;-)

Cut-out

Myöhemmin myöskin muotoilin vähän keskirankaa ja otin irti kolme laipiota. Tämä siksi että saisin kannen lastiluukkujen aukot leikattua ilman että saha osuu niitten alapuolella olevaan puutavaraan ja myöskin jotta istuinaukon reisituilla olisi tilaa. Kuvassa näkyy vain takakannen osuus.

Monikäyttö pakkeli

Kaikenlaisessa rakentamissa on hyötyä siitä että osaa soveltaa. Kannen kärjet ovat nimittäin varsin kaarevat ja laidatkin kaareutuvat kärkeä kohden kapeammiksi. Ei oikein ollut mitään sopivaa hiontatukea (hiekkapaperille siis) joka olisi tuohon järkevästi pystynyt. Mutta ei hätää - hoksasin käyttää pakkelipulloa apuna. Tuo sopi varsin hyvin tarkoitukseen. Oli tarpeeksi jäykkä mutta kuitenkin kannen muotoihin sopeutuva. Melkeinpä täydellistä! ;-)

Tukirimat kannelle

Pienenä välityönä piti tehdä kajakin jännevälin tukirimat. Kun kannen sisäpuoli laminoidaan, pitää myös varmistaa että jänneväli pysyy oikeana. Muutenhan tuo ei välttämättä sopisikaan enää pohjan kanssa kun yhdistämisen aika koittaa. Parhaiten tarkat mitat sai suoraan piirustuksista. Vähän menee pikkukuva päälle, mutta periaatteen näkee kuitenkin. Lopputulos pikkukuvassa yläoikealla.

Kangas levitettynä

Sitten oli vuorossa kannen sisäpuolen laminointi. Periaatteessa tuo tapahtuu aivan samoin kuin ulkopinnan kanssa. Kuitenkin yksi selvä ero on: kankaan kyllästämisen jälkeen ei laiteta lisäepoksia. Nimittäin lisäepoksi ei enää anna lasitetulle pinnalle lisävahvuutta - se lisää vain painoa. Ulkopinnassa sitä pitää olla jotta saa tasaisen pinnan ja saa kankaan suojaan kolhuilta ym. Mutta sisäpinnalla tuo on tarpeetonta.

Huomasitko että en maininnut paklauksesta mitään? Periaatteessahan niittien reiät pitää paklata ettei niistä nouse kuplia kankaan alle. Käytännössä en kuitenkaan jaksanut ruveta paklaamaan ja jälleen hiomaan tuota kannen sisäpintaa joten päätin ottaa hieman toisenlaisen lähestymiskannan.

Kuvassa näkyy levitetyn kankaan alta "raitoja". Nuo ovat niittien reikien kohdalta, kankaasta läpi tullutta, epoksia. Päätin nimittäin etukäteen täyttää nuo reiät epoksilla. Silloin kuplat saa vapaasi nousta ja kun vielä käyttää jo vähän kupissa seissyttä, eli jäykempää epoksia, niin nuo reiät täyttyy aika mukavasti. Etukäteen arvelin vaarana olevan että nuo epoksiraidat olisivat jääneet tummemmiksi kuin muu osa sisäpintaa, mutta kun nuo jäävät joka tapauksessa piiloon niin päätin kokeilla. Vaan eipähän jäänyt mitään raitojakaan. =) Toki selvää oli että reiät näkyy paljon selvemmin kuin paklattuna, mutta jälleen tuostahan ei kajakin sisäpuolella ole mitään haittaa.

Kuten kuvassa näkyy, ovat nuo jännevälin kepit paikoillaan. Parista kohtaa on maalarinteippi myös vetämässä laitoja yhteen - eli kiinni jänneväli -rimaan. Huomion arvoista on myös maalarinteipit jotka jatkuvat kannesta alas runkoon. Näitten tarkoitus on pitää kansi täysin vaakasuorassa sen aikaa kun epoksi kovettuu. Eli piti vesivaa'an kanssa mitata useasta kohtaa kantta ja tarkistaa että kansi on täysin vaakasuorassa. Jos ja kun ei täysin ollut, niin maalarinteipillä sai vängättyä kiertoa haluttuun suuntaan. Tämä vaihe oli vähällä unohtua, mutta onneksi hoksasin tuon kohtuullisen pian - vänkä kansi nimittäin tietää vänkää runkoa ja se ei lienee hyvä asia..  ;)

Lasitettu ja epoksoitu

Blondi vai brunette...?

1.4.2008

Kajakki tarvitsee myös reisituet jotta meloja ei liukuisi puolelta toiselle. Toisten mielestä kajakin pitäisi olla kuin hanska joka puetaan päälle. Jossain kilpamelonnassa saattaisi näin ollakin, mutta epäilenpä että onko tuo aivan niin oleellista merikajakissa.

Kuitenkin reisituet on hyvä olla että olisi parempi kontrolli kajakista erityisesti tiukemmalla kelillä kun kajakki heittelehtii enemmän aaltojen ja tuulen tuiskeessa. Myöskin esim eskimokäännöksiä tehdessä pitää tukea itseään kajakkiin kiinni, ettei vahingossa pujahda ulos.

Pähkäilin siis reisitukia... tällaiseen saa hyvin kulutettua taas aivan turhaa aikaa... ;) Tein nimittäin peräti kolmet parit! Kelpaisikohan yhdet vaikka pingismailaksi?

Ensimmäisen parin liimasin vaaleasta seetririmasta pikaisesti ja laminoin saman tien lasikuidulla - oli olevinaan kiire. Tulos oli kyllä muuten ok, mutta rimojen välit olivat jotenkin ihmeellisen vihertävät. Liekö syy se että laminoin etten kuin puuliima oli kokonaan kuivunut..? Taas tuo todistettiin: kiireen kanssa ei tule kuin sutta.

Toista satsia pähkäillessä mietin jo eri sävyjä ja kokeilin kuvassa näkyvää vaaleata ja tummaa mallia. Pelkkä vaalea oli mielestäni vähän pliisu, tumma taas vähän synkkä. (tummenevat selvästi kuvan sävystä epoksilla päällystäessä).

...miksi valita? Otetaan molemmat! =)

Kumpikaan malleista, vaalea tai tumma, ei oikein iskenyt sellaisenaan, joten keksinpä tehdä yhdistelmän niistä. Tämä toinen pari olisi ollutkin jo aivan ok, jos en olisi ryssinyt toista tukea tehdessäni siihen tuota takaosan reikää. Pistosahan terä pääsi nimittäin ensin pomppimaan reiässä ja sitten vielä itse puun päällä tehden tuollaisia kivoja reikiä. (näkyy pikkukuvassa ylävasemmalla) Argh!

Kolmas kerta toden sanoo ja niin se oli tässäkin. Kolmansiin kappaleisiin olin oikein tyytyväinen.

Tässäkin kajakin rakentamisessa sen huomaa että: prototyyppi on prototyyppi. Mitä vaan ensimmäistä kertaa tehdessä, niin aina on sovittelemista, pähkäilyä ja oppimista. Toista, saatikka kolmatta kertaa, asiaa tehdessä oppii jo jotain ja homma sujuu aivan eri tavalla sekä työpanoksen suhteen että lopputuloksen tyylikkyyden kannalta. Jos siis aloittaisin nyt rakentamaan uutta kajakkia, olisin jo paljon viisaampi. Tietäisin missä pitää olla tarkka, mihin kannattaa satsata aikaa ja missä se ei ole niin nuukaa. Myöskin työvaiheitten pähkäilyyn suorittamiseen menisi rutkasti vähemmän aikaa. Sanoisin jopa niin että rakennusaika olisi toista kajakkia tehdessä melkein puolta lyhyempi. Proto on proto - kajakkiakin rakentaessa.

...ja paikoilleen

Valmiit tuet sovitetaan vielä kajakkiin ja laitetaan yläosastaan (kuvassa alaosasta koska kansi on väärin päin) kiinni epoksilla ja lasi/hiilikuidulla. Lisätuke taidan vielä laittaa toiseenkin päähän kun kajakin puoliskot on yhdistetty.

Tuota tukien kohdentamista varten antoi apua tuollainen määrämittainen rimatuki joka pitää tuet paikoillaan. Myöskin teippi pitää niitä hyvin paikoillaan. Kannen puoleisesta pisteestä laitoin tuet ensin paikoilleen pienellä klöntillä kuumaliimaa. Homma toimi hyvin ja tuet pysyivät hyvin paikoillaan.

Niin kuin monessa muussakin vaiheessa on tässä hyvä tarkistaa rungon ja tukien suoruus. Tuo tapahtuu vatupassilla, tarkistaen vaakasuora ja pystysuora linja.

Kansiluukkujen mallausta

Sitten kansiluukkujen kimppuun. Ja koska minä olen minä, ja asiat pitää tehdä vaikeamman kautta. En tietenkään voinut vain tyytyä kajakin suunnittelija lastiluukkujen malliin, vaan piti kokeilla myös vähän erillaisia omia kehitelmiä sekä mallin että paikan suhteen. ;-) Ja sitten kuitenkin - päädyin suunnitelman malliin asiasta! Just joo... mitäpä tuohon lisäämään... =) Kollaasin pikkukuvassa leikataan aukon mallia piirustuksista ja isommassa pähkäillään kokonaisuutta paperimallien avulla.

kansiluukun sahaus

Täytyy myöntää että vähän jännitti ruvetessani tekemään reikää kanteen... Hyvin tuo loppujen lopuksi sitten onnistui. Harjoittelin ensin vähän sillä 1-vaiheen reisituella.

Aloitin ensin pistosahan pendel -toimintoa (terän eteenpäin nyökkäys) käyttäen tehdä pientä uraa aukon suorimpaan kohtaan. Ongelma vaan oli että tuo aukon reuna on niin kaareva ettei siihen runsaan sentin pituista pitempää uraa voi tehdä. Siksi nostin sahaa tuen päälle jotta terä osuisi kanteen jyrkemmässä kulmassa. Tein sentin uran, mutta en läpi asti. Seuraavaksi otin poran ja sen 1 millin terällä porasin tehdyn uran pituudelta reikiä läpi asti. Näin sain uran puhtaasti läpi asti niin että sain pistosahan terän kannesta sisään.

Sahan terä olisi varmaan voinut olla vielä hienohampaisempi, sillä näytti että leikatessaan terä myös hitusen nosti lasikuitua irti puusta leikkauksen vierestä. Mutta tuo on todella pientä ja varmaankin palaa ennalleen kun lisään epoksia leikkauksen paljastamaan raakaan puupintaa (päätysyyt imee itseensä runsaasti epoksia).

Sain kuitenkin aukot sahattua aivan hyvin. Kuitenkin huomasin että takaluukun sahaukset vähän vaeltelivat aaltomaisesti eli eivät olleet aivan suorat. Taisi olla sekä printissä että miehessäkin vähän vikaa. Aaltoilu tiesi jonkin verran enemmän hiomista sekä itse aukon että luukunkin reunojen osalta. Tämä taas tiesi hitusen suurempaa rakoa kannen ja rungon välissä; mutta ihan kohtuullinen tuo vielä kuitenkin.

Kollaasista muuta:
a) kuvan teipit pitää kantta paikoillaan ettei se repsahda kun ympyrä on täynnä
b) lisäsin sahaan taas tuon lisävalon - oli kyllä tarpeen
c) pikkukuvassa oikealla näkee sekä korotustuen että valmiin aloitusreiän (tosin vähän pienenä...)

8.4.2008

Kun kannet on leikattu irti ja reunat hiottu alkaa itse tiivistyksien tekeminen. Käytännössä tuo tapahtuu vähän samaa periaatetta käyttäen kuin istuinaukon reunuksenkin tekeminen. Ensin tehdään muotti ja sen päälle tehdään lasi- ja hiilikuidusta laminointi.

Luukkujen kannet teipataan ensi paikoilleen tukevasti, jonka jälkeen koko kansi käännetään jälleen ylösalaisin. Sitten asetellaan luukun alueen päälle muovi - tässä tapauksessa liimapintainen sellainen, niin pysyy varmasti kannessa kiinni. Se toimii irrotusmuovina kun laminaatti on kovettunut

Sitten asetellaan halutun levyinen liimapintainen tiivistysnauha luukun reunoja pitkin. Tämä toimii muottina jonka ympärille tehdään laminointi. Tiivistysnauha on tässä vaiheessa vain muotin tekemiseen tarkoitettu tiivistysnauha - eli nauha on leveydeltään sama, mutta korkeudeltaan vain noin puolet tulevasta tiivistyksestä. Tämä siksi että ajatuksena on että lopullinen tiivistysnauha puristuu kannen alla kasaan - juuri tämän muotissa käytetyn nauhan korkeuteen. Silloin myös kansiluukku jää muun kannen tasoon.

Pakkelia tiivisteelle...

Ensin tehdään kevytrakenteista epoksipakkelia, jota levitetään tiiviisti nauhan ympärille. Pakkelia käytetään tässä siksi, että sen saaminen tiiviisti nauhan ympärille on helpompaa kuin itse kankaan jyrkkä taittaminen. Ilmeisesti suoraan kangasta käyttäenkin asian voi tehdä, mutta tällä kertaa kuitenkin näin.

Pakkelia siis tiivisteen molemmin puolin ja sitten kankaita laminoidaan päälle sopiva määrä.

Liskonsiipiä, sammakonreisiä 

ym. pakkelintekoaineksia... ;)

Pakkelin kevyt rakenne syntyy siitä että epoksiin lisätään kevyttä täyteainetta, tässä mikropalloja.  Ovat tuota lumen näköistä "jauhetta" oikealla. Siis ihan oikeasti mikripalloja, lasista tehty. Lisäksi lisäsin selluloosamikrokuitua, joka vielä jäykistää mössöä, että se ei rupea valumaan.

Kuvan keskellä näkyy vielä pullo apteekista ostettua lääkehiiltä jota sekoitin pakkeliin saadakseni tiivistereunukselle tumman värin - siis pelkkää estetiikkaa.

Ekströmin pullo pitää sisällään etikkaa. Se sopii hyvin työkalujen putsaamiseen epoksista.

Laminointidonitsi ja myyrä käynyt puuhailemassa tunnelin... ;)

Pakkelia siis pintaan ja sitten kankaita laminoidaan päälle sopiva määrä. Itse laitoin yhteensä 5 kerrosta lasikuitua ja yhden kerroksen hiilikuitua. Silloin paketti näyttää kollaasin vasemmanpuoleisen kuvan kaltaiselta mustalta rinkulalta.

Lopuksi laitetaan vielä suojamuovi päälle ja märkää hiekkaa sen päälle. Hiekan tarkoituksena on puristaa laminaatista ulos ylimääräinen ilma ja epoksi. Toimii siis ikään kuin köyhän miehen alipainesysteeminä.

Vielä raakileita

Tässä näkyy laminoinnin lopputulos raakaversiona, eli sellaisena kuin se on kannesta irrotettuna. Nyt sitten työstämään.

lastiluukun reunuksen työstöä

Ensin kaivetaan urasta pois muottina ollut tiivistenauha ja siistitään uraa. Sitten piirretään leikkaus viiva ja sahataan ylimääräinen pois. Keskeltä sahataan vain summittain tässä vaiheessa.

Vielä vähän hiontaa ja sitten liimataan epoksilla kehys paikoilleen. Kun epoksi on kovettunut niin trimmataan vielä sisärinkula sopivan ohueksi.

            Tiivistettä vaille valmis reunus

Lastiluukun aukon 'rinkulalla' on kaksi tehtävää. Ensinnäkin se pitää tietysti tiivisteen paikoillaan ja toiseksi reuna estää luukun kantta uppoamasta kajakin kannen tasoa syvemmälle.

Vieressä tiivistettä vaille oleva, valmis, etukannen lastiluukku.

vaaterullateippi ;-)

Unohtuiko vaateliimapaperi kotiin? Tähän lopuksi päivän niksi: käytä maalarinteippiä! =) Teippi vaan rullalle ja sitten pyörittelemään käsin kuvan osoittamalla tavalla. Kajakkia rakentaessa noita kankaista karanneita hituleita on joka puolella. Näin ne saa kätevästi roskiin.

Laipiot ajattelin tehdä samalla periaatteelle kuin itse kajakin - eli laminoiduista rimoista. Tässä rimat on valmiina odottamassa lasikuitukangasta ja epoksia. Kun nyt levy on näin suora niin en edes laittanut puuliimaa väliin... Poikilauta estää rimoja pomppaamasta ylös kun sivuilta puristaa niitä tiiviimmäksi paketiksi.  Sitten vaan lasikuitu ja epoksi päälle. Myöhemmin leikataan levystä itse laipion muoto.

Laipioitten aihio

Selkänojankin voi tehdä monesta eri materiaalista. Halusin kuitenkin version, joka sopisi yhteen reisitukien kanssa. Siksi teen sen rimoista ja, niin kuin reisitukien kanssa, käytän sekä tummaa että vaaleata puuta. Muotissa näkyy selkänoja takaa päin. Takaosaan tulee kyllä vielä hiilikuitukangas, mutta etupuolesta näkee tuon kuvion kyllä. Tietysti niinkin saattaa käydä että haluan kuitenkin jotain pehmustetta selkänojaan jolloin kuviot menee piiloon, mutta ei sitten voi mitään... Tällainen laminaatti on joka tapauksessa kevyt vaihtoehto esim. vanerin sijaan.

Selkänoja muotissa

Muotin takaosan irrotus

15.4.2008

No niin, kansi alkaa olla valmis liittämistä varten, joten nyt on pohjan vuoro. Ensimmäisenä otetaan sisärunko irti pohjakuoresta. Ei niin helppoa kuin kuullostaa... Nimittäin keula ja perä jumittivat aika lailla. Porasin reiät keula- ja peräosioon ja yritin vänkää tuhdilla ruuvimeisselillä reunaa vasten - ei auttanut. Jäljelle jäi keskipalkin sahaaminen ja poistaminen osissa. Näin sitten teinkin ja tuo onnistui kohtuullisen helposti. Yläpuolisessa kuvassa takaosio nousee irti.

Tämä pohja-aihion paljastuminen on jotenkin jännä työn vaihe, sillä niin kuin kannenkin kanssa, tuntui jotenkin tyydyttävältä nähdä vihdoin itse pohjan kuori; siis tämä omin käsin tehty, rimoista kasattu, kevyt aihio joka pitää melojan veden pinnalla. =)  Tuntuikohan Jumalasta jotenkin tähän suuntaan luodessaan maailman? ;)

numerointi helpottaa työtä

Pohja-aihion tasoittaminen oli kohtuullisen työlästä hommaa. Siinä kun ei oikein mikään sähkötyökalu toimi kunnolla koverien pintojen takia. Paras työkalu keulan ja perän putsaamiseen oli kaavin jonka terän olin hionnut kuperaan muotoon. Käytännössä sillä oli käsin kaavittava koko pohja.

Kuvassa näkyy kaavintapurun lisäksi numerot aihion kyljessä. Nuo numerot vastaavat tuon pois otetun kalanruotorungon laipioitten asettelua. Siten kaikki pähkäily esim. kajakin varsinaisten laipioitten, jalkatukien ja istuinaukon kohdista on paljon helpompaa - ei tarvitse arvuutella ja mitata joka kerta erikseen.

Hiomakiekko

Tämä oli ainoa sähkötyökalu joka toimi sisustan hionnassa - mutta sekin vain tasaisimmissa kohdissa. Loppuviimeistely oli joka tapauksessa tehtävä käsin. Paras systeemi siihen oli pelkkä käsi kaksinkertaisesti taitetun hiekkapaperin päällä. Kaksinkertaisena sen takia että se toinen, päällimmäinen hiekkapinta antaa kitkaa niin että paperi ei luiskahda käden alta pois.

Tuohon porassa kumikiekko jonka päällä tuo hiekkapaperilaikka on. Ne leikkasin itse koska sopivia ei muuten löytynyt. Leikkaaminen näkyy pikkukuvassa varsinaisen kuvan yläosassa.

Tuollainen kangaspäällysteinen konehiontaan tarkoitettu laikka toimii parhaiten. Tavallinen, paperinen hiomalaikka meni rikki paljon nopeammin – mutta toimii toki sekin. Hiomalaikka kannattaa myös leikata reunoiltaan sentin verran suuremmaksi kuin kumikiekko, sillä silloin sen reunat eivät nappaa kiinni ja jätä ikäviä jälkiä puuhun. Lisäksi tällöin reuna myös kääntyy hitusen paremmin kajakin muotoihin.

Kuvassa näkyy myös reikien paklauksen jäljet. Pohjassa ajattelin paklata nuo reiät sen takia, että pohjassa ne nyt kuitenkin näkyy vähän enemmän kuin kannen sisäpuolella...

Laminointia

Pohjan sisäpinnan laminointi tapahtuu aivan samoin kuin kannenkin sisäpinta: suojataan reunat, levitetään kangas ja kyllästetään se epoksilla. Ja vielä se tärkeä vaihe ennen kuin epoksi kovenee eli asettaa jännevälin tukirimat ja vatupassilla tarkistaa että runko on suorassa.

....niin noh, laitoin kyllä ennen kankaan levittämistä keulaan ja perään mikropalloista ja epoksista tehtyä kevytmassaa tukemaan rakennetta. Samalla tuo massa antaa päälle laitettavalle lasikuidulle loivemman kulman pohjan saumakohdassa - mikä on rakenteellisesti hyvä asia.

Tässä valmis pohja - hauskan näköinen muoto... =) Tässä on jo reunatkin trimmattu - eli ylimääräinen kangas poistettu. Edellisen kuvan taustakuvasta näkee vähän tuota trimmattua kangas/epoksi sotkua.

finito

lasikuitunauhaa saumaan

Puoliskojen yhdistämisen valmistelua. Ennen yhdistämistä kävin läpi kannen ja pohjan sisäpinnat ettei jää mitään ylimääräisiä skrubuja tms. Tässä vaiheessa ne on helppo poistaa - yhdistämisen jälkeen ei. Reunat pitää hioa karheiksi jotta epoksi tarttuu hyvin ja järkevää on myös mitata lasikuitunauhan pituudet tässä vaiheessa. Lasikuitunauhojen laittamista helpottaa huomattavasti se että laittaa nauhat kahdesta osasta per sivu; saumakohta on itselläni reisituen takana.

valmiusasento saumaukseen

Sitten kovasti teippaamaan kantta ja pohjaa yhteen. Käytin myös kiristyssiteitä puristamaan puoliskoja yhteen - sitten teippiä päälle. Teipin laitoin kaksinkertaisina jotta sitä voi kunnolla vetää kiristäessä.

Sitten vaan kajakki kyljelleen, jälleen teipillä kiinni telineisiin että pysyy kyljellään ja laittamaan lasikuitunauhaa kylkien sisäpuolelle.

Sopiva ote tässä touhussa on että mies tunkee itsensä lastiluukusta sisään niin että pää ja toinen käsivarsi on kainaloa myöten kajakissa. Kajakin sisällä oleva käsi liikuttelee pensseli/harja –systeemiä koko ajan kolhien kajakkia ja miestä – ja samalla toinen, eli ylempi käsi, kannattelee kroppaa ottaen kiinni kajakin taivaanpuoleisesta kyljestä. Siinä sitten vielä pitäisi yrittää pitää lamppu suussa ja suunnata valokeilaa keulaa kohti ja saada jotain aikaiseksi - siis äheltämisen lisäksi. Voit käyttää asennon ymmärtämiseksi mielikuvitustasi. ;)  Ei nyt niitä ihan mukavimpia asentoja sanoisin...  mutta toimiva.  =)

Saumanauhan kyllästämistä

Sotkuista puuhaa! Koska kajakin sisuksissa roikkuminen on hankalaa ähellystä, on saumanauhan kyllästäminen epoksilla etukäteen ihan fiksua - mutta sottaista.

Tässä touhussa nuo kertakäyttöhanskat ovat korvaamattomia. Nimittäin molempia käsiä tarvitaan että saa tuon rullan kunnolla kyllästettyä ja se taas tietää että molemmat kädet ovat sotkussa. Sitten taas jos näillä samoilla, epoksia valuvilla, käsillä lähtee kajakin kimppuun, niin johan on kajakissakin epoksisotkua siellä sun täällä! Ei hyvä. Siksi kun nauha oli kyllästetty, niin asetin sen kohdilleen ja rullasin sitä auki sen verran kun helposti saa luukkujen läheltä. Sitten vaan hanskat pois ja jatkaa touhua tuon pensseli/rima –virityksen kanssa.

Pensseli/rima -viritys oli korvaamaton apuväline. Ensinnäkin sillä pystyi yllättävän hyvin rullaamaan auki nauhaa keulaa ja perää kohti; ja lisäksi vielä 'silittämään' nauha tiiviisti paikoilleen. Ja vaikka tämä reunanauhan laittaminen vähän hankalata kuullostaakin, niin kyllä tuo nyt kuitenkin kohtuullisen hyvin toimii noilla mainituilla apuvälineillä.

18.4.2007 Lasikuitunauha on siis laitettu rungon sisäpuoliseen saumaan. Nyt on ulkopuolisen sauman laittaminen vuorossa. Ulkopuolinen sauma vaatii aika paljon enemmän työtä, sillä sehän tietysti näkyy. Ensiksi on tietysti reuna/kylki tasoitettavasti noin niin kuin osuvasti 'saumattomaksi kokonaisuudeksi'. ;) Oikeanpuoleisimmassa kuvassa on rosoinen kylki hiottu ja myöskin jo teipattu sekä ylä- että alapuolelta. Teippaus rajaa lasikuitunauhan leveyden. Siitä lisää alla olevassa kollaasissa.

Kylkinauhan laittoa

Kylkinauhan laitto jatkuu

Nauha levitetään kyljen ympärille ja sitten kyllästetään epoksilla. Kollaasin oikeanpuoleisesta kuvasta näkee lopputuloksen. Epoksista vettyessä, nauha kiinnittyy vain maalarinteippien väliseen alueeseen. Kun epoksi sitten on kohtuullisen jäykkää, trimmataan sivuille jäänyt nauha kuten ennenkin eli mattoveitsellä viilletään maalarinteipin reunaa pitkin ja sitten tuo ylimääräinen nauha ja maalarinteippi vedetään pois. Jäljelle jää oikein siisti ja nätisti rajattu nauhan osa.

Kun edellinen on tehty, niin jälleen taas teipataan. Tällä kertaa teippi asetetaan noin 5mm nauhasta poispäin. Maalarinteipin tarkoitus on rajata toisen, pelkän epoksikerroksen, leviämistä. Uuden epoksikerroksen on tarkoitus täyttää kangasta edelleen ja samalla tehdä 'ramppi' nauhan harjanteen ja rungon välille. Kun sitten tämä täyttävä epoksikerros on levitetty, vedettän irti suojaava teippi ja lopputulos näkyykin kollaasin alakuvassa.

Vielä on toki nauhassa sen reunoissa vähän hiomista, mutta ihan siisti on nyt..

Aihiot reisitukien tukemiseen

Reisitukien vahvistusta. Koskapa reisituet ovat kovalla koetuksella, varsinkin esim. eskimopyörähdyksen kanssa, on niitten oltava tukevat. Siksipä lisäsin reisitukien alaosaan myös tuennan runkoon.

Aihion tuohon tein hiilikuituputkesta jonka halkaisin sahalla kahtia. Lisäksi laitoin kerroksen hiilikuitua ja lasikuitua puolikkaan ympärille. Kuvassa näkyy nuo palat.

Tässä näkymä reisituen kiinnityspisteistä. Hiilikuitutuki näkyy tuossa alaosassa. Tuo olisi voinut halkaisijaltaan olla vähän leveämpikin, mutta toimii näinkin. Myöskin tuen olisi voinut tehdä esim. rimasta, mutta päädyin nyt tällaiseen ratkaisuun. On tässä se hyvä puoli että rako rungon ja tuen välissä on vähän korkeampi, niin että lippis tai sieni tms. mahtuu väliin paremmin.

Reisituen kiinnitys

helojen tekoa

27.4.2008

Samalla kun noita reisitukien vahvistuksia tein, niin kokeilin myös hiilikuitukiinnikkeiden tekemistä.

Yläpuolisesta kollaasista näkee toimintaperiaatteen. Aina tehdään jonkinlainen muotti jonka ympärille hiilikuitu/lasikuitu laminoidaan. Kollaasissa teen kiinnityshelaa selkänojaa varten.

Muottina toimi sopivan paksuinen ja levyinen puupalikka jonka päälle laitoin kuusinkertaisen epoksilla kyllästetyn kangassatsin. Vielä puristusta mukaan tuollaisen hiukan muotoillun solumuovipalan kanssa ja systeemi näyttää kollaasin oikeanpuoleisen kuvan kaltaiselta kovetuttuaan. Sitten vielä irrotetaan palikka muotista (alakuva).

Tässä taas tehdään lastiluukkujen koukkuja. Periaate sama kuin yllä: Tehdään muotti, kangasta ja epoksia päälle ja puristusta.

luukkujen koukkuja tekemässä

Tilpehööriä

Valmiita osia - siis ainakin periaatteessa. Laminoiduista osista irrotetaan muotit, jonka jälkeen 'pötköstä' sahataan siivu irti muotoillaan sitä vähän. Nämä tosin ei ihan kelpaa... jäivät liian ohuiksi. Ilmeisesti puristuksen onnistui paremmin kuin piti eli sain suurimman osan epoksista muotista ulos. Ajatushan on yleensä että vain kankaitten tarvitsema epoksi jää osiin - ja niinhän tässä nyt kävi. Osien lujuus varmaankin riittäisi, mutta näyttävät kyllä vähän harakanvarpailta. ;) Täytynee tehdä uudet.

Jalkatuet

Valitsin kajakkiin Yakiman jalkatuet. Samanlaiset on tuossa vanerikajakissani; ja olen niihin ollut tyytyväinen. Säätyvät helposti, eivätkä ole mitään hepposta ja notkuvaa muovia. Vain tukevaa alumiinia ja vankaa, kovaan muovia jalan työntöosassa.

Toki muitakin ratkaisuja olisi ollut. Erilaisia jalkatukia on paljon ja jotkut esim. suosivat poikittaista tukea joka kulkee kajakin laidasta laitaa. Siinä saa jalan siirrettyä helpommin parhaimpaan asentoon. mutta päädyin nyt tällaiseen ratkaisuun. Poikittaisen tuenkin saan kyllä lisättyä helposti jos niin haluan.

Yksi vähän huono puoli Yakimassa on: Tuki jolla päkiä lepää/työntää on vähän pieni. Mutta ajattelin kyllä tehdä hiilikuidusta/lasikuidusta vähän isomman pinnan josta ponnistaa niin eiköhän tuokin puute korjaannu.

Ja niin... kajakkiin ei tule peräsintä ja siksi jalkatuetkin ovat tällainen simple -versio.

Jalkatukien työstö

Niin kuin kuvasta näkyy, niin noita tukia piti vähän työstää. Yakiman alkuperäiset pultit on ajateltu laitettavaksi kyljen läpi kiskoon kiinni. Puukajakkiinko!? Herra paratkoon! Tuohan olisi kaiken säädyllisyyden ja esteettisyyden tuolla puolen! Siispä muokkaushommiin.

Yksi vaihtoehto olisi toki ollut vain liimata kiskot paikoilleen, mutta ehkäpä nuo saattaisi olla ihan hyvä irrottaakin joskus... Siksipä siis irrotettavat versiot.

Kisko tulee kyllä pultilla kiinni, mutta pultti tulee kiskon puolelta eli sisältäpäin ja sen vastakappale eli mutteri on liimattuna kiinni kajakin sisäpinnalla.

Ensin porataan kierteet kiskosta pois että pultti menee läpi. Käytin kuusikolokantaista pulttia jonka kanta mahtuu just kätevästi alukiskon laitojen väliin. Sahasin vielä etummaisesta reunasta mutterin mentävän uran. Näin etureunan saa liutettua paikoilleen ilman että joutuu irrottamaan pulttia täysin. Sitten vaan takimmainen pultti kiinni.

Seuraavaksi kisko teipataan (suoja epoksia vastaan) ja laitetaan pultti ja mutteri paikoilleen. Pultti lyhennetään pohjapuolelta mutterin pintaan smirkelillä ja vielä sahataan mutteriin hahloja että epoksimössö tarttuu paremmin mutteriin kiinni. Kiskojen päihin levitetään epoksimössöä ja asetetaan jalkatuen paikoilleen. Kun epoksi on kovettunut, niin pultit ruuvataan irti ja kiskot irrotetaan ja kiinnityskohdat putsataan/siistitään. Mutterihan jäi nyt epoksimössöön kajakin pintaan. Kun siistiminen on valmis, niin mutteri taas kiinni ja homma on selvä.

Tämän kaiken edellytyksenähän on toki että on pähkäilyt noitten kiskojen paikan etukäteen - asia mikä ei ole aivan yksinkertainen. Etäisyyden kyllä saa ja kisko antaa vapuatta asennukseen. Mutta vähän vaikea on kyllä arvioida miten jalka sisällä taittuu ja mihin kohtaan päkiä osuu pystysuunnassa. Siksipä raahasin kajakin ulos nurmelle ja istahdin sisään kokeillakseni asiaa. Oli muuten eka kerta kun näkin kajakin noin kokonaisuudestaan matkan päästä. Hyvältä näytti! =)

Kajakki kyljellään ja jalkatuet liimauksessa. Tuet piti liimata kumpikin erikseen, sillä epoksihan ei pidä kiinni ennen kuin kovettuu. Tässä vaiheessa jalkatuki periaatteessa vain makaa kyljen päällä. Työkalut ovat vain painona.

Jalkatuen liimaus

Jalkatuet valmiina

Tässä jalkatukien kiinnityskohdat valmiina, toinen jalkatuki paikoillaan. Vasemmanpuoleisen tuen etupultti on myös paikoillaan. Homma toimii erittäin hyvin. Työntää ensin tuki etummaisen pultin alle, sitten laitetaan taaimmainen pultti kiinni ja lopuksi kiristetään etummainen pultti. Helppoa ja näppärää. =)

Vielä hetken tämän näköinen, kohtahan etummainen laipio tulee jalkatukien ja lastiluukun väliin.

Päässyt ulkoilemaan ;)

Kyllä tykkään kajakin muodoista. =) On niin sulavan näköinen. Toivotaan että lausahdus "Form follows function" pitää myös paikkansa. Vähän sotkuinenhan tuo vielä on, teipin jälkiä ym. Lakkaushan myös tuosta puuttuu kokonaan ja taidanpa heittää vielä kerroksen epoksiakin.

Epoksi kiiltää

29.4.2008

Vielä piti laittaa yksi epoksikerta päälle.  ..tai oikeastaan kaksi. Joku ehkä muistaa että tuskastuin tuon pohjan kanssa kun tuli aina sellaisia kraattereita. Kannenkaan kanssa en ollut ihan tyytyväinen vaikka levitystekniikkaani vähän muuntelin.

Noh, ajattelin ottaa selvää että oliko vika miehessä vai epoksissa kun ei kunnon jälkeä tullut. Kokeilin ruotsalaista Nils Malmgrenin epoksia. Kuvassa lopputulos. Vertaappa huviksesi I - rakennusosiossa olevaan kuvaan jossa hion epäkeskohiomakoneella rupuleista epoksipintaa. Mikä valtava ero!

En ymmärrä mikä näin suuren eron saa aikaa sillä SP:n epoksit ovat myöskin laatutuotetta. Varmaankin oma tekniikka on työn edetessä parantunut ja ehkä NM epoksi sietää paremmin epäpuhtauksia kotirakentajan laminointipinnalla, mutta sittenkin...(!)

Kun ajattelen lopputulosta nyt, niin kyllä on aivan turhaan nähty hirvittävä vaiva, ähellys, harmitus, tuhlattu kallista epoksia, hiottu moninkertaisesti enemmän kuin tarpeen ym, ym. kun on taistellut noita SP:n kraattereita vastaan. Olisi pitänyt alunperin olla vähemmän pihi ja käyttää esim. tätä Nils Malmgrenin epoksia. Kyllähän tuonkin pinnalla muutama pieni kraatteri tuli, mutta ne oli enemmän poikkeuksia - toisin kuin SP:llä.

Älä kuitenkaan ymmärrä väärin: SP: on toki hyvä tuote. Epoksipinnan kasvattamisessa (siis paksuuden suhteen) siinä on omat ongelmansa (tai konstinsa - mistäs minä tiedän...) mutta kaikkeen muuhun se kelpaa mainiosti ja SP 106 on kenties halvinta laatuepoksia mitä Suomesta löytyy. (Ihan vaan selvennykseksi, että ne jotka ovat kokeilleet vain tavaratalon Araldit ruiskupakkausepoksia, eivät vielä tiedä epoksista paljoakaan. Nämä aineet ovat aivan toista maata ja halvempiakin kuin nuo käsittämättämän hintaiset 50mg pakkaukset.)

Uudet epoksit

Tässä uljaana Nils Malmgrenin epoksit. 

http://www.nilsmalmgren.se/index.php 

Vaatimaton ulkoasu, mutta hieno tuote (vaatimattomalla kokemuksellani). Suomessa tuota saa http://www.tremco.fi/ maahantuomana.

Paitsi tuota kraatteri -soppaa on näissä pari muutakin eroa verrattuna SP 106:een.

Ensinnäkin NM epoksi on sävyltään erittäin kirkas ja puhdas. SP 106 taas on sävyltään vähän tumma - eli tummentaa hiukan puun pintaa. Tästä ominaisuudesta SP:ssä itse asiassa tykkään. Se antaa pinnalle mukavan "levollisen" sävyn. SP:lläkin on toki kirkas versio, mutta se maksaa taas selvästi enemmän.

Toinen ominaisuus on haju: NM on vielä hajuttomampi kuin SP; ja mikä on helpottavaa itseni kannalta näin ensikokeilun jälkeen, ei ärsytä kurkkua - siis ainakaan vielä. SP:n kanssa on jo pitkän aikaa ollut hengitysärsytystä ja yskää aina käytön jälkeen. NM:n kanssa taas ei ole ollut mitään ongelmaa - ainakaan vielä. Toki hengityssuojainta pitäisi käyttää, mutta sekin on vähän hankalaa kun epoksia tarvitaan tuon tuostakin. Ilmanvaihdollinen tila varmaankin helpottaisi asiaa oleellisesti.

Kolmas ero on vahakalvon muodostuminen. SP:lle muodostuu aina kovettuessaan vahamainen kalvo epoksin pinnalle - NM:lle ei ollenkaan. Periaatteessa kovettuneen NM:n epoksin pintaan voisi siis levittää uutta kerrosta ilman hiontaa. SP:n pinnassa ei esim pysy minkäänlainen teippi ennen kalvon poistamista.

Neljäs ero on epoksien sekoitussuhde - siis itse epoksimassan ja kovettimien sekoitussuhde. SP:llä tuo on selkeät 5:1. Eli 5 osaa epoksia, 1 osa kovetinta. NM:lle annetaan vaihtoehtona toteuttaa suhde joko painon tai tilavuuden mukaan. Painon mukaan suhde on 100:55 ja tilavuuden mukaan laskettuna varsin erikoinen 100:63.25. Oudosta suhdeluvusta huolimatta, NM on periaatteessa tarkempi toteuttaa. SP:n kanssa kovettimen osuus on niin pieni, että pieniä satseja tehdessä, sitä tulee helposti annosteltua hitusen liikaa tai liian vähän. Epoksi kyllä kovettuu tästäkin huolimatta, mutta saattaa käydä kuten itselläni, että kovettimen loppuessa on vielä jonkin verran epoksimassaa jäljellä - voi toki toistekin päin käydä...

NM:n mittaamisessa en viitsinyt satsata 34 euroa digitaalivaakaan, joten valitsin käyttää ruiskuja annosteluun. Ihan mainiosti tuokin näyttää onnistuvan: 100 millilitraa epoksia ja 63 millilitraa kovetinta ja hyvää tulee. =)

Laipiot

31.4.2008

Etu- ja takalaipio. Takalaipio on paikoillaan, mutta vielä saumaukset tekemättä. Huomaa pari kiiltävää pistettä laipion alareunassa. Laitoin muutamalla kuumaliimapisteellä laipion ensin paikoilleen ja vasta sen jälkeen saumamassan.

Huomaa että takalaipio ei olekaan rimoista. Tai oikeastaan on, mutta liimasin päälle varastossa ollutta leppäviilua. Kokeilin rimalaipiota paikoillaan ja totesin että se tekee päädystä ihan liian levottoman - rimoja kulkee joka suuntaan. Mahonkivaneria ei ollut, enkä viitsinyt erikseen tilata pientä tarvetta varten, joten keksin liimata viilua päälle. Tummat läikät ovat liimauksen yhteydessä läpi tullutta epoksia. Ne tasoittuu huomattavasti kun kyllästän koko pinnan epoksilla.

Etulaipion paikalleen saanti oli tuskastuttavaa... Sillä periaatteessa laipion tulisi olla irti kajakin seinämästä siten että 'kelluu' saumausmassan varassa. Tuon järjestäminen oikeaan kohtaan, oikealle korkeudelle, keskelle ja vielä kohtisuoraan seinämiin nähden oli melkein mahdotonta muuten kuin tekemällä tuollaisen väliaikaisen kahvan. Aina tuo laipio liikahti tai kellahti johonkin suuntaan. Kahvan kanssa sitten toimi vihdoin. Etulaipionkin liimasin ensin kuumaliimalla muutamasta kohtaa ja sitten saumasin.

Takalaipio paikoillaan

Tässä takalaipio valmiina - eli saumattu ja pinta kyllästetty epoksilla. On kevyt, taatusti kestää ja on vesitiivis. Löysinpä yllättävän yhteensopivan väristä, veneisiin tarkoitettua, saumausmassaakin.

Melkein strutsi.   ...vaikka itse asiassa ei strutsit päätään mihinkään maahan laita tai kaiva. Legendaa koko juttu. Afrikassa asuneena ja Savonlinnassa päin serkun strutsifarmillakin olleena voin näin käsi sydämellä vakuuttaa. ;-) Mutta etulaipiotahan tässä työstetään. Etulaipio piti sekä saumata, että vetää sen pintaan yksi epoksikerros. Tämä oli kätevin tapa.

melkein strutsi.. ;)

Tältä tuo etulaipio näyttää. Tokihan laipiot piti molemmilta puolilta saumata - tässä toinen puoli. 2.5.2008

Etulaipio valmiina

Epoksipintaa

Kanteen vedetty nyt kaksi epoksikerrosta lisää. Kuvassa vähän tuota syntynyttä jälkeä. Täytyy vielä kerran sanoa että olen tosi tyytyväinen tähän Nils Malmgrenin epoksiin. =)

Seuraavaksi vielä hionta ja sitten lakkauksen pariin.

Hiontaa, hionta...

Vielä viimeinen epoksin hionta. On kyllä ihan toista hioo tällaista pintaa kuin aikaisemmalla epoksilla tehtyä. Niin paljon helpompaa ja ilman jatkuvaa pelkoa, että hioo kankaaseen. Tällä kertaa ei ole kangas tullut mistään kohtaa esiin.

6.5.2008

Voihan #&%#X#%&?@$#x¤"# !!! Arghhh!!

Tekee nyt kyllä hengen miehenkin mieli päästää muutama paha sana suustaan! Tässä vaiheessa ei voi muuta sanoa...  Olin juuri hionnut pohjan ja kääntämässä kajakkia ympäri kun ote lipesi. Betoni on kovaa.

Tällainen paketti yöksi kovettumaan. Yksinkertaisesti epoksia väliin ja mahdollisimman hyvä puristus. Teipit pitävät puristimia paikoillaan. 7.5.2008

Kasaan liimaus

korjausta

Olisin tietysti voinut vaan liimata kohdan ja levittää epoksia päälle - niin tekikin mieli tehdä. Mutta taisteltuani itseni kanssa hetken aikaa päätin kuitenkin tehdä korjauksen kunnolla. Eli liiman lisäksi kangaskin päälle. Tein pienen viistotuksen jotta kangas yltää halkeaman yli mutta ei tee näkyvää poikittaista rajaa kanteen.

Liimauksen jälkeen pientä paklausta ja hiontaa. Tämän jälkeen korjattavan alueen rajaus maalarinteipillä (taustakuva). Sitten lasikuitukangasta ja epoksia päälle (kuvä oikealla). Kun ensimmäinen epoksikerta on vähän jäykistynyt, leikkasin mattoveitsellä ylimääräisen kankaan pois rajauksien mukaan. Sitten uusi rajaus - hiukan ensimmäistä pidemmälle ja vielä toinen kerros epoksia. Näin lisäepoksi tekee ikään kuin pienen rampin uuden kankaan reunaan ja sen saumaton yhdistäminen muuhun kanteen on helpompaa.

Vetokahva

"Kolari" sekoitti aikatauluja. Tänään piti tehdä kannen hionta loppuun ja sitten siivota autotalli kaikesta pölystä ym. että lakkausta voi tehdä mahdollisimman pölyttämässä tilassa. Siivota toki pitää joka tapauksessa ja tässä vaiheessa tehtynä se myös hyödyntää projektia. Mutta nyt kun kajakissa on vielä vähän kesken ja märkää epoksia ei viitsi viedä ulos, niin piti keksiä sijaistoimintaa.

Vetokahva saa uuden pinnan. Mitään rakenteellista syytä ei ole pinnoittaa hiilikuituputki kankaalla, mutta esteettinen syy kylläkin.  ;) Itse putki on nimittäin jotain perustavaraa ja siitä puuttuu kankaan pinnan kuviointi. Siispä tehdään sellainen.

Kangasta vaan ympärille epoksin kera. Sitten koko paketti kääritään muovin sisään ja annetaan kovettua.

Koukkuja kanteen

Ja lisää sijaistoimintaa:

Ensin vahvistin ylävasemmalla näkyvää hihnan hela-aihiota laminoimalla päälle muutama lisäkerros lasikuitukangasta ja hiilikuitua.

Sitten jälleen kokujen tekoa. Ensimmäinen satsi oli niin rimppakunttu -sarjaa että tein tässä täysin uutta satsia. Jälleen kankaat valmiiksi ja pyöräytetään ne muotin ympärille. Ja sitten kovettumaan pienessä puristuksessa.

13.5.2008  Tältä se nyt sitten näyttää. Aika hyvinhän tuon sai korjattua, mutta näkyy toki vähän läheltä katsottuna. Perä on nyt hiottu, siksi tuo matta pinta.

Korjattu perä

kiinnitysvälineitä

Vasemmalla helat selkänojan hihnoja varten. Kaksi kappaletta selkänojaan ja tuo sivusta lovitettu istuinaukon takaosaan. Lovi on siinä sitä varten että saa hihnan vedettyä vapaasti helan ja laipion välistä.

Keskellä kelan vetokahva.

Oikealla luukun kiinnikkeiden aihioita - kaipaavat vielä muotoilua. En ehkä ihan ole niihin tyytyväinen muutenkaan... Saas nähdä että pitäiskö vielä tehdä uusi satsi. Tosin voihan nuo laittaa kiinni ja vaihtaa sitten myöhemmin jos vielä ärsyttää.

Osat ovat kaikki siis hiilikuitua - eli vahvoja ja kevyitä. Ovat myös hiottuja ja odottavat enää lakkaa päälle. Lakka tuo esiin taas tuon hiilikuidun mukavan teknisen kuvion.

Tässä helat liimauksessa. Istuimen selkänojassa teipit näyttää paikan ja estävät epoksia sotkemasta selkämystä. Pikapuristimien välissä, istuinaukon kehyksen alla on kolmas hela liimattavana.

liimauksessa

Sitten tuli se siivouksen päivä. Kaikki tavarat (noh, melkein kaikki) ulos, kajakki mukaan lukien. Ylimääräiset tavarat järjestykseen, roskat roskikseen, rikkinäiset ja epätäydelliset rimat pätkäistiin isännälle kohtuullisen arvokkaaksi saunanlämmityspuuksi. ;)

Pihalla

Autotalli on imuroitu ja sen lisäksi vielä suurimmaksi osaksi ruiskutettu vedellä puhtaaksi. Koko tämän operaation tarkoitushan on, paitsi siistiä autotallia jälleen kohta isäntäväen käyttöön, myös saada tila mahdollisimman pölyttömäksi lakkausta varten. Pöly on lakkauksen vihollinen number 1 - ja sitä on kaikkialla: nousee lattialta kävellessä, tippuu lampuista, tukasta, vaatteista ja vieläpä lakkausvälineistä jos niitä ei putsaa huolella ennen käyttöä. Kuusi tuntia meni tässäkin.

Putsattu !

On se nätti! ;-)

Tämän päivän loppuun vielä kuva kaunokaisesta. Täytyyhän sitä omaansa ihailla! =)

Tässä nyt kun projektin loppu on jo käden ulottuvilla, ja kevätkin jo hyvässä vauhdissa, niin täytyy sanoa että alkaa kyllä olla jo aikamoinen kutkutus päästä vesille kokeilemaan kajakin melontaominaisuuksia. Vielä hetki pitää malttaa...  ;-)

Lakkausta vaan...

15.5.2008

Sitten lakkaamaan - ja tällaista jälkeä tuli ensimmäisen kerroksen jälkeen. Hyvältä näyttää. =)

Olen suorastaan vähän ihmeissäni että tämä työvaihe on sujunut ilman mitään ongelmia ja jälki on kaikin puolin hyvää. Näyttää siltä että tosiaankin kun laittaa 80% ajasta valmisteluun ja pohjustamiseen, niin itse lakkaus sujuu mainiosti.

Pohjan tietysti hioin ensin, sitten pyyhin/pesin, sitten pyyhin vielä Wettex ikkunasäämiskällä, sitten pyyhin lakan ohenteella ja vielä lopuksi pyyhin tahmaliinalla.

pari kerrosta kertynyt

Itse levittämisen päätin tehdä telalla ja kertakäyttöpensselillä. Telalla ensin levitetään lakka, sitten pensselillä tasoitetaan lakasta kuplat pois. Oikean ajoituksen kanssa pinnasta tulee oikein hieno.

Tärkeää levityksessä on nimenomaan ajoitus. Sillä lakkaa ei voi vain levittää koko pintaan ja sitten tasoittaa pensselillä - lakka jähmettyy aivan liian nopeasti. On lakattava osissa, pätkä kerrallaan ja lakkapinta on saatava kerralla hyväksi. Yritykset korjailla jo lakattua pintaa vievät vain ojasta allikkoon.

Lakkauksessa ajoitus tarkoittaa käytännössä sitä että on toimittava kohtuullisen jouhevasti ja määrätietoisesti. Nimittäin kun ensimmäisen pätkän/alueen on saanut lakattua ja tasoitettua, niin seuraava pätkä on saatava valmiiksi ennen kuin ensimmäinen pätkä kuivuu niin paljon, että tasoittavasta kertakäyttöpensselistä jää jälki sen pintaa. Lakka siis tasoittuu kyllä itsestään eli "hävittää" pensselin jäljet, mutta vain hyvin lyhyen aikaikkunan sisällä.

Lakkausvälineitä: vaahtomuovitela, kertakäyttöpensseli, tahmaliina, ohenne ja tietysti itse lakka

Lakkauksella on kajakinrakennuksessa pääasiassa yksi ainoa tarkoitus: suojata epoksia UV säteilyltä. Epoksihan jättää kyllä ihan mainion kiiltävän pinnan kuivuessaan, että sen takia sitä ei tarvitsisi lakata, mutta altistuessaan UV säteilylle, alkaa epoksi pikku hiljaa rapautua ja menettää ominaisuutensa. Siksi se on lakattava.

Lakaksi valitsin International’in Schooner lakan. (Schooner on muuten perinteinen puupurjevene/laiva -tyyppi; sellainen jossa on kaksi tai useampi masto.) Miksi juuri Schooner?

Valintaan vaikutti parikin asiaa. Hiukan pohjustusta ensin: Venelakat voi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan, 2 –komponentti lakkohin ja 1 –komponentti lakkoihin. Kaksikomponenttilakoissa on nimensä mukaan kaksi osaa/purkkia jotka sekoitetaan yhteen ennen lakkausta. Näitten kovettuminen tapahtuu kemiallisesti - aivan niin kuin epoksinkin. Yksikomponenttilakkoja on useammanlaisia, mutta yhteistä niille on se että niissä on liuotinaine joka haihtuu lakatusta pinnasta jättäen jälkeensä kiinteän ainesosan.

Kaksikomponenttilakka on kovempi lakka ja siten kestää mekaanista kulutusta, kuten naarmuuntumista, paremmin. Yksikomponenttilakat ovat vähän pehmeämpiä mutta sietävät taas paremmin puun elämistä. Kajakissa tosin elämisilmiötä ei ole, sillä pinta jolle lakka levitetään, on epoksia ja lasikuitua joka ei elä. Siten 2-komponenttilakka olisi teknisesti kyllä parempi lakka tällaisen kajakin suojaksi.

Kiiltää, kiiltää =)

Sitten päästää Schooner’in valintaan - eli miksi juuri Schooner kun "parempi" lakka olisi kaksikomponenttilakka? Kerroinhan jo aikaisemmin että ole esteetikko? Kerroinhan? Tykkään niiiin Schoonerin sävystä. =) Yhteistä noille muille lakoille on että ne ovat kirkkaita lakkoja, siis niissä ei ole mitään sävyä. Mutta kun pysähdymme Schooner'in eteen… ahh... onpa tuossa ihanan hienostunut ja silmiä hivelevä kullankeltainen sävy! =) Juuri sellainen joka sopii kuin nakutettu kajakkini vaaleaan pintaan.

Ero on vähän sama kuin CD -soittimella ja "vanhanajan" vinyylisoittimella. CD -soitin on ehkä teknisesti parempi ja tarkempikin, mutta samalla siitä puuttuu levarin sielukkuus ja musikaalisuus. Levaria kuunnellessa sielu lepää ja jalka vipattaa. Cd:n ääntä voi lähinnä ihailla. Sama juttu lakkojen välillä. Kaksikomponenttinen on kyllä kova, kiiltää ja loistaa kuin Naantalin aurinko, mutta… ei hivele silmää samalla tavalla kuin Schooner, jolle perinteinen kiinanpuuöljy antaa kauniin sävynsä. Aina ei siis järki voita. Esteetikko valitsee sydämellä. =)  Ughh. Olen puhunut.  (Noh, on se Schooner rutkasti halvempaakin - vaikka kallista sekin.)

Vielä yksi asia Schooner'ista. Varsinaisesti tämäkään lakka ei ole tarkoitettu vesiraja alapuolisille pinnoille, mutta kajakin tapauksessa tuolla ei ole merkitystä, sillä kajakki ei loju pitkään vedessä niin kuin veneet jotka nostetaan vasta syksyllä telakalle.

Lakan kävin hakemassa Lauttasaaren Maritim'ista, jossa sain ystävällistä ja avuliasta apua erään herrasmiehen muodossa. Kiitoksia vaan, jos tätä satut lukemaan! =)

Tahmatassu =)

Tahmaliina oli uusi tuttavuus. Liina on tosiaan tahmainen niin kuin kuvasta näkyy. Sillä kun vielä pyyhkii viimeiseksi, niin varmasti tulee kaikki pölynhiukkaset ym. pois pinnalta. Liinoista, kankaista ym. jää aina jäänteitä pinnalle jotka sitten turpoaa lakassa ja muodostavat epämääräisyyksiä pinnassa. Mutta tahmaliina rulaa! ;) Noin ihan vakavissaan tahmaliina on oikeasti mitä mainioin. Kun lakkasin aikoinani edellisen kajakkini kannen, niin lakan pinnalla oli ties mitä töhnää. Kun nyt puhdistin pinnan hyvin ja pyyhin vielä lopuksi tahmaliinalla, niin pinta on kyllä aivan toisen näköinen.

Kiiltää vähän enemmän. ;)

19.5.2008

Itse asiassa ei nyt kiillä sen enempää, mutta pinnassa on toki syvyyttä enemmän. Kameralla otetuissa yleiskuvissa ei oikeastaan edes huomaa eroa yhden ja useamman lakkauskerran välillä, mutta näin lähikuvassa sen erottaa. Nyt Kuusi lakkakerrosta pinnalla ja pohja on valmis.

Aikaa tähän lakkaukseen menee. Yhden kerroksen päivässä voi lakata ja kun seuraavana päivänä hitusen hioo pintaa, niin taas voi laittaa yhden kerroksen. Eli yhtä monta päivää kuin kerrosta - kuusi päivää, kuusi kerrosta.

Lakkaus tapahtuu esittelemälläni tavalla, mutta siinäkin kokeilin kahta versiota itse levityksessä. Lakata voi koko pohjan leveydeltä peräpäästä keulaan, mutta siinä tulee kyllä turhan kiire. Pitää aika hyvää vauhtia pomppia kyljeltä kyljelle ja lakka helposti ehtii jo vähän nauhottua, niin että sivellinjälkiä jää pintaan. Kyllä se onnistuu, mutta vähän turhaa stressiä - jää helposti puutteita. Toinen vaihtoehto on lakata kylki kerrallaan, pitäen saumakohtaa kölilinjassa. Näin olen enimmäkseen tehnyt. Toki saumakohdasta ei tule aivan yhtä priima kuin muualta, mutta sillä ei todella ole mitään merkitystä: ensinnäkin kukaan ei sitä näe (paitsi eskimoita treenatessa ;) ja toiseksi naarmuillahan tuo on jo ensimmäisen melontakerran aikana. Että silleen. Tulipa huomattua taas että tuo pohjustustyö on tärkeää. Heti kun rupesin hitusen laistaa, niin jälki ei ollut yhtä hyvää. On vain jaksettava joka kerta pohjustaa lakkaus kunnolla. Seuraavaksi kannen kimppuun! 27.5.2008

Heijastuksia

Kannessa kolme kerrosta

Kannen lakkausta  - kolme lakkakerrosta päällä ja tältä näyttää. Periaatteessa kansihan lakataan samalla tavalla kuin pohjakin - mutta käytännössä on hiukan eroa. Kanteen kun ei kaipaa mitään saumakohtaa, niin kansi on lakattava kertaheitolla koko leveydeltä. Haastavaksi tuo tulee erityisesti istuinaukon kohdalla. Tämä kahdesta syystä: istuinaukon reunuksen alta sutiessa ja tasaista jälkeä yrittäessä menee enemmän aikaa. Toiseksi istuinaukon laidat ovat nyt selkeästi eri puolta jolloin on kahdet saumakohdat tarkistettavan, kahdet tarkistukset pinnan siisteydessä jne. Eli puoliskot on saatava varsin nopeasti kuntoon jotta toisen laidan märkä saumakohta ei ehdi kuivua liikaa sulautuakseen uuteen lakkaan.

Niin kuin kuvasta näkyy niin valumilta ei säästytty. Ja nimen omaan aukon reunuksen tienoilla. Lakalla on taipumusta valua aukonreunuksen pystyseinämää alas ja tehdä tällaista jälkeä. Voi, voi. Mustat täplät ovat tussia jolla merkkasin valuman rajat. Ilman merkintää on valumaa erittäin vaikea nähdä vesihionnan aikana.

valuma

Suoraan purkista lakka on priima tavaraa, mutta ei kovin kauan. Nimittäin joka kerta kun avaa kannen, niin happea pääsee purkkiin ja tekee pahojaan. pikku hiljaa kerääntyy purkin laitoihin kannenreunoihin jne. kovettunutta lakkaa. Siksipä lakkakin pitää siivilöidä. Kyselin parista rauta ja maalikaupasta että löytyykö heiltä tähän tarkoitukseen siivilää, niin olivat ihmeissään, että mihinkä sellaista tarvitsee... Siksipä apu haetaan sieltä mistä saa: pätkäistyt emännän sukkahousut toimivat mainiona siivilänä. =) Pölyn ym. roskan poistamiseksi on KAIKKI lakkausvälineet puhdistettava huolella - jokainen kaatomukikin.

lakan siivilöinti

Lastiluukkujen kannet

Lastiluukkujen kansiakin olen siinä sivussa lakannut. Tässä melkein valmiit sellaiset.

Selkänoja

Myöskin selkänojaa olen lakannut tässä sivussa. Ihan hienon näköinen tuli! =)

28.5.2008 Kun kannessa oli tarpeeksi kerroksia, niin tuli aika silotella kylkeä. Kylkeenhän muodostuu pieni harjanne siihen kohtaa jossa teipit erottavat kannen ja pohjan lakkauksen. Suunnitelma oli se että tasoitetaan ja silotetaan tuo harjanteen kohta ja sitten vedetään pohjaan vielä yksi kerros siten että se tulee tuon silotetun rajan yli - sitten vielä kanteen kaksi kerrosta. Näin harjanne jäisi mahdollisimman ohueksi. Eikä muuta kuin töihin. Kuvassa kaavin kyljestä suurimman harjanteen pois kaapimella.

Sauman kaavintaa

Saumakohdan hiontaa

...sitten vesihionnalla sauma täysin sileäksi muun pinnan kanssa. Tuolla keittiösienellä on kätevä levittää vettä hiottavaan kohtaan.

Niin, sanoinhan mikä suunnitelma oli? Noh, ihan niin helpolla ei päästy. Nimittäin pohjan pyyhittyäni huomasin että siinä on jälkiä kuivuneesta hiontapöly/ -vesi mössöstä. Kuvittelin että ne lähtee viimeistään tärpätillä pyyhkimällä, mutta kappas vaan, jotenkin olivat reagoineet tuoreen lakan kanssa niin että jättivät ikävän näköisiä pieniä rinkuloita pintaan. Mikään pyyhkiminen ei auttanut joten oli pakko vielä hioo pinta. Ja koska pinta oli hiottava, oli vielä vedettävä kaksi lakkakerrosta päälle. Kaksi sen takia että olen huomannut että vain yksi kerros ei täysin riitä peittämään hintajälkeä. Just niin.. eli lisäpäiviä taas ennen kuin saa tuon valmiiksi. Noh, ei auta...

29.5.2008

Klimppisoppaa - argh!!

Ja tämäkin vielä!!

Näyttää jo meikäläiseltäkin loppuvan hermot kun ei jaksaisi millään enää tällaisia hidastuksia ja sotkuja. Olin siis jättänyt lakkapurkin kannen hiukan auki. Tai siis...  en ollut laittanut sitä täysin tiiviisti kiinni, koska meinasin lakkauksen jälkeen tehdä normaalit rutiinit eli laittaa ohennetta/tärpättiä pinnalle (mikä estää pinnan kalvottumasta) ja sitten kansi kunnolla kiinni. No, eikös tuo unohtunut ja tulos on klimppisoppaa. Argh!

Yritin kyllä siivilöidäkin lakkaa, mutta ei siitä mitään tullut. Oli se juoksevakin lakka sen verran jähmettynyt että ei varmastikaan olisi tasoittunut tasaisesti pinnalle.

Ei auta. Tänään ei lakattu. Huomenna kauppaan ja sitten lakkaamaan jos ehtii...  Elämä on klimppisoppaa - näin se on nähtävä.

1.6.2008

MeVe:n maailmanympäri melonta

Tässä pieni sivutyö. Jos joku MeVe:läisistä ei vielä ole noteerannut, niin tänä vuonna on MeVe:läisten tarkoitus meloa maailman ympäri - siis meloa seurana yhteensä 40.000 kilometriä. Sain/otin tehtäväkseni hoitaa jonkinlaisen graafisen esityksen tempausta varten ja päädyin kuvan kaltaiseen viritykseen. Tuosta voi sitten seurata matkan edistystä.

Netistä surffailin ensin erilaisia maapallon kuvia ja päädyin tähän. Siskonpojan kautta sain tiedostosta hienon printtauksen julisteeksi ja sitten liimasin sen kovalevyyn kiinni sprayliimalla. Sitten akryylista lista viivoittimeksi päiväntasajaa pitkin ja vielä sopivan mitta-asteikon teko. Asteikon teippasin akryylin pintaan.

Kuva oli muuten täysin sileästi kovalevyllä, mutta henkilöautokuljetuksen jälkeen tuo meni vähän rypyille. Vähän harmittaa mutta ei voi mitään.

MeVe:läinen ;)

Asteikolle tarvittiin tietysti meloja joka kertoo missä kohtaa asteikkoa ollaan. Tämän melojan tein erilaisista puuviiluista liimaamalla. Se on mielestäni aika hauska ja melakin aivan oikeanlainen kolmiulotteisena. =)

Kansi valmis

On tässä töitäkin tehty. Kansi on nyt lakattu. Pohjan lakkauksen jälkeen irrotin teipit ja jälleen kerran tasoitin lakkausreunan sileäksi kaapimalla ja hiomalla. Vielä viimeinen teippaus joka määrittelee lopullisen lakkarajauksen.  Sitten kannen lakkaus pariin kertaan.

Näin on kaikkien lakkauksien rajat tasoitettu paitsi kannen kahden viimeisen lakkauksen raja - mutta se nyt on jo sen verran ohut ja aseteltu kahden riman saumaan kohdalle että eippä tuo haittaa..

9.6.2008 Kun lakkaus oli valmiina, oli kaikenlaisen tilpehöörin laittaminen, eli: istuimen selkänoja, kansi- ja luukkuköysien kiinnitykset sekä nostokahvat. Luukkujen koukkujen valmistamisenhan oli jo aloittanut. Nyt oli aihioitten muokkaamisen aika ja sitten myös lakkaus päälle. Kuitenkin vielä tätäkin ennen oli itse kiinnityksen pohtiminen. Erilaisia mahdollisuuksia ruuvien, pulttien ja liimaamisenkin suhteen on monia. Lopuksi kuitenkin päädyin laittamaan koukut kiinni kahdella pienellä messinkiruuvilla. Messinki ei ole kyllä yhtä vahvaa kuin teräs, mutta kylläkin kauniipi. =)  sanoinhan että olen esteetikko? ;) Kyllä ne tarvittavan hyvin kestää. On kestänyt edellisessä kajakissakin.

ruuvivalikoima

Hiilikuitu aihioitten muotoon saattaminen tapahtui smirkelillä. Ei muuta kuin pala käteen ja muotoilemaan vapaalla silmällä. Samalla huomasin että epoksi ei ollut imeytynyt täysin läpi kaikista kankaista joten jouduin laittamaan vielä yhden epoksikerran noitten nyt muotoiltujen koukkujen päälle. Epoksin jälkeen oli ruuvinreikien ja kantojen upotusten vuoro. Sitten viimeisenä lakkaus päälle. Työvaiheitten välissä tietysti vähän hioin noita koukkuja. Käytännössä epoksointi ja lakkaus oli helpointa tehdä kun ensin liimasin koukut kuumaliimalla levyyn. Kuvan kaltaisesti. Kuvassa myös työstövälineitä: työntömitta, ruuvinkannan upotusterä ja vielä oma kehitelmä, eli puupala jossa ruuvit oikealla etäisyydellä toisistaan. Sillä sai näppärästi ja tarkasti merkattua ruuvien kohdat itse koukkuihin.

Lastiluukkujen koukut valmiina

Mitä yhteistä?

Miksi kuvassa rillit? Sitä vaan että vanhuus koittaa! ;) Ruuveja piti vähän lyhentää että eivät pistäisi läpi kannen sisäpuolelta. On se vaan niin että ikänäkö vaivaa eli lähelle / pientä tavaraa / hämärässä katsoessa joutuu pistämään lähinäkölasit päälle. Sellaista se vaan on. Eli ruuveja lyhentäessäni smirkelillä tarvisin noita kymmenen euron Suomalaisen kirjakaupan laseja. ;)

Tuplatäpla. Kuvan reiät kannessa ovat tietysti koukunkiinnitystä varten. Ovat myös täynnä epoksia. Eli käytännössä reiät porataan hiukan suuremiksi kuin ruuvi, sitten täytetään epoksilla ja vasta sitten porataan itse ruuvin reikä. Tämä kaikki siksi että ruuvin ja puun väliin jäisi pieni epoksikerros joka suojaa puuta suolavedeltä.

Jotta ihan ongelmitta ei tämäkään työvaihe onnistuisi, niin pitihän yhden ruuvin murtua reiän sisään. En saanut pois muuten kuin poraamalla se irti. Oli vähän ähellystä ja naarmunkin sain aikaiseksi...

Ruuvi murtunut sisään

Kiinnitysten mallaamista

Kiinnityksiä piti tietysti tarkasti mallata, sekä luukkujen kiinnitystä, että kansiköysistön kiinnitystä - joka tosin on aika minimaallinen.

Kansiköysien (kumiköysi) suhteen päädyin hiukan keulaan päin nousevaan tyyliin - eli keulan suunnalla oleva kiinnitys on riman verran korkeammalla kuin aukon puolella oleva kiinnitys. Esteettisyyttä taas...

Hihnan leikkausta

Kokeillessani kansiköyden kiinnityksiä, en ollut ihan tyytyväinen... Jotenkin nuo hihnat näyttivät raskaalta. Siksipä kokeilin kaventaa niitä kuvan osoittamalla tavalla. Eli mattoveitsellä viilletään mittaan ja sitten suatetaan pikkasen reunaa jotta ei pääse punos aukeamaan. Ja hyvältä näytti. =) Kuvista ei näe, mutta kerrottakoon että yhtenäistä esteettistä kokonaisuutta tavoitellessani, sprayasin köysistön kiinnitysruuvit kultamaalilla. En löytänyt messinkipultteja joten sprayaaminen sai kelvata. Ihan hyvä siitä tuli, mutta saa nähdä kuinka maali kestää meriolosuhteissa...

Kiinnitysten pähkäileminen ja mittaaminen on tarkkaa puuhaa...

Mittanauha on kätevä

...sillä tässä vaiheessa vähän pelottaa...

Olihan tämä se oikea paikka, olihan?

                            Kantokahvan reikä

Sitten kantokahvan valmistamiseen. Kantokahvaa varten pitää saada epoksimössöä kärkiin. Sen tehtävä on täyttää kärki ja perä siten että se vahvistaa rakennetta ja samalla estävät kantokahvan reikään päässyttä vettä pääsemästä eteenpäin

Jotkut rakentajat ilmeisesti nostavat kajakin pystyyn ja sitten valuttavat lastiluukun aukosta epoksia kärkiin. Varmaan toimii, mutta kajakin nostaminen keulan varaan kyllä vähän pelottaisi...! Meikäläisen ohjeissa suositeltiin kajakin kyljelle laittamista.

Eli ensin porataan reikä yhdelle puolelle, sitten se täytetään kevyellä epoksimassalla ja annetaan kovettua. Kun massa on kovaa, niin porataan reikä läpi ja suojataan reiän reunat vielä epoksilla.

Epoksia kärkeen

Tältä se näyttää tämäkin, vaikkei ihan kärjelleen laita.. vahtia piti koko ajan - vähintäänkin mielenrauhan takia. ;)

Keula katossa

...ja tässä peräpäälle sama juttu.

Mustaa epoksimössöä reiässä

Kun keulan ja peräpään reiät oli porattu oli aika tehdä sama juttu kuin kannen kiinnitystenkin kanssa - eli laittaa epoksikerros itse köyden ja kajakin puuosien väliin. Ja koska musta on tässä tapauksessa huomaamattomampi, niin mustaa epoksia sitten. Jälleen käytin hiiltä värjäämiseen.

Kovettumisen jälkeen taas porataan reikä keskelle köyttä varten.

Köydenpään sulatus

Ensin tein peräpään nostolenksun. Ensin meinasin että teen vain keulaan nostokahvan ja taakse ei mitään. Mutta sitten näin mielessäni kuinka jollain ystävällisellä sielulla ote lipeää kajakin kannossa ja täyslastattu kajakki kolahtaa ja räsähtää maahan. Päätinsiis laittaa kantoköyden. ;) Kuvassa sulatan kahvan köydenpäätä jotta se ei purkaantuisi. Ihan kätevä konsti oli ensin sulattaa päätä, sitten painaa mattoveitsen terän kylki köyteen kiinni. Hyvin pysyy. =)

Tältä näyttää peräpään nostolenkki - merimiessolmu. Sidoin vielä kalastajalankaa solmun kriittisiin kohtiin että ei varmasti aukenisi.

Peräpään nostolenkki

Keulan kahvan teko

Keulan kantokahvan tekeminen toimi samalla tavalla kuin peränkin kantokahva - kuitenkin niin että laitoin oikeasti kahvan (hiilikuituputki) pelkän lenksun tilalle.

Ensin mittasin sopivan pituuden nailonköydestä ja merkkasin kohdat mihin asti puran köyttä. Sitten purin köyden päitä ja katkaisin toisesta kaksi kolmasosaa ja toisesta yhden kolmasosan pois - jotta nämä päällekkäin asetettuna olisivat yhtä paksuja kuin muu köysi.

Sitten punoin köydenpäät yhteen ja kiristin ne messinkilangalla. Yhdistäminen tapahtui sulattamalla - eli sulatin köyttä yhdistettyjen pätkien pituudelta toisiinsa niin, että sulasivat yhteen. Lopuksi vedin jo valmiiksi köyteen pujotetun putkenpätkän liitoskohdan yli. Ja valmista tuli.

Yksi jäi kertomatta... nolottaa niin... ;) Kun porasin reiät keulaa, niin katsoi kohdat sivusta, ylös kaareutuva tummia rimoja sihdaten. Porattuani reiät huomasin kauhukseni, etä olin jo unohtanut että nuo tummat rimat eivät olekkaan aivan symmetrisesti! - eli reiät eivät ole symmetrisesti. Ovat sentin verran sivussa toisistaan. Kyllä manasin hölmöyttäni! Aivan alkeellisin asia, kuin että tarkistaa päältä päin reikien kohdentuvuuden, unohtui! On se ilmeisesti jo aika saada kajakki valmiiksi kun näin hutiloivaksi on tullut. Eikä tuolle reikien eripaisuudelle mitään mahda - on mikä on. Voi töppöhousut sentään! Ei mahda mitään.

18.6.2008

Joutsenet kuulolla ;)

Siitä onkin vähän aikaa kun viimeksi kirjoitin. Eiköhän tässä ole vielä vähän loppukaneetit paikallaan. =)

Etukahvan tekemisen jälkeen, kajakki oli käytännössä valmis - ainakin niin valmis kuin tähän hätään tulee. Siispä oli vesillelaskujuhlan aika! Joutsenetkin tulivat seuraamaan valmistelua. =)

Raahasin kajakin vajalle ja vesillelaskujuhla todella pidettiin. Kajakki oli terassilla näytillä ja kyllähän sitä ihmeteltiinkin. Tässä kysellään rakenteesta. Huomaa omistajan rento tyyli: "Eihän tämä nyt mitään - piece of cake!"  ;)

Siinäpä se! =)

...vieläkin ihmetellään...

keulasta päin

Mihinkäs rumpua tarvitaan? Tietysti lyömään rytmiä kajakinlaskuun. Vesillelaskutilaisuus pidettiin Melaveikkojen vajalla toissaviikonloppuna.  Laskutilaisuudessa oli mukana reilusti toistakymmentä ihmistä tietysti piti asiaa juhlia asianmukaisin menoin. Eli tarjolla oli kuohujuomaa skoolaukseen ja rumpu lyömään inkkaritahtia kun yhdessä lauloimme: "Kanootin kapean vesille työnsin..." Muodollisuuksien jälkeen oli loppuilta varattu grillaukseen, syömiseen ja yhdessä oloon. Taustalla soi musiikki ja olipa pari kynttilälyhtyäkin sytytetty. ;) Oikein mukavaa oli! =) Kiitoksia kaikille läsnäolijoille!

Rumpuhan se siinä! - vieläpä seebran nahkaa, muistona Tanzanian ajoista

Kansiluukun kiinnitys

Kansiluukut ovat kiinni pelkillä kumiköysillä. Toimii hyvin ja ovat kätevät käyttää.

Kaksi asiaa on vielä tekemättä, toinen niistä on luukkujen tiivisteen parantaminen. Tiiviste ei nimittäin vielä ole oikeanlainen. Tiivisteenä on nyt sitä samaa tiivistettä jota käytin tiivistemuotin tekemiseen. Eli tiiviste on liian matala. Tarvitsisin sentin levyistä, jotain 8-10 mm paksuista tiivistettä tilalle. vaan ei ole löytynyt. Nykyistä tiivistettäkään ei voi laittaa ihan tuplana (2 x5mm) koska se on liian jäykkää, eikä mene tarpeeksi kasaan. Jos siis joku tietäisi sopivasta tiivisteestä, niin olisin kiitollinen vihjauksesta, että mistä sellaista löytäisi. Jos mitään ei löydy, niin täytynee laittaa nykyisen päälle toinen kerros, mutta halkaistuna noin 2,5 mm korkuisena. Tuollainen tiivisteen halkaiseminen vaan ei ole ihan helppoa...

istuinjärjestelyt

...ja toinen niistä on istuinpenkki. Toistaiseksi on tuo marketista ostettu istuinalusta. Vaikka täytyy sanoa että se toimii kyllä yllättävän hyvin. Tuo alusta on ollut koko ajan vanhassa kajakissani, olen oikeasti tykännyt. Sen päällä on yllättävän mukava istua - jopa niin ettei mitään suurta tarvetta ole ollut hankkia toisenlaista. Istuin nostaa pohjasta kolmisen senttiä ja on pikkasen pehmeä. Mutta kuitenkin samalla sen verran jämäkkä, että ei liikaa uppoa ja esim. reidet saavat vapaasti liikkua ja veri kiertää hyvin jaloissa.

Dragonfly

Tältä tuo sudenkorento osmankäämeineen sitten näyttää. Kyllä nuo kitinpoistojäljet selvästi huomaa, mutta ei kyllä kovin kaukaa. Kai tuon kanssa osaa elää... ;)

Jos muuten jonkun nimen anna kajakille, niin se on sitten 'dragonfly'. Sudenkorento on hauska, vähän erikoinen ja kaunis ötökkä - ja lisäksi merellinen sellainen. =)

Onnellinen?

Tässä itse rakentaja kokeilee paattiansa ensimmäistä kertaa. Taisi tykätä kyydistä kun tuollai irveilee? =)

Retkihommissa

Kajakki pääsi uutuuttaan viikonloppuretkelle Inkoon saaristoon. Vieressä osa kamoista. Tuntuu kantava hyvin tavaraa ja tilaa on varsin hyvin. Onhan kajakissa pituuttakin 540cm. Yllättäen lastiluukutkin ovat varsin tiiviit puutteellisella tiivisteelläkin. Kuvittelisin että pienen säätämisen jälkeen ovat 100% tiiviitä.

Täytyy sanoa että ole erittäin tyytyväinen kajakkiin ja sen melontaominaisuuksiin. Enpä juuri keksi moitetta... Se kulkee varsin liukkaasti, tottelee kallistusta ja ohjausta tunnokkaasti, oikein pakattuna on varsin suuntavakaa reippaassakin tuulessa (viikonloppuna oli välistä varsin kovaa tuulta ja puuskaa). Kajakki tuntui istuvan muutenkin mieheen varsin hyvin. Polvitukia voisi kenties hiukan vielä kehitellä kallistuksia ja eskimoita varten, mutta eippä juuri muuta.

Verratessa vanhaan kajakkiin, niin vanha on kyllä vakaampi ja kulkee tuulessa vieläkin suorempaan vikuroimatta,  se myöskin nousee surffiin paremmin. Kevyessä säässä ja tasaisemmassa vedessä sitä on varsin ilo meloa. Tämän uuden parempia puolia taas on että se on nopeampi ja ketterämpi - kulkee ylipäätään liukkaammin vedessä. Ja onhan se vielä kauniimpikin. =)

Uusi mela

Uuden kajakin ja paremman melonta tekniikan opettelemisen myötä tuli eteen uuden melan hankinta. Hyvin olen vanhalla Lendal Nordkapp'lla pärjännyt tähän asti, mutta nyt tuon 220 cm alkoi tuntumaan turhan pitkältä.

Rupesin kokeilemaan lyhyemmällä melalla ja korkeammalla melonta tekniikalla ja avot, johan auttoi! Selkä alkoi paremmin kiertymään, lapa alkoi kulkemaan lähemmältä kajakin kylkeä ja melontaveto ulottui lähemmäksi keulaa. Selvää edistystä - ja samalla selvää että vanha mela on liian pitkä tähän melontatyyliin.

Kiertelin katselemassa erilaisia meloja, mutta ongelmana on usein että ei ole mahdollista kokeilla meloja - ja kuitenkin mela on aika henkilökohtainen varuste ja kunnon mela maksaa aika sievoisia summia. Wernerin meloista olin ollut myös kiinnostunut ja nyt tarjoutui tilaisuus kokeillakin heidän Shuna melaa Welhonpesän kautta. Ovat ottaneet ainakin pari melaa koekäyttömeloiksi. Siispä otin kyseisen melan kokeiluun viikonloppureissulle Inkoon saaristoon.

Täytyy sanoa että mela tuntui todella hyvältä! Jo se että se on rutkasti kevyempi kuin Lendal, antaa melonnalle aivan uudenlaisen fiiliksen. Mutta myöskin melaa oli tosi mukava heilutella puolelta toiselle, kulki melkein kuin itsestään. Tykkäsin siis paljon melasta - kuin myös mutkin kokeilleet. Lisäksi mela on kaksiosainen ja lapakulmaa saa säädettyä.

Aluksi pähkäilin kyllä kovasti Shuna'n lavan koon suhteen. Sen pinta-ala on nimittäin selvästi pienempi kuin vanhan melani, on jopa pienempi kuin Lendalin Arkipelago. Nordkapp on n. 730cm2 ja Arkipelago 670m2, kun taas Shuna on 610cm2. Pienehköstä pinta-alasta huolimatta, jenkkilässä kutsuvat Shunaa keskikoon melaksi, mutta olin kyllä aika skeptinen melan soveltuvuudesta itselleni.

Mitä nyt tuohon sanoisi? =)

Mutta yllätys, yllätys - mela tuntui varsin hyvältä. Ei, ei sillä ole samaa tehoa ja vääntöä kuin Nordkapp'issa, ei ehkä pääse yhtä kovaakaan, mutta melontailo kyllä kohosi rutkasti. Se että ei tarvitse niin paljon lihasta kuljettamaan melaa on useampi hyöty: melontatekniikka on helpompi pitää kasassa ja ennen kaikkea jaksaa selvästi paremmin meloessa pitempää matkaa. Melonta oli siis helpompaa, kevyempää ja kivempaa - ja silti vauhti oli helposti samaa kuin ennenkin. Samalla säästyi lihasvoimaa ja nivelet pääsi myös helpommalla.

Joka tapauksessa melan keveys, pituus ja ns. 'swing weight' (eli keveys pyöritellä melaa puolelta toiselle) tekivät melonnasta erittäin mukavaa. Voit arvaa että ostinko melan? ;) On jännää että useimmat meistä tyytyy helposti siihen melaan jonka ensimmäisenä on saanut käteensä, ja kuitenkin niissä on näinkin suuria eroja. Melojen kokeileminen tosin on usein aika hankalaa. Mutta, siitä huolimatta, kehotan vahvasti kokeilemaan eri meloja. Tämä uusi mela on avannut ainakin itselleni aivan uuden melontailon - kenties itsekin saattaisit löytää mielitietyn! =)

Koemelonnassa ollut mela näkyy retkikuvassa kajakin keulan etupuolella. Yllä olevassa kuvassa on sama mela eri värisenä. Värit on mukavia. =)  Seuraavaksi varmaan pitää ruveta kokeilemaan oman melan tekoa... ;-)

Entä sitten loppusaldo projektista?

Oman kajakin rakentaminen on valtavan palkitsevaa puuhaa! On hienoa nähdä kuinka raakileesta ja ankanpojasta kasvaa joutsen. Viimeiset epoksit ja lakat antavat vielä kajakille hienon ja kauniin kuoren. Joskus kun katselee kajakkia, niin meinaa että "Minäkö tuon oikeasti rakensin?" Kehuja tulee yhtenään ja joittenkin on vaikea uskoa että rakensin sen alusta loppuun itse.

Paitsi että rakentaminen on palkitsevaa, niin on se myös kohtuullisen työlästä. Aikaa ja vaivaa meni paljon enemmän kuin kuvittelin. Mutta vaivasta huolimatta työ on mielenkiintoista ja mukavaa. Joitakin haasteellisiakin vaiheita oli, mutta siitä huolimatta ajattelen että teknisesti rimakajakin rakentaminen ei useimmille ole ylivoimaista - jos vain motivaatiota riittää. Apua kyllä löytyy ja esim. rimat voi ostaa valmiina.

Rimakajakin rakentaminen ei ole ihan halpaa, on selvästi kalliimpaa kuin vanerikajakin rakentaminen. Kokonaisuudessaan, hiekkapaperit ym. mukaan lukien hintaa tuolle tuli noin 1600 euroa - eli valmiin lasikuituisen kajakin hinta. Tosin hintaa en kadu yhtään, kyllä se on niin kaunis ja kulkee niin sulavasti. Tilaakin tuntuu olevat hyvin retkikamoille. Pahasti epäilen että tulen vielä uudestaankin tarttumaan haasteeseen vielä jossain vaiheessa.  ;)

Katse luonnon kauneuteen (Inkoon saaristossa, Flakholmen)

Nyt kun kajakki on valmis jää yllättäen aikaa vähän muuhunkin ;) - esimerkiksi niihin ihmissuhteisiin joihin tiivis rakentaminen on asettanut rajoja, ja tietenkin myös itse melontaan. Ja siksi tahdonkin tässä kiittää omaa muruani, joka on (enimmäkseen ;) kärsivällisesti kestänyt rakennuspuuhiani ja sitä kun taas kerran työvaihe ei kestänytkään sitä muutamaa tuntia vaan melkein tuplasti. Kiitos!

Myöskin aivan suuri kiitos kajakin "kummiperheelle" eli perheelle jonka autotallissa kajakin sain rakentaa. Rakennusprojektihan kesti rutkasti enemmän kuin aluksi arvelin ja kuitenkaan tuo ei tuntunut olevan ongelma. Olen suuresti kiitollinen!   

Tähän taitaa sitten loppua tämän rakennuspäiväkirjan tekeminen - ainakin tältä erää. Vähän haikein mielin tämän jätän, sillä varsin mukavaa tämän tekeminen on ollut ja mukavaa on ollut jakaa itse rakennusprosessia teidän kaikkien kanssa. Se on ollut itselleni ilo ja etuoikeus.

Viimeiseksi kuvaksi laitan maiseman viime viikonlopun reissulta, Flakholmenin saarelta. Olkoon se muistutuksena siitä miksi melonta on niin mukavaa. On se Luojan luonto kaunista ja sielua kutkuttaa vaikka vähän pilvistä ja sateista olisikin.  =)

Viimeisen kuvan myötä myös minä hiljenen ja vaikenen - ja samalla toivotan Sinulle rentouttavaa ja aurinkoista (melonta) kesää!

- Jukka  =)

--------------------------------------------

ps. Jos haluaisit pistää lyhyen viesti ajatuksistasi tästä päiväkirjasta, projektista, jostain muustakin tai pelkästään moikata, niin sehän olisi tervetullutta ja mukavaa! sähköpostiosoite alhaalla. Ja muuten...  vanha uskollinen vanerikajakki on nyt myytävänä. ;)

---------------------------------------------- Niin - kommentteja ja kysymyksiä saa toki esittää. Selitykset ja selvitykset eivät varmaankaan aina ole täysin ymmärrettäviä ja myöskään ihan kaikkea ei tässä voi/jaksa selvittää. Mutta yritän tarkentaa ja antaa lisävalaistusta tarvittaessa.               jugi63 at gmail.com Takaisin Rakennusosioon I

Measure

Measure