Rimakajakin rakennuspäiväkirja
Rakennuspäiväkirja on jaettu kahteen osioon.
- Tästä alkaa Rakennusosio I ja
- jatkoa seuraa kohdassa Rakennusosio II
(jonka loppupuolelta myös kuvat valmiista kajakista)
Rimakajakin rakennuspäiväkirja
Johdantoa aiheeseen
25.9.2007
Melonta on mukava harrastus. Se antaa mahdollisuuden merestä nauttimiseen, luonnon rauhalle, liikunnalle - stressikin jää rannalle jos sellaista on. Mutta melonta antaa mahdollisuuden myöskin harrastaa puutöitä kajakinrakennuksen muodossa.
Tervehdys vaan! Olen Vanteen Jukka, MeVe:n jäsenenä on oltu jo jonkin aikaa, niin kuin hyvin sattaa päätelläkin. ;) Paitsi melonnasta olen aina tykännyt puutöistä: milloin kaiuttimia, parvea, erilaisia mööpeleitä ym. Olenpa rakentanut ihailua herättäneen akustisen kitarankin ja vinyyli levysoittimen. Erilaisista rakentamisista kuitenkin audio ja kaiuttimien rakentelu on ollut toinen intohimoni. Elämänfilosofiaa tässä pikkuisen: ajattelen että elämässä pitää olla intohimoja - ainakin joku. Se voi olla puutyöt, melonta, ompelua, postimerkkeilyä, teatteria ym, mutta jonkinlainen intohimo johonkin asiaan antaa elämään potkua ja mielekkyyttä, auttaa myös jaksamaan arjessa ja töissä. Jostain asiasta pitäisi silmät kirkastua ja mieli hykertää. =) Elämä ilman intohimoja on aika tasapaksua puurtamista. Noh, se filosofoinnista ainakin tällä erää. =)
Kun melontaan innostuin silloin aikoinaan (seitsemisen vuotta sitten), rakensin saman tien oman kajakin. Itse asiassa, piirustukset olivat jo odottaneet kaapin kätköissä jo vuoden verran ennen kuin varsinaisesti ryhdyin melomaan. Projekti ja melontaharrastus olivat muhineet jo jonkin aikaa mielessä.
Silloin rakensin vanerikajakin, mahonkivanerisen tarkemmin. Piirustukset olivat jenkkilästä, firmasta nimeltä Chesapeake Light Crafts, malli oli Chesapeake 17 - tosin hitusen kansi madallettuna. Kajakki on rakennettu mahonkivanerishiivuista - pohja ja laidat neljästä muotoon esisahatusta vanerin siivusta jotka on "ommeltu" yhteen kuparilangalla, tämän jälkeen laipiot ja kansi lisätty, kuin myös aukonreunus ja lastausluukut. Pohja on päällystetty lasikuitukankaalla ja epoksilla. Lopputulos näkyy alla olevasta kuvasta. Jos tarkempaa tietoa rakentamisesta kaipaa, niin kannattaa käväistä CLC:n nettisivuilla. Siellä on eri malleja, infoa ja erinomainen keskustelupalstakin jossa voi kysellä kaikkea mahdollista.
Edellinen projekti valmiina
Rakensin, muuten, kajakin omassa olohuoneessa ja eteisessä - että jos rakentaminen kiinnostaa, niin: Where there's will, there's a way!
Chesapeake 17 on erittäin mukava meloa. Se ei ehkä ole nopein mahdollinen kajakki, eikä ketterin kääntymään, mutta on suuntavakka, tilava ja stabiili. Ja ennen kaikkea, on se vaan niin että puuveneessä on sitä jotain - puuvene vaan ui jotenkin eri tavalla. Kajakkia on ilo meloa ja kyllähän tuota on ilo myös katsellakin. =) Ja vielä sekin että on kaunis puukajakki alla, antaa melontaretkellekin omanlaisensa mukavan tunteen. Jotenkin siinä on enemmän yhtä luonnon kanssa kuin muovipönttöä meloessa. ;)
Kuitenkin, niin kuin monessa asiassa nälkä kasvaa syödessä ja niinpä on tullut ajankohtaiseksi ajatus uuden kajakin rakentamisesta. Tämä rakennuspäiväkirja antanee jonkinlaista kuvaa projektin sujumisesta. Tarkoitus olisi saada uusi kajakki valmiiksi syyskauden aikana - voi olla että vähän venähtää keväänkin puolelle mutta joka tapauksessa keväällä on uusi kajakki vesillä. (edit: no meni kyllä hitusen pitempää.. vasta kesäkuun puolella pääsi kajakki kokemaan veden hellää kosketusta. )
Malliksi valitsin jälleen erään jenkkiläisen firman mallin. Tällä kertaa One Ocean Kayaks'in malli: Expedition Sport. (http://www.oneoceankayaks.com/kayakpro/Sportech.htm) Miksi juuri tämä kajakki? Ensinnäkin kajakki on rimakajakki - siis rakennetaan rimoista, jolloin kajakki on "oikeasti" puuta. Ja myöskin, rimoilla saa tarkemmin istutettua kajakkiin sellaiset muodot kuin (suunnittelija) haluaa. Rimat saa kääntymään jos mihinkälaiseen muotoon ja kokonaisuudesta pitäisi tulla varsin kevyt. Lisäksi tyylikkäästi tehty rimakajakki on todella kaunis.
One Ocean Kayaks'in mallin valitsin useammastakin syystä. Ennen kaikkea firman suunnittelija tuntuu olevan varsin pätevä hommassaan. Firman sielu ja suunnittelija on Vaclav niminen tsekki joka on harrastanut kilpasoutua lapsesta asti. Lisäksi hän on aikaisemmin rakentanut työkseen souturunkoja ja opiskellut teollista muotoilua ja eri materiaalien käyttöä. Myöskin hänen nettisivunsa ovat erittäin kattavat, ne antavat todellista (numeraalista) tietoa hänen eri malleistaan ja niitten ominaisuuksista. Monet rakentajat myöskin kehuivat hänen piirustustensa laatua ja ohjeittensa kattavuutta.
Niinpä sitten tilasin itseäni kiinnostavan mallin piirustukset ja sitä olen ruvennut rakentamaan. Otin Expedition Sport mallin jota tosin venytän 5%, jotta tuo sopii paremmin painolleni. Vaclav'in kajakit ovat suunnattu aina tietylle kohderyhmälle painon ja koon mukaan. Samanlaista dataa ja infoa (esim. suunnitellusta vesilinjasta, melojan ihannepainosta tai kajakin maksimaalisesta kuormitettavuudesta) on turha odottaa kaupallisilta kajakin valmistajilta. Muutenkin odotan pyöreämmän ja kapeamman rungon uivan kaikin puolin liukkaammin kuin uskollinen vanha vanerikajakkini. Saas nähdä miten äijän käy!
"kalanruoto" ranka http://www.oneoceankayaks.com/Plans.htm
Varsinainen rakentaminen
26.9.2007
Ensimmäisenä on rungon muotin rakentaminen. Se on ikään kuin kalanruoto jonka päälle itse kajakki rakennetaan. Rankaan kiinnitetään tarkoin määrätyin välimitoin, tarkasti mitoitettuja (rakennuksenaikaisia) laipioita. Kuva selventää asian kenties paremmin. Piirustusten mukana tuli myös täysikokoiset laipioiden mallit. Nämä liimattiin spray -liimalla lastulevylle josta ne sahattiin pistosahalla muotoonsa. Laipioiden keskustasta poistettiin vielä rangan mentävä aukko.
|
Seuraavaksi piti liimata päätyosioihin 'pikkulaipiot' (pienet levyt sivuilla). Ja on muuten ärsyttävää miten paljon aikaa menee joskus aivan "pikkuhommiin". Esim. näitä päätyjä tehdessä piti vaan raaputtaa liimapaperi pois kohdasta johon liimataan laipion puolikkaat. Meni reilusti yli tunti vaan raaputtaessa..
Mutta kun päädyt oli liimattu kasaan, laipioitten paikat tarkasti mitattu ja laipiot pujotettu rankaan, niin johan rupesi näkymään jo kajakin muodot – vaikka vähän tuo taitaa näyttää joltain lohikäärmeen hännältäkin. =)
|
Seuraavassa vaiheessa koko hösseli käännetään ylösalaisin ja aloitettaa suoruuden tarkistaminen. Naru keulasta päätyyn on vanha kikka jolla sen voi tarkistaa. Tässä vaiheessa laipiot lepäävät vielä vähän miten sattuu – kunnes keskitetään kohdalleen. Keskittäminen tapahtuu siten että keskiparruun (taitaa olla parempi nimitys kuin ranka..) kiinnitetään riman pätkiä kunkin ennalta merkatun kohdan kohdalle. Näihin sitten itse laipio sitten ruuvataan kiinni - tosin tarkan sihtauksen ja mittauksen jälkeen.
Ikävä kyllä keskiparru näyttää tekevän pienen vänkäämisen vasemmalle sivulle, noin 6 millimetriä. Tarkoittaa siis sitä että pitää ainakin muutaman laipion keskiaukkoa suurentaa, jotta ne saa siirtymään vastaavan matkan toiseen suuntaa – eli oikealle. Mittapoikkeama sinänsä on pieni, mutta kyllä vähänkin vänkä runko vänkäisi myös vedessä.
 Lisätuki keskiparulle
|
Vielä lisäsin puupukkeihin lisävahvistusta sekä kiinnityskohdat (lovet) keskiparrulle. Myöskin laitoin ylimääräisen tuen parrun keskikohdalle notkumisen estämiselsii. Seuraavaksi sitten sihtaamaan laipioita oikeille kohdilleen…
4.10.2007
No niin, tulihan sihdattua.. mutta ennen kuin pääsin sihtaaman, piti kiinnittää nuo rimat keskiparruun. Se meni suhteellisen nopeasti – reilussa tunnissa. Mutta ennen sitäkin piti ensin korjata/kompensoida tuo parrun 6mm vänkä, ja siihen menikin moninkertainen aika itse tulokselliseen työhön nähden!
Kävi nimittäin niin kuin aina silloin tällöin puutöissä/rakentamisessa käy: silloin kun se sujuu se sujuu reippahasti, mutta kun tökkii niin se todella tökkii. Kokeilin pariakin tapaa oikaista parru: höyläämällä toiselta puolelta jotta parrun jännite vetäisi sen suoremmaksi – eippä vetänyt. Kokeilin myös pakottamista keskitukea apuna käyttäen – suoristui kyllä mutta pukit olivat kovilla ja vänkänä; myöskin vaara parrun nytkähtämisestä takaisin vängäksi oli turhan iso riski. Siispä lusikka kauniiseen käteen ja irrottamaan jo kertaalleen kiinnitetyt laipioitten kiinnitysrimat. Vielä laipiot irti ja pistosahalla suurentamaan laipiotten aukon leveyttä. Samalla esiporasin kiinnitysreiät laipioihin - jotka sitten myöhemmin totesin kuitenkin hyödyttömiksi koska keskiparru esti poran pääsyn niin lähelle reikää. Piti siis porata uudet reiät. Että silleen. Joskus se on tällaista. Sainpahan kuitenkin viimein laipiot sahattua, laitettua takaisin parruun ja laitettua kiinnitysrimat kiinni.
Seuraavan päivänä oli sitten vihdoin laipioiden ja päätyjen sihtaus. Laipiot ja päädythän pitää keskittää tarkasti keskenään sekä pysty- että vaakasuunnassa, jotta kajakista tulee kaikin puolin suora ja symmetrinen. (Kuvassa asentamista vatupassin ja kahden narun kanssa). Periaatteessa silmämääräisestikin tai yhdellä narulla olisi selvinnyt, mutta keskitys on niin tärkeä homma, perusta ja pohja koko kajakin onnistumiselle, että otin tuplavarmennuksen asiaan. (Alempi kuva näyttää myös tuon kiinnitysrimojen periaatteen.)
 Laipioitten kiinnitysrimat ja kohdistusnarut
|
Kyllähän tuossakin melkein kokonaisen työpäivän veroinen aika meni. Mutta nyt on muotti kunnossa, valmiin rimoitukseen. Päästäänpä vihdoin asiaan. =)
Seuraavaksi ryhdytäänkin sitten sahaamaan ja jyrsimään itse rimoja. Suomesta sai tasan yhdestä paikasta tarvittavaa puuta (ainakaan itse en löytänyt muualta) – eli mitä jenkeissä kutsutaan Western Red Cedar'iksi. Suomessa näytettään myytävän nimellä thuija – eli latinankielisen nimen mukaan. Tillman Oy (www.tillman.fi) toimitti laudat toivomusten mukaan 5½ metrin pituisina, puun sävytkin olivat juuri sitä mitä toivoin - suurin osa vaaleana ja pieni osa tummana. Täytyy sanoa että erinomaista ja hyvää palvelua vaikka tällaisen yksityisen immeisen pieni tilaus ei varmastikaan kaupallisesti mitään merkitse.
Abassia (luonnonvalkoista) tarvitsin myös - kajakin kylkiin ja muuhun 'sommitteluun'. Sitä kävin hakemassa tutusta paikallisesta puutarvikeliikkeesta, eli Pitäjänmäen Puusta (www.pitajanmaenpuu.fi). Sieltä hain myös lastulevyt ym. joita projektissa tarvittiin. Ystävällistä ja hyvää palvelua sielläkin.
Periaattessa kajakin pystynee rakentamaan melkein mistä tahansa puusta, mutta silloin kun keveys ja taipuisuus ovat kriteerejä, niin seetri on ykkönen. (Seetriäkin tosin on monenlaista.) Lisäksi hankin vielä jonkin verran abassia ja ehkäpä mahonkiakin, kenties myös tummahkoa tervaleppää. Mahonki ja tervaleppä ovat jo selvästi painavampia ja jäykempiä puita mutta ne tulisivatkin lähinnä jonkinlaisten esteettisten kuvioiden tekemiseen. Katsellaan sitten tarkemmin kun kantta tehdään.
8.10.2007
On tämä ihanaa tämä Suomen syksy! - sataa, sataa... Tässä olisi sahaustyöt seuraavaksi edessä - eli pitäisi kaikki puut sahata rimoiksi. Mutta tuo ei onnistu ennen kuin sään ja rakentajan aikataulut käyvät siten yksiin niin, että ulkona on siedettävä ilma ja itselläni on juuri silloin aikaa. Laudat pitää nimittäin ensin sahata rimoiksi ja sitten vielä rimat pitää jyrsiä reunoilta. Ja laudathan ovat pitkiä: 5½ metriä, joten sahaamiseen tarvitaan ainakin tuplasti tilaa (pituuta). Ulkonahan tuo pitää tehdä. Sitä odotellessa... Tässä välin, sadetta odotellessa, voisi kenties pohtia kannen tulevia kuvioita..
16.10.2007
No niin, sahaus- ja jyrsintäsavotta on suoritettu. Parina päivänä tuota tein. Sää oli kohtuullista mukavaa toisena päivänä, mutta ensimmäisenä päivänä oli välistä sadekuuroja - piti kolmekin kertaa äkkiä roudata sahasysteemit ja rimat sisään sateen tieltä. Kohtuullisen viileääkin oli, muutama aste. Mutta eippä tuo lämpötila oikeastaan haitannut vaikka ensimmäisenä päivänä ei ehkä ihan tarpeeksi ollutkaan päällä.
 7mm rimoja
|
Ensin siis sahaaminen. Aikamoinen homma oli muuttaa lautapino kajakkirimoiksi - tosin luulenpa että puutakin on melkeinpä kahteenkin kajakkiin.
Pari sanaa puista. Pääasiassa puu on siis seetriä (kevyttä ja taipuisaa), Muhokselta Tillman Oy:ltä ostettua. Lähettivät sen mitä pyysinkin, eli hyvälaatuista lautaa ja vieläpä eri sävyjäkin. Seetri (Thuija Tillman:in sivuilla) on siitä jännää puuta että väri saattaa vaihdella kovastikin, jopa siten että saman laudan toinen pää on tumma ja toinen vaalea. Katsotaan nyt sitten että osaanko hyödyntää värejä kannen estetiikassa. Lisäksi olin hommannut pari lautaa abassia ja laudan mahonkia. Katsellaan millaisen keitoksen saan.
Ensin siis sahaus itse rimoiksi. Tavoitteena oli saada aikaiseksi tasan 7mm paksuisia rimoja – siis millin kymmenesosan tarkkuudella. Koko ajan sai olla työntömitta kädessä ja tarkistaa että pysyihän tuo tarkkuus hyväksyttävällä tasolla. Rimat sai olla 6,8 – 7,2 millimetrin välissä. Tuo ei ole aivan helppoa kun yrittää yksinään sahata 5,5 metriä pitkiä lautoja - siis tuolla tarkkuudella. Systeemit olivat kuitenkin selvät ja apuna oli, tarkoitukseen tehty, parin metrin mittainen ohjain, sekä sahauspöytään kiinnitettävät kampaohjaimet (puristavat ja ohjaavat yhtä aikaa). Parin harjoittelukappaleen jälkeen tuo alkoi onnistua. Pari pientä ongelmaa tuli välillä mittojen tasaisuuden vähän heittäessä, mutta niistäkin selvittiin. Sahaamiseen meni aika lailla aikaa. Voi olla että olisin selvinnyt paljonkin nopeammin jos olisin hommannut sahaani syynmukaiseen halkaisuu tarkoitetun terän, mutta olin vähän pihi. ;) Noh, hoitui se näinkin.
Sahaamisen jälkeen oli vuorossa jyrsintä. Siinä missä sahaaminen oli jonkin verran työlästäkin, oli jyrsiminen aika helppoa ”laskettelua”. Kun asetukset olivat kerran saatu kohdalleen, niin eipä tuohon juuri tarvinnut koskea. Ensin jyrsin kuperan puolen kaikkiin rimoihin, sitten koveran. Tällainen jyrsintä tehtiin siis jokaiselle rimalle, jonka jälkeen ne saa ikään kuin pinottua päällekkäin, vähän niin kuin ponttilauta. Pari kuvaa alempana on kuva (neljästä rimasta) näyttää tuon periaatteen paremmin.
|
|
|
Jyrsinteristä. Piti tilata nuo ulkomailta – suuresta jenkkilästä nekin. Täältä suomesta ei yksinkertaisesti tahtonut löytyä samaa paria olevaa koveran ja kuperan muodon jyrsinterää. Paitsi että rapakon takana on valikoimaa ja hinnatkin kohtuullisia, tuntuu siellä olevan myös palvelualttiutta. Esimerkkinä vaikkapa kokemus terien tilaamisesta.
Tilasin terät eräästä puuntyöstöosia tekevästä firmasta (MLCS woodworking), mutta niin kuin tiedetään jenkkiläinen tuuman mitta tekee tepposia. Tässä tapauksessa jyrsinterän sauva on jenkkistandardin mukainen eli ¼ tuumaa, Suomessa taas 6mm. Siispä jyrsimeni tarvitsi uuden jenkkistandardin mukaisen holkin. Suomessa kyseisen holkin hinta oli aivan posketon – 70 euroa! (Terveiset vaan Suomen Festoolin maahantuojalle.) Mutta kyseisen jenkkifirman asiamies oli valmis tilaamaan kyseisen holkin sieltä toisesta firmasta ja lähettämään sen minulle jyrsinterien kanssa. Eikä ottanut välistä mitään. Siispä holkki maksoi alle 30 euroa. Mikä suomalaisfirma olisi valmis samaan?
|
|
Tällaista rimaa tulee... Vaalein rima (toinen oikealta) on aloitusrima, joka asetetaan kyljen uloimpaan kohtaan eli kannen ja pohjan saumakohtaan, siksi siinä on koverat pinnat molempiin suuntiin. Ajatus on että kovera puoli on rakennusvaiheessa aina ylöspäin, jolloin liiman laittaminen on paljon helpompaa (kuin kuperalle puolelle laittaminen). Siispä kun runko käännetään ympäri kannen rimoitusta varten, niin jälleen on ura ylöspäin josta aloittaa rimoittaminen.
Huomaa kuinka rimojen kupera ja kovera profiili vastaa ylemmän kuvan terien profiilia.
Ja tällaista jäännöstä tulee sahaamisesta ja jyrsimisestä... (tässä vasta alkua.) Uskomaton määrä purua tuli - yli kaksi sataa litraa tavaraa, kaksi 150 litran jätesäkkiä tarvittiin.
Täytyy vielä sanoa että kunnon koneet ovat aivan korvaamattomia. Itselläni on Feston vehkeitä – kestäviä, tarkkoja ja helppoja säätää ja käyttää, maksavat toki myös vähän enemmän. Ikävä kyllä nuo ovat Suomessa vielä kalliimpia kuin muualla, mutta onneksi netti on jo pienentänyt maailmaa ja tavaroitten ostaminen esim. Saksasta (EU -maa, eli ei ole ylimääräistä tullia tai tuontiveroja) on helppoa. Sahaus-/jyrsinpöytä ovat yhtä ja samaa runkoa johon vaihdetaan vain pöytätason kone tarpeen mukaan.
|
|
|
Rimoja on nyt sitten jonkin verran.. melkein kahteenkin kajakkiin.. ;) Mutta halusinkin kyllä enemmän kuin vain välttämättömän määrän, sillä rimojen paljous antaa suuremmat mahdollisuudet stemmata kajakin sävyjä mieleisekseen. Ja kun kerran rakentaa kajakkia, niin tehdään se myös kunnolla - ei minkään sillisalaatin näköistä! =) Ottaen huomioon kuinka iso homma kajakin rakentaminen on, olen kovasti ihmetellyt etteivät kovin monet rakentajat ole juurikaan pohtineet minkä riman laittavat toisen viereen. Mutta meitä on moneksi.
Mutta rimat tuli siis tehtyä. Noin 150 kajakin mittaista rimaa. Huomasinpas myös että koverat reunat ovat varsin herkkiä murtumaan, että täytyy käsitellä varovasti.
Pääsenpä vihdoin itse kajakin valmistamiseen! =)
|
 Ensimmäiset rimat paikoillaan! =)
|
16.10.2007
Ensimmäinen rima paikallaan! Siitä se lähtee. =) Ensin piti kuitenkin suojata laipiot ja päädyt pakkausteipillä ettei liima tartu niihin ja vielä kerran tarkistaa rungon suoruus - sitten ensimmäiset kylkirimat paikoilleen. Rimat kiinnitetään laipioihin niittaamalla 14mm niittejä ja kiinnitetään toisiinsa puuliimalla.
Puuliima on nimeltään Titebond, sen II -versiota. Liima on erittäin hyvää liimaa ja on hyvin tunnettu liima puutyön ammattilaisten parissa. Sitäkään ei oikein Suomesta tuntunut saavan, joten tilasin Saksasta. (Myöhemmin japanilaisiin sahoihin tutustuessa, sain selville että Helsingistäkin kyllä tuota liimaa saa yhdestä erikoisliikkeestä, tosin Saksasta sai vähän halvemmalla.) Japanilaisista sahoista lisää myöhemmin... =0)
Luulenpa että itse rimojen laittaminen ei ole itsessään kovin suuri työnvaihe. mennee kohtuullisen nopeasti. Mutta kannessa voi kyllä olla enemmänkin hommaa riippuen siitä että millaista kuviota siihen haluaa ja keksii. Mielenkiintoisessa vaiheessa ollaan... =)
21.10.2007
Jonkin verran on edistytty taas. =) Mutta ennen kuin pääsi eteenpäin oli lyötävä lukkoon että millaista kuviota eli minkä sävyisiä rimoja ja missä järjestyksessä niitä laittaa kylkiin kiinni. Sitä varten piti tehdä koeotos kaikista rimoista ja sovitella niitä yhdessä. Kokemuksesta tiesin, että puun sävy muuttuu selvästi kun siihen laitetaan pintaan jotain viimeistelyainetta kuten öljyä, lakkaa, puuvahaa tai niin kuin tässä tapauksessa epoksia ja lakkaa. Siksi sahatessa olin niputtanut jokaisen laudan rimat erikseen, jotta ne eivät menisi sekaisin. Rimat saattavat olla hyvinkin eri näköisiä ja siksi niitten niputtaminen on ainoa keino varmistaa esteettinen yhdennäköisyys. Kaikki kuvassa näkyvät rimat, paitsi kolmas oikealta, ovat seetriä. Väri voi vaihdellaa niinkin, että jopa yksittäinen seetrilauta voi olla toisesta päästä vaalea ja toisesta tumma. Siispä näyte joka satsista.
Kuvassa näkyy rimat järjestettynä. Oikealta vasemmalle 8 rimaa on suurinpiirtein suunnitelma järjestyksestä kyljessä. Vaihdoin tosin kokeilujen jälkeen mahonkiriman tilalle tumman seetririman tuodakseen kokonaisuuteen paremman kontrastin. Näillä eväillä lähdettiin rimoituspuuhiin.
Ensin kiinni neljä abassirimaa niin, kuin kuvasta näkyy. Ne suunnittelin leikkaavani ne niin että keskelle jää leveämpi osuus ja päitä kohti leveys kapenee. Ensin liimasin rimat. Sitten kiinnitin niiteillä kylkeen ylimääräisen riman joka toimi viivoittimena. (Kesti muuten aika pitkään että löysin itseäni tyydyttävän kaarevuuden. ;) Kun olin tyytyväinen kaarevuuteen ja kaventumiseen päitä kohti, piirsin viivan rimaa pitkin. Tämän jälkeen sitten sahaamaan Saksata tilaamallani japanilaisella sahalla.
Noh.. olinpa ollut taas pihi, enkä ollut ostanut kuin yhden sahan - nimittäin puun syitten poikkisahaukseen tarkoitetun version. Ja sehän tökki tässä pitkittäissahauksessa. Syitten poikki sahatessa se kyllä toimi kuin voihin sahaisi, mutta puun syitten mukaisesti - ei siten yhtään. Kyllä harmitti. Ei auttanut, oli pakko jättää työ kesken ja seuraavana päivänä mennä Clas Ohlsonilta ostamaan perusversio jossa oli molemmat terät. Sillä sain työn tehtyä, mutta lienee noissa sahoissakin kyllä laatuerojakin...
|
|
Japanilaisilla sahoilla on eri nimityksiä sen mukaan mitä niillä on tarkoitus tehdä, mutta niitä kaikkia yhdistää se että leikkaava liike tapahtuu vetäessä sahaa itseään kohti. Siten terä voi olla todella ohut ja niillä voi tehdä töitä joita länsimaalaisella sahalla ei pysty. Lisäksi hammastuksiin on pistetty ajatusta aika paljon enemmän, leikkaavat todella siististi ja vaivattomasti – kajakin rakennuksessa aivan omiaan.
Sahauksen jälkeen olikin edessä työläs vaihe. Kaaren sahauksen jälkeenhän ei rimassa enää ollut uraa johon seuraavan riman tökkäisi - siksi sahatun riman pinta piti tasoittaa, höylätä, veistää ja hioo jotta seuraava rima (myöskin siis tasakanttinen pinta) istuisi siihen nätisti. Meni muuten kuusi tuntia pelkästään tähän(!) Mutta jos en olisi tehnyt niin harmittaisi se kuitenkin jälkeenpäin. ;)
|
|
|
Kun tuo tumma seetririma (kuvassa siis kyljen alaosassa) oli paikoillaan saattoi taas normaalisti liimata rimoja - uria ja koveria reunoja hyödyntäen. Mutta ei sekään ihan niin nopeasti suju kuin kuvittelin. Kyllä siinä vaan menee puoli tunti per rimaa. Ensin nimittäin koetestataan riman sopivuus, sitten levitetään liimaa uraan ja laitetaan uusi rima kohdalleen. Kiinni laittaessa sitä vielä sovitellaan, puristetaan yhteen muitten rimojen kanssa ja painetaan tiiviisti laipioita vasten. Ja vielä kiinni pidettäessä, niitataan niitti riman läpi laipioon. Tämänkin jälkeen vielä puristetaan rimoja yhteen joka kohdasta että ylimääräinen liima pursuaa ulos. Lopuksi pyyhitään pursunut liima pois pinnalta kostealla rätillä.
Kuvassa näkyy myös lisäpalat. Aivan alimpana on rima (tumma) jonka kiinnitin väliaikaisesti alimman abassiriman uraan ja toinen on siirrettävä lyhyt palikka peukalon alla. Molempien tarkoitus on estää herkkiä riman reunoja murentumasta työskennellessä.
|
Niittaaja on hyvänlaatuinen sellainen. Sillä ammun 14mm niittejä. Huomaa puupala korotukset teipattuna niittaajan suuosan kohdalle. Ne pitävät niittaajaa hitusen irti riman pinnasta jotta niitit jäisivät vähän koholle. Siten ne on myöhemmin helpompi irrottaa vahigoittamatta puun pintaa.
|  Niitattua laitaa |
Liiman levittämisestä. Liimapurkit joissa liimani oli, olivat turhan isoja ja vaikeita käyttää. Siispä ostin kuvassa näkyvän sinappipullon ja arvelin sen koon ja suuosan olevan sopivia liiman levittämiseen uraan. Kyllähän se toimi, mutta oli kuitenkin aika aikaa vievää, hankala selälle kyyristellessä ja lisäksi oli vielä vaikea säädellä liiman tuloa. Keksin myöhemmin asialle yksinkertaisen ratkaisun - porasin suuosaan vähän isomman reiän ja laitoin siihen pienen muoviletkun kiinni. Vielä kun letkun suuta vähän pienensin rajoittamalla aukon kokoa niitillä, niin a’vot! - homma toimi kuin unelma. =) Pieni asia periaatteessa, mutta yllättävän iso apu sekä työn sujuvuudelle että selän kyyristelylle.
|
|
Pari ongelmaa/haastettakin oli. Kajakin päissä rimat joutuvat koville. Paitsi että joutuvat taipumaan sekä alas että sivulle, niin joutuvat myöskin samalla kiertymään. Keulassa katkesi yksi rima kun sitä yritin kiinnittää. Yritin liimata riman takaisin yhteen mutta ei toiminut, joten oli pakko tehdä sauma. Piti siis sahata rima poikki ja istuttaa tilalle lisäpätkä. Halusin kyllä tehdä kaiken ilman saumoja, mutta toisaalta tuskinpa tuota nyt kovasti huomaa valmiissa kajakissa...
|
|
|
Toinen haaste on kajakin peräosa. Siellä perän muoto laittaa rimojen taivutuksen niin kovilla, että niittejä on laitettava useampia ja senkin lisäksi on vielä käytettävä puristimia jotta rimat pysyvät kiinni laipioissa - niin kuin kuvasta näkyy. Vaatii vähän kekseliäisyyttäkin että saa puristuksen toimimaan.
|
Mutta pikku hiljaa alkaa näyttää siltä että kyllähän tuosta kajakin muodot jo erottaa. =) Mukavaa hommaa kaiken kaikkiaan. =)
Ai niin.. vieraita tulee aina välillä ihailemaan ja kommentoimaan tuotosta. Talon isäntä kutsuu laivanvarustajaksi ja eräs ihmettelee että "Etteikös se mitään ole saanut aikaiseksi sitten viime kerran?". Tänään tuli vielä viisivuotias Pihla-tyttö. Hän vilkaisi ensin lyhyesti kajakkia ja sitten rakentajaa, sitten tokaisi että "Sulla on hienot vaatteet. Sopivat sulle hyvin!" Paitsi että hän siis tykkäsi kyseisestä Adidashuppari-farkku-yhdistelmästä, niin ilmeisesti ne olivat hänen mukaansa vähän turhan 'hienot' rakennushommiin. Mitäpäs tuohon nyt sitten sanomaan… nainen on nainen aina vaan. =)
23.10.2007
Rimoitusta, rimoitusta... Eilen meni 12 tuntia autotallissa ja 12 rimaa paikalleen. Eli vaikka tekniikka periaatteessa parantuu, niin rimoitus on hankalampaa. Tuo johtuu ennen kaikkea kajakin peräosasta. Siellä joutuu kukin rima kiertymään 30 cm pätkällä pystysuunnasta melkein vaakatasoon. Ja ohut rimakaan ei nyt kierry ihan sillä tavalla ilman apukeinoja. Siispä piti jokaista rimaa erikseen kastella kunnolla ja sitten lämmittää kuumailmapuhaltimella, jolloin puun rakenne pehmenee ja asian pystyy joten kuten hoitamaan puristimien ja muun vänkäämisen avulla - vaikka hankalaa silloinkin.
Ongelma kuumailmapuhaltimella on vaan se että samalla kun lämmittää rimaa niin se haihduttaa kosteuden pois. Siispä keksin patentin asiaan. Pistin riman ympärille ensin talouspaperia jonka kastoin läpimäräksi, sitten laitoin alumiinifoliota päälle - ja vasta tämän jälkeen kuumensin niin että vesi kiehuin folion sisällä. Kyseinen rimanpätkä joutui siis höyrysaunaan. Siten tuo sitten onnistui.
|
|
Rimoittamisen pystyisi kyllä hoitamaan niinkin että yksittäiseen rimaan ei tule niin paljon vääntöä, mutta siinä sitten on taas enemmän riman pätkiä ja välien täyttämistä - ynnä muuta sovittelua. Sitä paitsi eheä rimakokonaisuus koko kajakin pituudelta, keulasta perään, on tyylikkäämpää kuin pätkistä tehty. ;o)
Loppujen lopuksi olen aika tyytyväinen aikaan saannokseen - vaikka aikaahan tuossa taas meni. Paljon hitaampaa on rimoitus kuin kuvittelin.
|
|
|
Japanilaisista sahoista. Kuvassa on kaksi kappaletta. Yksihampainen on nimeltään Kataba ja kaksipuoleisella hammastuksella oleva, on Ryoba. Tämän Kataban hammastus on tarkoitettu syitten poikittaiseen sahaamiseen - on siis myös olemassa puun syitten suuntaisesti sahaavia Kataba sahoja. Ryobassa on toisella puolella samanlainen, poikittaussahausta varten oleva hammastus, ja toisella puolella on suurempi ja harvempi, syitten suuntaista sahaamista varten oleva, hammastus. Ryoba on vähän niin kuin yleissaha. Käteviä sahoja täytyy sanoa ja mukava käyttää.
|
Seuraavaksi sahaamaan keskelle kahden pohjariman mentävää uraa. Japanilaisella sahalla tuo meni aika kivuttomasti, mutta kyllähän hiekkapaperille silti vielä käyttöä oli reunojen tasaamisessa. Myöskin olin tehnyt uran tarkoituksella hitusen ahtaaksi, että siinä olisi sitten varaa tarkemmin sovitella uraan istutettavia rimoja.
|
|
 Peräosan vajoama
|
Kun olin saanut perusrimoituksen tehtyä, niin huomasinpa ongelman - jälleen tuo perä osuus. Olin kyllä saanut rimat taipumaan laipioitten muotoon, mutta ei sitten kuitenkaan ihan oikean, virtaviivaisen, muodon mukaan. Nimittäin tuossa peräosassa on vajoama joka tuli siitä että rimojen piti niin kiertyä että tekivät keskeltä tukemattomasta kohdasta pyörähdyksen sisäkautta - eli vähän niin kuin monttua tuli. Kuvassa tuon näkee, perästä päin, neljännen jakson kohdalla. Rimojen pitäisi mennä suorassa laipioitten välissä.
Tässä lopullinen ura sekä korjattu peräosa. Lisäsin riman joka kulkee perästä viistosti kohti keskiuraa (nuoli kuvassa). Sen päälle tulisi periaatteessa vielä toinen rima, mutta koskapa kuvassa näkyvä, peräosasta nouseva, leikkaus menee vajoaman kohtaa pitemmälle niin sitä on turha laittaa.
Huomaa, että osa perän rimoituksesta on poistettu ja itse muotti näkyy alta . Tuohon leikkaukseen tulee täyte tummemmista rimoista myöhemmin. Alla olevassa kuvassa ja tekstissä siitä lisää.
 Keulasta leikattu kaistale pois
|
Keulasta ja perästä on leikattu mattoveitsellä noin 7 cm kaistale pois. Tilalle tulee pystysuuntainen tumma puuosa. Kuvassa näkyy myös liimattu valkoinen rima joka on "välirimana" rungon ja tumman keulan välissä. Kaikki tämä pelkästään esteettisitä syistä - mutta esteettisyyshän on tärkeätä. =)
Seetrin tuoksu. Se on asia joka näistä kuvista ei välity. "Verstaassa" on aina mukavan miellyttävä tuoksu - varsinkin silloin kun on sahannut ja työstänyt puuta. On mukavaa aina tulla uuteen työrupeamaan kun avatessa autotallin oven tuo seetrin tuoksu ottaa vastaa - ikään kuin kutsuu kotiin. =) No, niin.. pitäisköhän tavata joku valkotakkinen tämänkin asian tiimoilta. ;-)
4.11.2007
Seuraavat kaksi kuvasarjaa kertovat keulan ja perän rakentamisesta. Sarjat kertovat myös siitä että aika monta työvaihetta on tällaisessakin jutussa - eikä tuossa edes vielä ihan kaikki työvaiheet. Keulan ja perän valmisteluunkin meni aikaa. Mutta en suinkaan valita - mukavaa on rakentaa. =)
Kuva 1: Ensin piti tietysti jyrsiä rimat ja tehdä niistä aika ohuet jotta nuo taipuisivat haluttuun muotoon.
Kuva 2: Rimat liimasin toisesta päästä n.8 cm matkalta - puristus ja kuumailmapuhaltimella lämmitys jotta liima kuivuisi nopeammin. Ja kuivuihan liima toki - tai oikeastaan kiehui kuivaksi. =)
Kuva 3: Suihkuun poijaat! Eli kun liima oli kuivunut ja kokeilin laittaa ensimmäistä satsia kiinni, niin tietysti yksi rima katkesi taivutuksen voimasta. Siispä kastelemaan rimoja suihkussa jotta vähän pehmenisivät.
Kuva 4: Tässä liimaa rimojen väleihin ja sitten rimasatsi niiteillä kiinni keulaan - puristin vielä mukaan varmistamaan.
Kuva 5: Rimat taivutin ensin muotoon kuormahihnojen avulla, sitten pakkausteipillä puristuksiin.
Kuva 6: Kuva liimatusta keulasta. Myöhemmin rimat trimmataan keulan muotoon (perä tietysti myös). Kuvassa puristimia myös estämässä liika vääntymisen väärälle puolelle. Huomaa teippi puristimien varressa vetämässä alaspäin.
Kuvat 7 & 8: Peräosan toinen kylki liimattavana. Liimaukset piti tehdä aina yksi puoli kerrallaan koska rimanippu kallistuu aina toisellekin puolelle, estäen molempien laittamisen yhtä aikaa.
Tässä vaiheessa siis nyt. Seuraavaksi on trimmattava keula & perä ja asennettava pohjarima paikolleen... sitä odotellessa. =)
Peräpään pohjalaudan liimaus - ei mennyt kivuttomasti. Perän viimeinen kurvi noin 8 cm ennen kärkeä teki ylitsepääsemättömän mutkan. Viisi eri kertaa kokeilin, milloin kastaen, milloin kuumentaen, milloin hitaasti pakottaen - aina sama tulos. Varsin turhauttavaa! Ja paloistahan ei tämä mies rupea kokoamaan! ;0) No jotenkuten sain sen nyt sitten vihdoin parsittua, mutta saas nähdä millainen on kun saa trimmattua. Kuvassa katkennut perä, josta näkee hyvin myös rungon kaarevuuden perästä katsottuna.
Aika poistaa niitit. Niitit ovat tahallaan jätetty vähän koholle jotta poistaminen sujuisi nopeammin ja rikkomatta pehmeää runkopuuta.
Apuvälineitä on myös hyvä aina silloin tällöin kehitellä. Monet hyvät oivallukset ovat periaatteessa varsin yksinkertaisia - niin kuin tämäkin. Tuen avulla niitit nousivat rungosta varsin reippaaseen tahtiin ja myöskin nousivat suoraan ylöspäin niin että jäljelle jäävä reikä on mahdollisimman pieni. Toki joitakin niittejä piti kaivaa vähän puukollakin...
|
|
Höylätty puolisko
Yksi puolisko höylätty. Rungon päällä näkyvällä pienellä höylällä oli kätevä tehdä alustavaa tasoitusta eli höylätä rimojen reunoja pois. Rimojen väliinhän tulee aina vähän niin kuin sauma joka on hitusen kohollaan - niitä tasoitetaan ensin höylällä ennen kun ruvetaan hiomaan.
Kuvasta näkee kuitenkin jo rungon sulavuuden. =)
10.11.2007
Paklaamista. Alustavan höyläyksen jälkeen niittien reiät ja muutamat epätasaisuudet pitään paklata. Meni varsin monta päivää sopivia pakkeleita etsiessä. Piti tietysti olla sellaista pakkelia joka ei erotu lasikuidun ja epoksin alta. Lukemattomia koepaloja tein ja testasin. En ollut ihan tyytyväinen minhinkään, mutta päädyin lopulta pakkeliin joka oli sekoitus Tikkurilan Spakkelista ja sahanpurusta , vedellä vähän laimennettuna.
|
|
|
14.11.2007
Hiomista, hiomista ja vielä hiomista... kyllä nyt on hiottu! Viime maanantaina meni 10 tuntia hiomiseen! Ja kun hölmö olin, niin tietysti kuonokoppa eli hengityssuoja oli jäänyt kotiin. Kun kymmenen tuntia huhkii 15 senttimetrin etäisyydellä puupinnasta josta nousee määrätön määrä pölyä niin sen kyllä tuntee. Seuraava päivä oli aivan tuskaa. Oli kuin täysin krapulainen olo (vaikka enhän minä mitään sellaisesta oikeasti tiedä ;0) - väsynyt, kaikki röörit tukossa, silmät punaisina, päätä särki ja yleinen huono vointi. Jännää että puupöly voi aiheuttaa niin vahvat reaktiot.
Lisäksi kajakin hiominen on 90% fyysistä työtä. Edestakaisin jynssäämistä, painamista vänkäämistä, erillaisissa asennoissa työntämistä ja vetämistä - tätä siis kymmenen tuntia. Siksipä oli lihakset aivan hellinä ja erityisesti ristiselkä oli tosi kipeä. Ei tahtonut vielä hiomista seuraavana päivänäkään päästä tuolista ylös suorassa ja ilman noidannuolia.. - kaippa sitä on tulossa vanhaksikin.. ;)
|
 Hiontavälineitä: hiontalaikka porassa, hiontapalikka, hiontalaudat. Ja huomaa että pinta alkaa olla jo varsin tasainen. =)
|
Hiominen käytännön tasolla tapahtuu suurimmalta osin hiontalautaa apuna käyttäen. Hioa voisi toki koneellakin, mutta silloin ei pinnasta tule tasaista ja yhtenäistä. Hiontakone ottaa aina pieneltä kohdalta kerrallaan ja on suuri vaara että pinnasta tulee aaltomainen, toisista kohdista tulee hiottua liikaa ja toisista vain vähän. Kaikki sellainen näkyy selvästi epoksin ja lakan alta - ei hyvä. Siksi hiontalauta on ainoa vaihtoehto saada sileä ja tasainen pinta.
Hiontalauta on 4-6mm paksu, suorakaiteen muotoinen, vanerinpala johon on istutettu kädensijat. Alapuolelle laitetaan hiekkapaperia kiinni sprayliimaa apuna käyttäen (katso kuva). Löysempi 4mm vanerilauta on parempi kaareviin päätyihin, jäykempi pohjaan ja kylkiin. Päädyissä käytin tosin myös porakoneeseen kiinnitettävää hiontalaikkaa.
Kantta hiotessa (tästä hionnasta viisastuneena) voisi kyllä kokeilla alustaa pinta ensin aika pitkälle nauhahiomakoneen kanssa - jos vaikka pääsis vähän vähemmällä käsihionnan suhteen...
14.11.2007
No voihan pakana..! Kaikki oli valmiina ja viimeistelyhionta meneillään kun huomasin että joittenkin niittien reistä puuttui pakkeli täysin. Ei, en ollut unohtanut niitä vaan hiontakoneessa oli liian hyvä pölypoisto. Epäkeskokoneessa oli kiinni imuri ja hienostihan lähti kaikki hiontapöly, uudet ja vanhat - mutta lähtipä samalla pakkelit! Voi räkä! Niitä joutuu nyt sitten vielä paklaamaan ja taas hiomaan! Pakkeliahan leviää myös reikien ympärille ja se on hiottava pois. Ongelma vain on siinä että kriittisistä kohdista on jo pinta on sen verran ohutta ettei kovin paljoa voi juuri enää hioo. Pari kikkaa on kyllä takataskussa, mutta saas nähdä miten käy...
15.11.2007
No niin.. taas yksi päivä hiomista ja paklausta. Kai tuota voisi tehdä loputtomiin kunnes puuaines loppuu, mutta pakkohan tuo on johonkin toppi laittaa. Ja tuskinpa tuota ihan niin tarkkaan syynää enää valmiina...
Paklaamiseen oli keksittävä jokin näppärä keino ettei sotke samalla koko runkoa. Siispä pakkelia ruiskuun ja täsmäpaklausta kehiin. =) Ainakin kuivana näyttää ihan hyvältä kun tuoreen pakkelin päälle hioo vielä puupölyä - väri stemmaa aika hyvin. saas nähdä miltä epoksin kyllästämänä näyttää.
|
|
No niin, pienen tauon jälkeen on taas edetty. On aika laminoida puurunko lasikuidulla ja epoksilla. Miksi näin? Siksi että pelkät rimat eivät riitä tukevuuden takaamiseksi. Rimat pitää joka tapauksessa kyllästää ja rakot tiivistää. Epoksi imeytyy sekä puuhun, että lasikuituun. Kun nyt sitten lasikuitukangas/kudos kyllästetään epoksilla siitä tulee hyvin jäykkä ja kova ja käytännössä läpinäkyvä. Siksi kajakissa päällystetään rimat sekä ulko- että sisäpuolelta lasikuitu/epoksi -yhdistelmalla. Tämä lasikuitu-puu-lasikuitu yhdistelmä (laminaatti) on sitten jo varsin jäykkä ja kestävä - ja vieläpä kevytkin. Kajakin pitäisi tulla painamaan parikymmentä kiloa, siis suhteessa kevyemmäksi kuin (saman kokoiset) superkalliit komposiittirungot.
Tuossa kovasti pähkäilin että tilaisinko lasikuituja ja epokseja Saksasta, mutta epoksien suhteen ei ollut mitään järkeä sillä niihin tulee vaarallisten aineiden kuljetuslisä joka olisi maksanut melkein yhtä paljon kuin epoksi itse. Lasikuitukankaat ovat kyllä jonkin verran halvempia Saksassa, mutta kuljetuskustannusten kanssa ei sitten kuitenkaan juuri sen edullisemmin.
 Laminointivälineitä
|
Päädyin sitten hakemaan epoksit ja kankaat sieltä mistä ensimmäisenkin kajakin kanssa - eli Kevra Oy:stä, Vantaalta (www.kevra.fi). Myöskin vaakakupissa painoi se tosiasia, että mieluummin tuen suomalaista työtä ja yritystä - eikä tuo juurikaan sen kalliimmaksi tule. Myöskin sain todeta että Kevrassa on oikein ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua. Siis SP Systems'in SP 106 epoksia ja 162 gr/m2 twilli lasikuitukangasta ostin.
Epoksia on monenlaisia; mutta kajakin rakennus ei kuitenkaan ole mitään "high tech" tekniikkaa joten perusepoksi käy mainiosta. Suurin ero eri epokseissa, tavallisen tallaajan näkökulmasta, on epoksin sävy ja läpinäkyvyys. SP 106 on hitusen kellertävä/rusehtava, mutta arvelin että se saattaa itse asiassa antaa ihan mukavakin lämpimän sävyn puun pintaan. En ole juuri tykännyt niistä täysin 'kalpeista' kajakeista joita olen netissä nähnyt. Täysin kirkkaitakin epokseja siis on mutta usein ovat selvästi kalliimpia.
Kuvassa laminointityökaluja. Epoksihartsi isossa säiliössä, kovete pienessä päällä. Molemmissa pumput jotka antavat kertapainalluksella oikean sekoitussuhteen. Työvälineinä kumilasta ja pensselit, puhdistukseen asetonia. Lisäksi epoksoinnissa kannattaa käyttää kertakäyttö'kirurgin' muovikäsineitä. Ja vielä: vaikka nämä kemiallisesti kovettuvat epoksit eivät paljoa haisekaan, niin hengityssuoja ole pahitteeksi.
 Toinen puolisko kyllästettynä
|
Toinen oleellinen tekijä on epoksin nopeus kovettua, joka määrittelee kuinka pitkä työskentelyaika on ennen kuin epoksi alkaa jähmettyä. Jähmetyttyään epoksia ei enää voi levittää ja varsinkaan se ei enää imeydy lasikuitukankaaseen. Nämä modernit epoksit ovat kaksikomponentti epokseja - eli on itse hartsi ja siihen sekoitetaan tietyssä suhteessa kovete. Molemmat ovat nestemäisiä. Sekoittamisen jälkeen alkaa välittömästi kovettuminen kemiallisen reaktion vaikutuksesta.
Kovetteita on eri nopeuksisia, useimmiten: nopea, hidas ja erittäin hidas. Otin hitaan kovetteen koska se antaa enemmän työskentelyaikaa ja myöskin sen kanssa on pienempi mahdollisuus että kovettuneen epoksin pintaan muodostuu harmaa 'kelmupinta' joka vaatii sitten erillistä poistamista. Epoksin kovettumisen nopeus riippuu myös lämpötilasta. Siten esim. hidas kovete kovettaa epoksin selvästi nopeammin 25 asteessa kuin esim. 18 asteessa.
Lasikuitukankaita, tai oikeammin tässä tapauksessa kudoksia, on kahta päätyyppiä: twilli ja palttina (eng. twill weave ja plain weave). Palttinassa menee yksinkertaiset kuidut suoraan ristikkäin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden, kun taas twillissä on kuitupari joka menee vinottain (näin yksinkertaistettuna). Twilli mukautuu erillaisiin muotoihin selvästi paremmin kuin palttina ja siksi se on järkevä valinta kaareviin muotoihin kuten kajakin pinta. Siispä sitä.
Kevrasta siis epoksit ja kuidut sekä muuta tarvittavaa pientä tilpehööriä - ja ei kun töihin.
Työvaiheet: kajakin päälle ensin kokonainen kangas joka kyllästetään epoksilla. Sitten annetaan kovettua ja sen jälkeen pohjan ja kölilinjan suojaksi lisäkankaat hankausta ja kolhaisuja varten. Keulaan ja perään laitoin itse asiassa kahdet suojakankaat - keulan alaosa varsinkin kun kuluu rantautumisten yhteydessä.
Työn alkuvaiheen voi toteuttaa kahdella eri tavalla. Ensin levittää epoksia puupinnalle, annetaan imeytyä ja kovettua, listään lasikuitukudos joka sitten kyllästetään. Toinen tapa on levittää lasikuitukudos puupinnan päälle suoraan ja kyllästää sitten yhdellä kertaa sekä puu että kudos. Valitsin jälkimmäisen joka on pikkasen hankalampi, mutta myös nopeampi eikä vaadi erillistä epoksipinnan hiomista ennen kudoksen levittämistä.
|
|
Kun kangas oli laitettu ja kyllästetty oli lisäepoksin aika. Epoksia ei voi lisätä heti kättelyssä mielin määrin sillä silloin sitä kerääntyy kankaan alle ja kelluuttaa kankaan. Paras mekaanien kestävyys tulee kun kangas on heti puun pinnassa – ja painossakin säästää. Siis ensin epoksia vain sen verran että puu ja epoksi kyllästyy ja sitten erillisinä työvaiheina rakennetaan epoksikerrosta jotta kangas/kankaat peittyy epoksilla.
Kuvassa näkyy kudos ensimmäisen täyttökerran jälkeen. Kuvasta näkee myös lisävahvistus kankaan sulautumisen pintaan.
Pieni pettymys oli kuitenkin niitin reikien näkyminen. On se vaan niin että kun epoksi imeytyy reiässä olevaan pakkeliin, niin samalla se tummentaa reikäkohdat tummemmaksi kuin ympäristön - ei mahda mitään. Lohtuna ehkä kuitenkin se että tuskin tuota tulee valmiina enää ihan nenä kiinni kajakissa tiirailtua... Täytynee kahtoa jos kannessa kokeilisi vaikka jotain akryylipohjaista kittiä joka ei imisi epoksia samalla tavalla.
Nämä kankaan täyttötyöt täytyy tehdä suunnitelmallisesti sillä epoksilla on aina tietty aikaikkuna jonka aikana on lisättävä seuraava kerros. Ei liian aikaisin ettei uusi epoksi sulata jähmettynyttä, eikä liian myöhään että epoksin pintaan ehtii muodostua kalvo joka pitää hioo pois. Tällä kyseisellä epoksilla tuo tarkoittaa että 4-5 tunnin sisällä piti levitellä uusi kerros - ja uusi kerros tässä alkuvaiheessa neljä kertaa. Tämä tarkoitti myös pientä urheilua valvomisen hengessä! Nimittäin viime yönä piti nousta klo 03.00 aikaan (nukkumaan pääsin tietysti liian myöhään) ja lähteä laittamaan uutta kerrosta epoksia. Sitten parin työtunnin päästä takaisin sänkyyn kolmeksi tunniksi ennen töitä. On ollut aika väsy etten sanoisi... ;-)
29.11.2007
Niin kuin kuvasta näkyy, ei epoksin pinta ole erityisen tasainen levittämisen jäljiltä - hiontaa riittää muutamaksi tunniksi. Onneksi kunnollisella epäkeskohiomakoneella työ ei ole erityisen raskasta vaikka aikaa viekin.
Tässä vaiheessa suoritetaan suurin hionta, sitten laitetaan vielä yksi ohut viimeistely kerros epoksia päälle ja viimeinen hionta vesihiomapaperin kanssa.
 Vesihiomapaperilla hiottu pinta
|
7.12.2007
Vähän aikaa tässä taas mennyt... Tuli sitä pohjaa hiottua ja laitettua, mutta olisi sittenkin pitänyt laittaa siihen vielä yksi kerros epoksia. Nimittäin nyt hiotessa sain toki tasaisen ja hyvän pinnan, mutta muutamista kohdista näkyi hiukan kangasta pinnalla. Ilmeisesti kangas saattaa ajan myötä valkaistua ja näkyä läpi jos kaikki ei ole epoksin alla peitossa. Suomessa tuo nyt tuskin on niin suuri ongelma kuin tuolla rapakon toisella puolella jossa aurinko paahtaa aika lailla eri intensiteetillä, mutta kuitenkin.. Luulin siis olevani pohjan kanssa valmis 7 tunnin vesihionnan jälkeen, mutta kun ei niin ei. Ei auttanut kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja levitellä pari kerrosta epoksia lisää ja kohta sitten taas uudet hionnat. Argh!
Vesihionnasta. Tuossa sohvalla istuva toinen puolisko ihmetteli että mikä vesihionta... Tajusin siis että ei taida tuo asia olla ihan kaikille selvä. Siispä: vesihionnassa (yllätys, yllätys! ;0) käytetään vettä hiotessa. Vettä levitetään hiottavalle pinnalle ennen kuin ruvetaan hiomaan. Vesihionta tarvitsee myös omanlaisen hiomapaperin - eli sellaisen joka kestää vettä. Hionnan etu on siinä että vettä käyttäessä ei hiomapaperi mene niin helposti "tukkoon". Toiset aineet (kuten epoksi) tukkii helposti tavallisen hiomapaperin, eli hioma-aines jää kiinni paperin rakeitten väliin - jolloin sillä ei enää tee mitään. Kun taas paperin ja hiottavan pinnan välissä on vettä joka sekä pehmentää ainesta että viilentää työstä syntyvää lämpöä, niin taipumus tukkiutumaan on paljon pienempi. Vesihiomapaperia löytyy myös paljon hienojakoisempana kuin tavallista hiekkapaperia. Hiekkapaperin karkeudet kulkee useimmiten 40 - 320 välissä, kun taas vesihiomapaperia löytyy aina tuonne 1200 asti. Luku kertoo rakeitten määrän tietyllä alueella (vissiinkin neliötuuman alueella). Puun kanssa käytetään aina hiekkapaperia, mutta esim. lakkojen, maalipintojen tai metallien hiomiseen käytetään vesihiomapaperia. 1200: karkeutta käytin esim. levysoittimeni äänivarren alumiini-, messinki-, ja akryyliosien hiomiseen. Pintaa on silloin jo erittäin hienoa.
Smile - life if tough, then you die! ;0)
|
Kuvassa näkyvät piirustukset eivät toki ole graffareitten tekemiä, vaan ihan omasta ilosta piirsin. =) Nimittäin hiotessa vesihionnalla epoksin kaltaista pintaa on vaikea nähdä kuinka paljon on hionnut ja onko hionnut tasaisesti. Tussin jäljistä ja niitten kulumisesta voi asiaa päätellä kohtuullisen helposti. Aivan loistava kikka muuten! (Vaikka en voi siitä kunniaa itselleni ottaakaan.) Nimittäin muuten ainoa keino tarkistaa tulosta on jatkuvasti kuivatella runkoa ja sitten taas kostuttaa ja jatkaa, ja siinä vasta menee ikä ja terveys!
Epoksista. Tämä SP 106 epoksi on siitä vähän jännä että levitettyään sen tasaisesti, se jonkin verran vetäytyy kasaan - vähän niin kuin pintajännitteen takia vesi vastavahatulla tuulilasilla/pellillä. Eli sinne tänne jää ikään kuin pieniä kraatereita joihin epoksi ei jää. Aika ärsyttävää - sillä jotta saisi jonkinlaista paksuutta pintakerrokseen aikaiseksi, niin täytyisihän tuota saada tasaisesti levitetty joka puolelle. Muutenhan käy niin että aina hiotessa hioo melkein kaiken laittamansa epoksin pois. Pinnan alin kohta kun on se mikä pitää saavuttaa jotta ei jäisi kuoppia, ja jos alin kohta on käytännössä kankaan pinnalla, niin mitäänhän ei jää jäljelle. Noh, homma vaatii siis enemmän työtä ja useampia täyttökertoja jotta pintaa saa rakennettua.
Samaan asiaan törmäsin jo edellistä kajakkia tehdessäni, mutta koska siiten tuli pohjan päälle maalia, niin tuo ei niin haitannut. One Ocean Kayaks'in sivuja lukiessa olen nyt myöhemmin vähän niin kuin ymmärtänyt että kaikki epoksit eivät suinkaan käyttäydy tällä tavalla. Täytynee vissiin kokeilla jotain muuta merkkiä tai SP:n jotain muuta versioita jos vielä seuraava kerta eteen tulee.
|
17.12.2007
Niin, nyt on ollut vähän taukoa... Johtuu joulun alla lisääntyneistä töistä ja viimeisinä viikkoina myös flunssasta ja pahasta silmätulehduksesta. Määräsivätpä vielä ensimmäisellä kerralla lääkkeen joka aiheutti massiivisen allergisen reaktion. Sitä kipua, särkyä ja valoarkuutta jota siitä seurasi ei kyllä toivo vihamiehellekään! Vaikka ei kai mulla sellaisia tietääkseni ole…=)
Noh, palataan asiaan kun taudit ovat paremmalla kannalla. =)
|
21.12.2007
Jaahas, sitten on tullut aika kääntää kajakki ympäri ja ruveta hommiin kannen kanssa. Pohjan sain vihdoin ja viimein kolmannella yrityksellä suurin piirtein hoidettua -ties kuinka paljon epoksiakin tuossa meni turhaan. Toivottavasti ei lopu kesken.
Jokunen pieni paikattava jälki ("kraateri") sinne taisi kyllä vielä jäädä, mutta kyllästyin ja ärsyynnyin jo koko hommaan. Tehdään viimeisin "paikkaus" ja loppuhionta sitten kun on kansi liitetty kiinni.
Jotta kajakin saa käännettyä, pitää ensin tehdä sopivat tuet. Kuvassa näkyy tulos. Ei sen kummempaa kuin mallit pohjasta ja solumuovia suojaksi. Käytännössä jouduin kyllä vielä laittamaan hieman lisäpehmustetta sillä tukien paikka hitusen vaihtui. Nimittäin kun rupesin laittamaan niitä paikoilleen niin hoksasin, että eihän niitä tietenkään voi laittaa rangan laipioitten väliin johon ensi olin noin silmämääräisesti arvellut. Siinä laipioitten välissä olisi saattanut tulla painauma puristuskohtaan pitemmän makaamisen jälkeen - rungon sisäpuolihan ei ole vielä lasitettu, mikä tuo sitten huomattavasti tukevuutta lisää. Siispä tuet suoraan laipioitten kohdalle kiinni ja vähän lisäfyllinkiä väliin.
 kajakki oikein päin käännettynä ja trimmauksen tarpeessa - parturi..!!
|
Tässä kajakki käännettynä. Kovettuneet lasikuidut sojottavat vielä taivasta kohti. Rupesin niitä irrottamaan pistosahalla ja mattoveitsellä. Sahaan laitoin metallin sahaamiseen tarkoitetun eli hienohampaisen terän. Sillä tuo hoitui ihan hyvin. Tosin vähän täytyi vielä jälkeä ja päällimmäisen riman uraa siistiä epoksista ja roskasta.
Sitten on kannen rakentamisen aika. Jokunen immeinen onkin kysellyt että mitenkäs se oikein rakennusvaiheittain menee. Enpä ole tainnut sitä selittääkään... kas tässä: nyt siis rakennetaan kansi rungon päälle. Mutta se tosiaan vain rakennetaan päälle, ei liimata kiinni pohjaan tässä vaiheessa. Pohjan ja kannen sauma täytyy myös suojata jottei liimaa vahingossa valu sinne.
Kun kansi on rakennettu, se lasitetaan samalla tavalla kuin pohja. Tämän jälkeen rakennetaan vielä istuinaukon reunus. Kun nämä asiat on sitten ready, niin kansi ja pohja irrotetaan tukirangasta jolloin päästään viimeistelemään ja lasittamaan kajakin sisäpuoli. Sitten vielä tehdään lastiluukkujen aukot ja luukut, asennetaan jalkatuet, reisituet ja laipiot. Viimeiseksi sitten puoliskot liimataan yhteen ja suoritetaan kaikenlainen viimeistely - myös istuimen ja selkänojan teko. Niin, niin, tosimeloja ei mitään selkönojaa kaipaa. Mutta vanha ja väsynyt kylläkin kaipaa - eikä tässä muutenkaan mitään kilpamelojia olla. ;)
Tässä vaiheessa vuotta täytyy vielä todeta, että projektia aloittaessa arvelin saavani sen tehtyä vuodenvaihteeseen mennessä. Noh, ei taida nyt ihan onnistua... On tuossa työtä vielä enemmän kuin arvelin; jonkin verran oppimista ja pähkäilyäkin on ollut ja ne vie aina enemmän aikaa. Lisäksi nyt on ollut pitkähkö jakso kun ei ole pystynyt rakennushommiin. Että kyllä tuossa vielä tammikuukin menee. Kiitoksia vaan kajakin isäntäväelle pitkämielisyydestä! =)
Rauhallista, riemukasta ja siunattua joulua ja uutta vuotta kaikille jotka tätä sattuvat lukemaan! =)
Kyljen "värisommitelma"
|
7.1.2008
Onpas tässä mennyt pitkä aika viime kerrasta! Vuosikin on jo ehtinyt vaihtua... Niin ne vain tulehdukset ja flunssat jylläsi uskomattoman pitkään. Nyt pikku hiljaa terveitten kirjoissa (Että, Timo, sinunkaan ei enää tarvitse täysin turhaan klikkailla näitä sivuja. =)
Pienet sahaukset ja jyrsinnät piti tässä vielä tehdä. Uupui nimittäin muutama rima. Olin joko laskenut vähän väärin tuon tarpeen kun alunperin rimoja tein, tai sitten jotenkin käytin enemmän rimaa kuin oli tarkoitus.. mene ja tiedä. No, talvitakki päälle, autotallin ovet auki ja lautaa työntämään sahaan ulkoa sisälle päin. Vähän viluista hommaa, mutta tulipahan tehtyä - tosin juuri ja juuri.. Nimittäin jyrsin sanoi työsopimuksen irti. Olihan tuo nyt tietty kymmenisen vuotta jo palvellut, että ei nyt ihan kohtuutonta... Kone parka rupesi tärisemään kuin meikkis pahimmassa kuume hourussa (huom: kuume, ei huume.. ;). Tärinästä huolimatta vedin vielä viimeiset pari rimaa läpi ja sain kuin sainkin ne tehtyä - vaikkakin työn jälki ei enää mitään priimaa ollutkaan. Mutta kelpasi juuri ja juuri. Mutta hyvä näin, sillä ilman näitä rimoja olisi työt jääneet seisomaan.
Kun jyrsimen käänsin sitten ympäri, niin lähtipä oikein kuulalaakeri irti ja kierimään kopassa. Tiensä päähän tullut. Saas nähdä että onko enää järkevää korjauttaa jyrsin vai pitääkö ruveta ostamaan uutta. Sen kuulee pian kun Feston huolto asiasta ilmoittaa.
Mutta rimat siis sain tehtyä - ovat kuvassa näkyvät kaksi ylintä kapeaa rimaa. Kuvassa näkyvät valkoiset ja tummat rimat ovat muuten periaatteessa ihan samaa sävyä. Alaosahan on sitä jo lasitettua ja epoksoitua runko-osaa ja siksi vielä tässä vaiheessa vähän tummempaa. Sävyjen taitekohta kertoo myös kohdan josta kohtaa aloin rakentaa kantta ylöspäin.
 Halkaistu rima ja kellarin aarteita =) (..sekä tee-se-itse puristin puristamassa laitaa kiinni laipioon)
|
Ompi kannenkin tekemisessä omat niksinsä. Nimittäin sekä keulan että perän osalta tulee rimalle kohtuullisen tiukka taipuma pystysuunnassa. Ei tahtonut millään istua siististi - vaikka kostuttamista ja lämmittämistäkin kokeilin. Niinpä siis otin mattoveitsen käteen ja halkaisin rimat kärjistä noin 20-30 cm matkalta. Näin rimat ovat halkaistuna puolet kapeampia ja taipuvat selvästi helpommin. Ennen paikalleen niittaamista vielä vähän liimaa väliin, niin tuskin tuota valmiina edes huomaan, vaikka läheltäkin katsoisi.
Oleellista tällaisessa halkaisussa on tietty se että nimenomaan halkaisee rimat – ei sahaa. Siten halkeama menee puun syitten mukaan ja liimattu lopputulos on kuin halkaisua ei olisikaan – ainakin teoriassa. ;)
Tämmöstä urheilua tällä kertaa. Värisommitelman alkaakin jo nähdä kyljestä. Mutta ennen kaikkea on mukava taas saada vähän hommia tehtyä!
10.1.2008
Kun kansiosan rimoja alkaa pinota, niin kannen täyttyminen alkaa tietysti keulasta ja perästä missä kajakki on kapein. Samalla juuri näissä päädyissä rima joutuu vääntymään sen verran että ei ihan itsestään suostu tasottumaan kannen tasoon, eli vaakatasoon - siksipä puristusta ja teippiä avuksi.
Niin kuin kuvasta näkyy, jää kannen keskelle pieni rako. Tämä täytetään sitten lopuksi samaan tapaan kuin pohjankin kanssa tein.
Kannen rakenteessa olisi toki ollut vaihtoehtona tehdä rimojen viistotukset kerralla tarkoiksi ettei keskirimaa tarvita, mutta se olisi käytännössä vaatinut kunkin riman toteuttamisen kahdesta osasta - jolloin olisi tietty tullut sauma aina johonkin kohtaa. Tein nyt sitten tällaisen ratkaisun kun en saumoja kaipaa. ;) En tosin tiedä mikä viime kädessä on parempi - makukysymyksiä.
Arvelin aikaisemmin tässä päiväkirjassakin että kannen rimoitus voisi sujua aika paljon reippaammin kuin pohjan. Siltä tuo nyt tosiaan vähän näyttääkin - ainakin tässä vaiheessa. Tämä siksi että, ensimmäistä kylkirimaa lukuun ottamatta, rimojen kanssa ei tarvitse vängätä ollenkaan niin paljon. Ja myöskin rimat lyhenevät koko ajan, mikä myös nopeuttaa työtä. Kohta myöskin tullaan istuinaukon kohdalle jolloin rima on aina katkaistava. Tällöin työstettävä pituus putoaa jo puoleen nykyisestä. Sekin varmaan nopeuttaa työtä.
Vaikka kuvasta ei ihan näe, ovat kannen rimat hitusen lämpimämmän sävyisiä kuin pohjan. Tämä on ihan tarkoituksellista ja tämä mielessä olin rimat lajitellutkin. Arvelin sen antavan mukavan kokonaisvaikutelman. (Rimojen sävyt näkyy kohtuullisen hyvin tuosta 21.10.07 ladatusta rimanäytekuvasta. Siinä nuo "lämpimämmän" sävyiset rimat ovat keskellä).
Yhtä pientä detaljia lukuun ottamatta kajakin rimoitus sujuu siis suunnitelmien mukaan. Se pieni muutos tuli rimaan jonka laitoin kajakin kyljessä olevan ohuen tumman riman ja sen päällä olevan ohuen vaalean riman päälle. Siihen piti tulla vielä yksi saman sävyinen rima kuin pohjassakin, mutta enpä sitten enää löytänytkään sen sävyistä täyspitkää rimaparia - kaikki oli mennyt pohjarungon tekemiseen. Siispä siis suoraan käyttämään noita lämpimämmän sävyisiä rimoja.
14.1.2008
Rimoituksen edetessä joutui rima istuinaukon kohdalla jälleen vähän vääntymään - ei pahasti tosin, mutta sen verran kuitenkin että puristimia jälleen kaivattiin pitämään ne kiinni laipiossa. Istuinaukon etuosahan on selvästi korkeammalla kuin aukon peräosa, mikä aiheuttaa tilanteen. Tosin siinä vaiheessa kun rimoitus menee istuinaukon reunan ohi, niin ne voi jo katkaista ja asentaa erikseen.
Keskityslanka piti jälleen virittää - ei suoruuden mittaamiseksi, mutta näyttääkseen kajakin ja rimoituksen keskikohdan. Nimittäin rimoituksen edetessä ei keskikohtaa enää ole mihinkään merkattu ja sitä tarvitaan että rimat saa viistettyä niin että kärki jää keskelle kajakkia.
 Verinäyte
|
Hikeä ja verta - näin ihan konkreettisesti. ;) No hikeä ei nyt niin paljon, ehkä välillä kun on kovasti hiottava tai koko kannen tai pohjan pituudelta sahattava reunoja.
Mutta verta useampaan otteeseen. Kaikki rakentajat sen tietää... Aina joskus nirhaa kättä tai muuta ruumiin osaa jossakin, veistää sormeen, tiputtaa työkalun varpaille jne. Ehkä pahin töppäys tällä erää oli kun mattoveitsellä leikkasin hiekkapaperisiivua puupalaa tukena käyttäen. Vetelin vaan - ja kas kummaa, kun ei keskittynyt asiaan, niin terä nousi puupalaa pitkin ja vetäisi usean millin syvyisen viillon etusormen kynnen vierestä ensimmäiseen niveleen asti. Tuli vähän kiire lavuaarille ja laastaria laittamaan - vain verivana lattialla paljasti urhean soturin perääntymistien. ;) Niille jotka eivät asiaa ole koskaan testanneet, niin kerrottakoon että sormessa on sen verran verisuonia että vähänkään isommasta sormihaavasta tulee varsin paljon verta.
Sattuneesta syystä ei tästä asiasta ehtinyt kuvaa ottamaan.
Yllä oleva kuva opastaa verinäytteen ottamisessa. Näppärä tapa tehdä se on asentaa rima paikoilleen ja niittaa se kiinni siten että puristaa tiukasti omilla sormillaan riman alta juuri samasta kohtaa. =) On tullut testattua useamman kerran - en voi varauksetta suositella. SPR:n näytteenotto verenluovutuksen yhteydessä on hiukan hellempää. ;)
Itsensä niittaamisen lisäksi, tälle kajakkiprojektille ominainen piirre on jokailtainen tikkujen kaivelu käsistä. Rimojen kanssa kun on tekemisissä, niin tikkuja tulee väkisin. Varsinkin sahausvaiheessa kun laudat olivat "vain" sahavalmiina - ei siis höylättyjä. Iltaisin sain parikymmentäkin tikkua kaivella kämmenistä.
Rimoitus on edistynyt siten että kansi on nyt keulan ja perän kärkiosia lukuun ottamatta "perusvalmis". Perusvalmis siksi että oli turha jatkaa ennen kuin tiesi millaista kuviota kanteen laittaa. Jos esim. kanteen olisi tullut koristeellinen keskirima tai muuten vaan esim. toisen tyylinen/sävyinen (tumma) rimoitus, niin raon täyttäminen olisi tässä vaiheessa ollut vain turhaa työtä.
Perusrimoituksen jäljiltä jää keskelle rako (niin kuin pohjassakin). Rako on ensin sahattava suoraksi ja sitten sovitettava siihen rima(t). Mutta tse asiassa työjärjestys menee siten että ensin mitta suurimman raon heiton kajakin keskikohdasta, joka määrittelee rakoon istutettavan riman paksuuden. Sitten sahataan rimat. (Tässä on mielestäni järkevämpää ja esteettisempää sahata kaksi ohuempaa kuin vain yksi leveämpi rima.)
Sitten rimat istutetaan kannen päälle esim. teipillä ja niiteillä - kuten kuvassa. Tarkastetaan vielä riman suoruus ja sitten lyijykynällä vedetään sahausta varten viivat molemmin puolin rimoja. Sitten ei muuta kuin sahaamaan.
|
|
Keulan ja perän sahaaminen oli hiukan hankalaa... Erityisesti keula nousee sen verran ylöspäin, että sahan varsi osuin kanteen estäen terää osumasta puuhun. Ratkaisu oli tässä: irrota terä ja asenna se vänkään. =) Nyt kyllä varmaan kaikki japanilaiset perinnepuusepät pyörivät haudoissaan, mutta homma kuitenkin hoitui. =) Japanilaisissa sahoissa löytyy kyllä varmasti myös kaarevapohjaisia versioita, mutta ei sitä nyt sentään joka lajia tarvitse itse ostaa.
|
|
|
Keskiriman koeasettaminen. Kohtuullisen hyvin istuu. Uran valmistaminen vaatii kyllä vähän enemmän työtä kuin vain sahaaminen. Jonkin verran hiomista ja sovittelua. En nyt ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen - hiukan liian väljäksi jäi ura joistakin kohdista. Mutta menettelee.
|
Paljon aikaa ja muutama yön puolikaskin on mennyt kannen kuvioitten suunnittelussa. Muutama tunti on kevyttä kamaa ja hujahtaa hetkessä tuossa pähkäilyssä! En yhtään liiottele jos sanon 100 kappaletta A4:sta tulostaneen. Kuvassa näkee osan papereista, luonnoksista ja yksityiskohdista.
Hommahan menee sillai että ensin kehittää jokin alkuidean - usein erilaisia virikkeitä netistä etsien. Kun jokin idea sitten syntyy, niin sitä kehitellään, muokataan, kokeillaan vaihtoehtoja, kenties hylätään kokonaan ja kehitetään uusi idea. Ja vielä kun kuvittelee että kaikki on ‘ready’ niin vieläkin hiotaan yksityiskohtia: kokoa, leveyttä, kulmia, eri kohtia kajakissa jne. Minkäs sille mahtaa että esteettisyys on tärkeätä. =) Kuvassa näkyvään sudenkorento/osmankäämi -kuvioon olen päätymässä. Kajakin päihin tulisi sellaiset "aalto -koukerot.
Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy hiukan kehitystyön prosessia. Ylärivissä oli pähkäilyä erilaisten tummien rimaosuuksien istuttamisesta. Laitimmainen vasemmalla olisi ehkä olutkin ihan ok, mutta arvelin että siihen saattaisi kyllästyä pidemmän päälle (malli on suoraan One Ocean Kayaks'in sivuilta). Päädyin siksi alarivin paperien yksinkertaisempaan esitykseen.
Halusin ennen kaikkea jonkinlaisen kuvan/kuvion kannelle, mutta myös kajakin päädyt kaipasivat mielestäni jotain pientä "tyylikästä". Erilaisten nuolien ym. kokeilun jälkeen päädyin pelkkään kiilamaiseen muotoon (näkyy kuvassa) mutta sekin vielä vaihtui pikku hiljaa pieneen aaltomaiseen 'koukeroon'. Sudenkorento -teema nousi inspiraationa netistä ja sitä lähdin sitten kehittelemään.
Käytännössä pitää myös kokeilla. Tietokonepiirustus on kuitenkin vain piirustus, kolmiloitteisuus puuttuu - meikäläisen ohjelmista siis. Tässä kokeilla keulakoukeroa.
Erilaisia versioita kokeilin myös käytännössä kannen keskiriman suhteen: eri värisiä rimoja V -muotoa istuinaukon kohdalle jne. Päädyin kuitenkin jälleen vanhaan tuttuun tulokseen siitä että yksinkertainen on kaunista. Siksi keskirimatkin ovat nyt samaa sävyä kuin muu kansi.
Tietsikkamalli tulevasta
Tietokoneesta ja piirustusohjelmasta on suuri apu erillaisten kokonaisuuksien hahmottamisessa ja yksityiskohtien hiomisessa. Tässä luultavasti kohtuullisen lopullinen malli kajakista, mutta katsotaan nyt vielä miten nuo kuviot käytännössä toteutetaan ja kaipaavatko vielä pientä viilaamista. |
Sudenkorento -kuvan hahmottaa varmaan vähän paremmin tuosta 'paperikasa' -kuvasta vähän ylempänä (oikeassa laidassa oleva kuva).
29.1.2008
Sitten näytti tältä...
Ensin pähkäilin kuinka pitkälle runkoon kärjen tumma osuus tulisi yltää ja kun olin tyytyväinen niin piirsin viivat kannen päältä kylkiin. Sitten mattoveitsi kauniiseen käteen ja poistamaan rimaa. Jossain vaiheessa hoksasin että kolmion kärki kannattaa porata auki eikä yrittää mattoveitsellä sitä vängätä. Toista päätä - eli kajakin kärkeä tehdessä sitten hoksasin vielä että kannattaa aivan ensimmäiseksi porata kyseinen reikä ja vasta sen jälkeen piirtää ja veistää.
Monessa asiassa on aina pieni oppimisen paikka. Siksi aina, mikäli mahdollista, kannatta aloittaa uusi vaihe sieltä minkä luulee työn saavan vähiten huomiota valmistuneena. Siten kun rupee tekemään 'tärkeämpää' kohtaa, on jo ehkä ehtinyt oppia jotain - ehkä. ;-)
Kuvasta näkee hyvin myös rimojen koveran ja kuperan osioitten istuuntumisen toisiinsa.
1.2.2008
Valkoisen abassi riman istuttaminen leikatun aukon reunaan oli yllättävän aikaa vievää. Loppujen lopuksi tuo piti tehdä kahdesta osiosta per puoli että sai sen joten kuten istumaan - monenlaista kulmaa piti leikata ja sovitella. Tumman värisistä seetripätkistä rakensin sitten kärjet: ensin liimasin pari kerrosta sivuille, sitten veistin niitten reunat muotin pintaan, jonka jälkeen laitoin keskelle riman pystyyn ja sivuille toiset kyljillen liimattuina. Kun sitten koko höskeli oli kuivunut niin tuota muodostelmaa saattoi veistellä muotoonsa.
Prosessi kaikkinensa on pientä (ja tarkkaa) väkerrystä - ja tuosta ähellyksestä kertonee sekin että samalla tulin viiltäneeksi sormiin sekä mattoveitsellä ja japanilaisella sahalla. Hip hurraa...
| Itse asiassa... Keulaprojekti ei mennyt aivan niin saumattomasti - tein mokan. En tiedä mikä pieneen päähäni meni mutta jostain syytä tuo valkoinen reunarima meni aluksi ihan väärään kohtaan! Riman alaosahan ei kuvassa kohtaa alhaalta ylöspäin nousevaa valkoista rimaa. Miten voi vetää riman niin pieleen? Taisinpa jo uneksia kesä melonnasta ja laineitten liplattelusta. Vasta illalla valokuvia katsellessa tuo parempi puolisko kyseli tyyliin että meniköhän tuo nyt ihan oikein..?
|
|
Siispä korjaamaan. Puu on siitä kiitollinen materiaali, että sitä voi aina korjata - ja parhaimmillaan korjausta ei edes huomaakaan.
Veistin mattoveitsellä uuden uran ja istutuin siihen uuden riman. Yllättävän hyvin tuo onnistui. Kollaasi -kuvassa näkyy se lopputulos.
Jos tarkkaan katsoo niin tässä korjaus -kuvassa ja kollaasin valmis -kuvassa näkyy vähän vaalean ruskeata "likaa ja sotkua" puun pinnassa. Tuo on kiehunutta ja vähän korventunuttakin liimaa. Nimittäin kätevä tapa tehdä pieniä korjauksia on liimaamisen jälkeen kuumentaa kohta kuumailmapuhaltimella. Kuuma ilma kiehuttaa liiman niin että neste haihtuu ja liima nappa silloin kiinni melkeinpä saman tien. Ei siis tarvitse odotella pitkään ennen kuin voi jatkaa töitä. Samaa menetelmää käytin myös keulan ja peräkärjen kokoamisessa. Pieni väri ei tässä vaiheessa haittaa sillä pinta on hiomatta vielä.
|
Ja sitten taas kittaamaan niitinreikiä, pieniä aukkoja ja riman repeytymiskohtia. Jonkin verran oli rimojen reunatkin kärsineet joten niitäkin piti vähän paikkailla (Reunathan ovat uran puolella tosi ohuita, että ne repeävät helposti).
Kanteen olin ajatellut kokeilla jälleen vähän eri kittiä. Olin vähän pettynyt pohjaa tehdessäni siitä että niitin reiässä oleva tavallinen kitti oli aina imenyt itseensä epoksia ja käytännössä menettänyt värinsä ja muuttunut tummaksi täpläksi. Päätin siis kokeilla liuotinpohjaista kittiä. Ostin putkilon Osmo Color'in puukittiä ja tein kollaasin yläkuvissa olevat koepalat.
Totta, liuotinpohjainen kitti ei imenyt itseensä epoksia - mutta... Kitti itsessään ei imenyt niin, mutta kitin ja reiän reunasta aina pääsi vähän epoksia pintaa syvemmälle ja tekikin nyt tumman rinkulan tuon vaalean kitin ympärille. Ei hyvä ollenkaan! Palasin siis vanhoille jalanjäljilleni ja kittasin kiltisti perinteisellä puukitillä. Jonkin verran tulevat reikien kohdat siis näkymään, mutta minkä tuolle mahtaa... Ehkä ensi kerralla kokeilen rakentaa kannen täysin ilman niittejä.
Yläpuolella kuvassa on näyte eri kittauksista. Jos katsoo tarkkaan, huomaa että alhaalla vasemmalla on epoksi imeytynyt paklattuihin reikiin tasaisesti, kun taas oikealla olevassa näytteessä on useimmiten rinkula pakkelin reunoilla.
Kajakki on nyt siis paklattu - myös keulan ja perän koristeet ovat nyt sovitettavina kun paremmin hahmottaa kärjen rakenteen. Totesinpahan sitten että 'ei oikein toimi'. Livenä tilanne tosiaan näyttää vähän erilaiselta kun tietokoneen näytöltä.
Nyt luonnossa asetelmaa katsellessa tuntuu että kylkien nousevat tummat ja vaaleat rimat tuovat kärkiin sen verran eloa, että lisäkoukeron laittaminen toisi kokonaisuuteen jo vähän turhaa levottomuutta - vähän ahtaaksi menee. Koukeron siirtäminen pois päin keulastakaan ei oikein auta, sillä silloin siitä tulee vähän orvon oloinen. Tässä vaiheessa näyttäisi siltä että koukero ei oikein tähän yhtälään mahdu... Noh, entäs pari pientä sudenkorentoa lisää...? ;) (Never ending story...)
Pähkäilin myös toisenkin muutoksen. Nimittäin sudenkorento -kuviokaan ei ihan täysin tuntunut istuvan moitteettomasti. Siispä kokeilin kääntää se toiste päin - eli 180 astetta. No niin, nyt tuntui istuvan jo hyvin. On se vaan jännä juttu, että tietokoneella näytti ensimmäinen tapa paremmalta - livenä taas toinen.
11.2.2008
Sanoinko että 'Never ending story'? Niinpä... Sudenkorennon malli muuttui jälleen... ;-) Selailin netissä sudenkorentojen kuvia ja pikku hiljaa rupesi tuntumaan siltä että hitusen todemman tuntuinen korento olisi poikaa. Ensimmäisessä versiossa oli kyllä jotain mukava veikeyttä, mutta ehkä nyt valittu kuitenkin pidemmän päälle miellyttää enemmän - ken tietää.. (x-kursio: Onko Barbi raskaana..? Ken tietää. Heh, heh..=)
Siispä uutta korentoa työstämään: korennon kokoa ja pyörityskulmaa, siipien kulmia, siipien leveyttä, pituutta jne. Enhän ole perfektionisti..? ;-)
Yllä olevassa kuvassa on osmankäämien leikkaamista. Omasta viiluvarastosta löytyi vielä hieman tuota uskomattoman hienon sävyistä ja kuvioista ruusupuuta - siitä saa hienot tähkät osmankäämeille.
 Sudenkorennon vartalon leikkaamista
|
Tällaisen pienen korun sahaaminen on tarkkaa puuhaa - ei aina tiedä mistä pitäisi kiinni. Printtasin sudenkorennon paperille ja leikkasin vartalo-osan irti, sitten liimasin puuliimalla kuvan kiinni abaloniin, jonka jälkeen sahasin abalonin muotoon kuvaa mallina käyttäen.
Sahatessa tällaista pientä kuviota, on aina vaarana on aina että abaloni murtuu jostakin kohtaa. Tämän takia kannattaa itse työstettävän osan alla olla kantava levy - se ottaa vastaan paineen ja samalla estää sahanterää vaeltamasta hankalissa reunakohdissa.
Sahaamisen jälkeen pestään paperi ja liima pois veden alla ja alta paljastuupi sudenkorento. =) Tosin ennen kuin osa on vielä valmis, on syytä vähän viilata reunoja tasaisiksi ja viimeistellä muoto. Siipien kanssa tein täsmälleen samalla tavalla.
Mallivalmis korento. Luonnonvalossa ja lakkapinnan alla tuo varmaankin heijastelee aika kivasti. =)
Nykyään ilmeisesti monet helmiäiset ja abalonit ovat laminotua versioita. Hyvin ohuita helmiäis- ja abalonliuskoja liimataan yhteen noin millin paksuiseksi levyksi - siitä sitten voi leikata sellaista muotoa kuin haluataan. Tämä oli ainakin itselleni uutta. Kun kitarassani käytin helmiäistä kotka -koristeen muodossa, niin se oli vielä "täyttä" tavaraa.
Tässä sudenkorennossa tuo korennon vartalo on täyttä tavaraa, mutta siivet jo tuota laminoitua versiota. Kyllähän tuon laminaatin saumakohdan noinkin isossa koristepinnassa kuin korennon siivessä huomaa, mutta eippä tuo sen kummemmin haittaa. Ilmeisesti liuskoista tehty laminaatti kuitenkin heijastelee eri valospektrejä paremmin kuin "täysi" tavara.
|
|
Täytyy tässä samalla vähän mainostaa: nimittäin pelastavana enkelinä ja isona apuna monessa projektissani on ollut kitaranrakentaja Juha Lottonen. Juhalta sain mm. tuon abalonin sudenkorentoani varten - enkä tiedä mistä muualta sitä olisin saanutkaan. Ehkä ulkomailta tilaamalla, mutta silloin olisi pitänyt tilata paljon suurempi määrä ja hinnat olisi ollut jotain aivan toista.
Juha on aina yhtä avulias mies. Aikoinaan tutustuin häneen kun ensimmäisestä kunnon kitarastani (irlantilainen, käsin tehty Lowden) lähti talla irti. Piti löytää hyvä korjaaja - ja onneksi silloin ohjauduin Juhan luo. Sillä, paitsi että kitara tuli hyvin korjattua, Juha on aina auliisti jakanut tietämystään ja taitojaan. Kitaran rakentamisessakin aikoinaan sain kaikki tarvikkeet, neuvot ja avun Juhalta. llman tuota apua ja esimerkkiä en varmastikaan olisi lähtenyt kitaraa rakentamaan, ja ilman tuota kitaran rakennusta, olisi puutyötaitoni varmaankin jäänyt kaiuttimien kasaamisen tasolle. Juhaa on siis paljon kiittäminen. Monessa projektissa tässä välissäkin olen häntä konsultoinut eikä koskaan ole tullut tunnetta että häiritsen häntä omilla kysymyksilläni.
Kaiken tämän lisäksi Juha tekee tietysti myös kitaroita - tyylikkään kauniita ja kaunisäänisiä sellaisia. Jos et vielä ole tutustunut Juhan kitaroihin (Lottonen Guitars), niin käy ihmeessä korjaamassa puute käymällä Herttoniemessä tai Lottonen Guitars'in kotisivuilla: http://www.lottonen.com/
Tällaiselle harrastelijalle tietokone auttaa ennen kaikkea hahmottamaan kokonaisuuksia. Detaleja ym. pitää kuitenkin pähkäillä työn äärellä, mutta alustavaa suunnittelua, mitoitusta ja kokonaisuutta on hyödyllistä ensin pähkäillä jollain piirustusohjelmalla.
Tässä on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Kuva on rakenteilla olevasta kajakista, mutta sen alapuolella olevat mitat ovat tuosta jo aiemmin tehdystä mahonkivanerikajakista. Mitat kävin ottamassa vanhasta, jotta uutta tehdessä on hyvää, mitattua pohjaa jalkatukien ja laipioitten asennukselle. Vanhassa kajakissa esim. jalkatukien taakse jäi vielä 34 cm tyhjää tilaa. Toki sinne voi työntää jotain retkitavaraa ja myöskin jalat tarvitsevat hiukan oikaisutilaa pitemmillä reissuilla - mutta ehkä siirtämällä laipiota jalkoihin päin, saisi tilan paremmin käyttöön keulaluukun kautta?
12.2.2008
Tässä vaiheessa kajakin kansi on suurin piirtein hiottu. Seuraavaksi on vuorossa vielä hitusen paklausta ja koristeiden upotus (takakannellekin tulee kenties pieni sudenkorento). Tämän jälkeen vielä lopullinen hionta ennen lasikuitua.
17.2.2008
Päätin sitten laittaa pienen sudenkorennon takakannellekin - aivan pienen sellaisen. Aika nätti tuosta tulikin. =)
Leikkasin ensin nuo eri osat irti abalon -levystä ja asettelin niitä kannelle vähän eri kohtiin löytääkseni sopivan paikan. Kun olin paikkaan tyytyväinen, niin piirsin osien reunaa apuna käyttäen mallit kanteen. Sitten vain jyrsimään tarpeeksi pienellä jyrsinterällä - tässä tapauksessa 1,5 millin terällä.
Työ on kohtuullisen tarkkaa puuhaa ja näyttää jäljessä vähän parantamisen varaakin vielä olevan. Mutta nätti tuosta silti tuli - jopa niin että rupesin pähkäilemään että pitääkö keulan kuvalle tehdä jotain samaa... ;)
20.2.2008
Kun peräpään baby-sudenkorento oli valmis, oli kannen suuremman kuvion vuoro. Mutta jotta tietäisi tarkkaan mihin kohtaan kuvion laittaa, pitää kannen vapaa tila/pinta-ala ensin määritellä. Ja jotta vapaan tilan voisi määritellä, täytyy kannen muitten elementtien paikka olla tiedossa. Siksipä seuraava askel oli käytännössä näitten muitten elementtien, eli istuinaukon, lastiluukkujen ja kansiköysistön paikkojen määritteleminen. Sitten vasta hahmottaisi tarkkaan sen vapaan tila jonka kuviolle voi käyttää ja miten se istuu muuhun kokonaisuuteen.
Levitin siis kajakin piirustukset lattialle ja rupesin siirtämään mittoja tietokoneelle. Aikaisemmin olin jo piirtänyt "suurin piirtein" mallin. Ihan suoraan piirustuksistahan en voinut katsoa sillä olin tekemässä tuota, alussa mainitsemaani, 5%:lla venytettyä mallia. Kaikki piti siis ensin laskea ja sovittaa yhteen.
Kuvittelin tuon suunnittelun käyvän suurin piirtein käden käänteessä, mutta jälleen kerran oli väärässä - tällä kertaa tosin siksi että piirustuksissa oli kahta ristiriitaista tietoa kajakin LCB:stä (longitudinal center of buoyancy) - eli vapaasti käännettynä kenties: kajakin kelluvuuden keskikohta. (Kertokaa ihmeessä jos joku tietää tuolle suomenkielisen termin.) Kajakin LCB ja siihen kytköksissä oleva melojan tuoma painopiste ovat kajakin kulkua ajatellen erittäin tärkeitä arvoja, joten tässä asiassa ei ollut varaa kämmätä.
No, ongelma selvisi kyllä pähkäilyjen ja ihmettelyjenn jälkeen, mutta muutaman lisäharmaan (hiuksen) siitä kyllä sain. Loppupeleissä ongelma oli vielä pikemminkin epäselvyys kuin varsinainen virhe piirustuksissa. Pääasia että ongelma selvisi.
Viereisessä kuvassa on jo kuvion kohdan testausta käytännössä. Kuviota ja sen kulman vaikutusta oli aika hankala hahmottaa kajakin vierestä ja melkein vaakatasosta. Siispä työpöytä toiselle puolelle kajakkia ja tikkaat toiselle. Sitten voitkin kuvitella J.Vanteen keikkumassa niitten välissä, samalla tiiraillen haukansilmällä kansikuviota. =) Onneksi ei kumpikaan "jalkatuki" lähtenyt alta - olisi tullut hieno kaksiosainen kajakki. ;-)
|
|
Tässä syntyy kansikuvio:
a) printtasin kalvolle tietsikalla piirtämäni kuvion ja, sitä apuna käyttäen, piirsin kuvion kanteen
b) pistosaha kauniiseen käteen ja sahaamaan merkintöjen mukaisia uria kanteen
d) jyrsitään osmankäämien tähkille 0,5 millin upotukset (0,5mm = puuviilun paksuus)
c) täytetään urat sopivan värisillä viiluilla (liimataan)
e) liimataan myös tähkät kiinni
f) sitten kun kaikki on kuivunut, niin trimmataan ylimääräiset viilut pois eli tasoitetaan ne kannen tasalle
b) pistosaha kauniiseen käteen ja sahaamaan merkintöjen mukaisia uria kanteen
d) jyrsitään osmankäämien tähkille 0,5 millin upotukset (0,5mm = puuviilun paksuus)
c) täytetään urat sopivan värisillä viiluilla (liimataan)
e) liimataan myös tähkät kiinni
f) sitten kun kaikki on kuivunut, niin trimmataan ylimääräiset viilut pois eli tasoitetaan ne kannen tasalle
Taustakuvassa näkyy vielä isomman sudenkorennon upotusjyrsintä; se asetellaan ja liimataan seuraavaksi ja sitten vielä hiotaan koko homma kannen tasalle.
ps. Taidanpa tosin tehdä vielä pientä viilausta tuon kuvion suhteen... Jotenkin tuo alaviiva jäi pliisuksi, eikä anna tarpeeksi kontrastia kokonaisuudelle. Taidan sahata sen pois ja laittaa tummempaa viilua tilalle. Osmankäämien varsiakin voisi kenties hitusen pidentää... ;)
21.2.2008
Näin toimii mm. sudenkorennon liimaus. Epoksilla kiinni ja vielä kyhäsin tuollaisen telineen että saa vähän puristusta siipien päihin. Kansihan on kupera ja siksi, varsinkin ylintä siipeä, joutuu vähän taivuttamaan kannen kaarevuuteen muotoon. Sitten vaan kuivumaan.
Kuvasta näkyy myös uudet viilutäytteet törröttämässä urista. Sahasin vanhat pois ja laitoin tummempaa viilua tilalle - myöskin hitusen pidensin paria uraa. Oikeanpuoleisesta kuvasta näkee lopputuloksen trimmattuan. Nyt on selvästi parempi.
Puukkokuva ei ole trikkiä. Puukko on oikeasti tungettu kanteen ja on siinä pystyssä. =) Vähän hirvitti, mutta hoksasin että olin unohtanut osmankäämeistä tähkäosan huipun. Siispä puukolla aukkoa ja sitten täyttämään se viilulla.
26.2.2008
Sudenkorentojen kanssa tuli mokailtua. Aiemmin tehty pikkukorento oli kyllä hyvä mutta kun rupesin sitä hiomaan, niin pyrstöosasta lähtikin puolet irti. Tätä en huomannut/hoksannut ja jatkoin hiomista luullen että abalonin päällä on vaan liimaa. Kun sitten hoksasin asian oikean laidan, niin tein pienen lisäosan jonka istutuin korentoon. Mutta... olin jo hionnut pintaa niin paljon että loppukorento oli niin ohutta että siitä alkoi lohkeilla paloja irti. Ei auttanut kun tehdä koko homma uudestaan. Eli uudet palat piti sahata abalonista, uudet sovitukset ja jyrsinnät tehtävä kanteen, uusi liimaus ja uusi hionta.
Kaiken lisäksi tein ensimmäisellä uusintayrityksellä liian pienet siivet. Olisivat näyttäneet huonolta edellisen upotuksen jäljissä. Kolmas kerta toden sanoi. Yläpuolisessa kuvassa näkee sotkuisen upotus jäljen ensimmäisestä versioista ja viereisessä kuvassa uuden korennon epoksin kuivuessa. Kyllä tuosta loppujen lopuksi tuli ihan ok, mutta upotukseltaan ei ihan niin siisti kuin ensimmäisestä versiosta - toisaalta itse korento on ehkä hitusen kivemman näköinen.
Mutta sitten vielä tuo kannen isompi korento... voi masennus... Menin sitten hölmöyksissäni kittaamaan nuo pienet raot korennon ja upotuksen välillä. Kuvittelin että nuo tummuvat kuten pohjassakin teki kun sitten kyllästyvät epoksillä. Mutta, mutta.. kannen kittinä olinkin nyt käyttänyt puhdasta kittiä kun taas pohjassa olin sekoittanut kittiin puupurua. Ja kuten nyt sain huomata, niin eippä tuo kitti imennytkään epoksia enää kuivuttuaan; ja tuo puuta vaaleampi kitti nyt loistaa kuin Naantalin aurinko korennon reunoissa - ja vielä siten että joissain kohtaa sitä vähän on ja toisissa ei, tehden korennon reunaviivan repaleiseksi. Sama kitti loistaa myöskin kannen paikkauskohdissa, joitten piti muuttua tummaksi. KYLLÄ HARMITTAA! Harmittaa niin vietävästi! Harmittaa niin että olin vielä laminoinnin jälkeenkin viittä vaille repimässä koko laminoinnin irti poistaakseni kitin korennon reunoista. Siitä vaan olisi tullut niin hirvittävä sotku ja hirvittävä työ, että nippa nappa maltoin mieleni. Mutta eihän tuota tiedä... Jos tuo jatkossa aina ärsyttää, niin täytyyhän tuolle jotain tehdä….
Näin sitä oppii. Tällä kertaa kitin käyttäytymisestä - ja kantapään kautta. Argh!
Kannen laminointi lasikuidulla ja epoksilla hoituu periaatteessa täysin samalla tavalla kuin pohjankin. Ainoa ero on että pohja -osa pitää suojata hyvin ettei siihen roisku epoksipisaroita tai valumia.
Ensimmäisestä kuvasta näkee suojauksen - eli maalarinteipillä suojataan saumakohta ja sitten siihen teipataan kiinni suojamuovi.
Sitten levitetään kangas ja trimmataan se suurin piirtein mittaan. Alimassa kuvassa on jo levitetty kolme kerrosta epoksia. Nyt kangas on jo kyllästetty, mutta ainakin pari kerrosta pitää vielä levittää, jotta saan epoksia kankaan päälle ja hieman hiomisvaraa.
Jälleen on ongelmana sama kuin pohjan kanssa: kraattereiden syntyminen. En ymmärrä mistä nuo syntyvät! Tosi rasittavia kun niitä pitää sitten yksitellen paikkailla ja parannella - ja sitten pintaan tulee pieniä kohoumia ym. Ja aika vaikeata on kaikkia huomatakaan kun kaikista kulmista ei saa kunnolla valon heijastumaa pinnasta. Nimenomaan tämä valon heijastuminen on se josta nuo huomaa - eli kunnon päivän valon kaltaista valoa tarvittaisiin.
8.3.2008
En sitten malttanut jättää asiaa sikseen... nimittäin niitä kittejä kanteen ja sudenkorennon reunoille - harmitti niin. Kokonaisen päivän jyrsin jo lasikuidutetun kannen läpi ja poistelin kittejä. Oli kyllä koko ajan mielessä että mentiinköhän tässä ojasta allikkoon... Mutta kun ei kittien kummittelu antanut rauhaa niin sitten ei. Hommaa oli yritettävä.
Siispä 1½ mm jyrsinterä koneeseen ja jyrsimään. Tosin nyt oli sen sortin pikkutarkkaa että tarvittiin hyvä valo. Siksipä kyhäsin jyrsimeen kiinni kuvassa näkyvän ledi -lampun. Olin sen rakentanut viime kesänä telttailuretkiä varten ja on osoittautunut varsin käteväksi muutenkin.
|
|
Sitten taas epoksia levittämään. Kuvan taustana on ensimmäisten kolmen levityskerran jälkeen hiottu kansi. Kuvassa näkyvät vaaleat läikät ovat kohtia joissa lasikuitukangas on vähän paljastunut epoksin alta. Tämä ei tässä vaiheessa haittaa sillä epoksia tulee vielä pari kerrosta päälle. Myöskin kangas oli 200 grammaista vaikka kevyempikin olisi riittänyt - siispä itse kankaassakin on hitusen hionnan varaa.
Muki ja lasta ovat epoksoinnin apuvälineitä. Tuollainen leveämpi ja pehmeämpi lasta osoittautui erittäin hyväksi epoksin levittämiseen (sen jälkeen kun kangas on kyllästetty). Leveytensä ja pehmeytensä ansiosta lastalla on hyvä levittää ja taipuisuus/pehmeys jättää myös vähän paksumman kerroksen kajakin pintaan - mikä on epoksia levittäessä hyvä asia. Lakkaus/maalaus onkin sitten ihan eri asia.
Muki on mittamuki. Huomaa uloimmassa mukissa oleva aukko ja sen reunoilla olevat asteikot. Asteikot ovat tehty siten että ne näyttää sisään pujotettavan mukin nesteen määrän. Vasemmalla olevat arvot ovat kovettimen annoksia ja oikealla on epoksin annoksia. Tätä epoksiahan sekoitetaan suhteessa 1:5 - siten että kovetinta on 1 osa ja itse epoksia 5 osaa. Siispä muki sisään ja nestettä mukiin esim. kahden annoksen verran. Yhteen mukiin kaksi annosta epoksia, toiseen mukiin kaksi annosta kovetinta. Sitten nämä kaksi kaadetaan kolmanteen isompaan mukiin jossa seos sekoitetaan. Systeemi on näppärä ja tarkka. Nuo myytävät epoksipumput eivät aina ole kovin tarkkoja, mutta tällä tavalla voi olla varma että sekoitussuhde on aina oikea.
Demonstroidakseni mittamukia laitoin siihen petsillä värjättyä vettä ja valaisin sitä sisältä päin. Siksi tuo valo ja kuplia mukissa. Epoksi ei kupli tuolla tavalla.
Ennen viimeisen epoksikerran levittämistä laitoin kuumailmapuhaltimen hyllyyn kiinni ja posottamaan siksi aikaa kun meikkis lähti yläkertaan kahville. Tämä siksi että kertoessani Kevrassa (epoksin ostopaikka) epoksiin tulevista "kraatereista", siellä kehotettiin kokeilemaan huoneen lämpötilan nostamista epoksia levittäessä. Niinpä tein työtä käskettyä. En tiedä että auttoiko... mutta ei nyt ainakaan haitannut.
|
|
Tässä kansi epoksin peittämänä. Tässä vaiheessa tuo kiiltää aika mukavasti ja siitä saa vähän osviittaa miltä kajakki näyttää lakattuna - mutta vielähän tuo pinta hiotaan ja sitten lopuksi lakataan.
Kantta epoksoidessa kehitin vähän levitysimenetelmääni. Pohjaa tehdessä tuntui ettei kankaan päälle oikein tule tarpeeksi kerrosta hiontaa ajatellen. Silloin tein ohjeitten mukaan ja tasoitin aina epoksia vetäen lastalla pinnan puolesta välistä alas päin. Tällä kertaa itse levittämisen jälkeen tasoittelin lastalla toiste päin, eli sivulta ylös. Tällä saavutti parikin etua. Ensinnäkin näin tehdessä en koko ajan vetänyt epoksia pois pinnasta, vaan vedin sitä takaisin pinnan päälle kasvattaen kerroksen paksuutta. Toiseksi, vetäessäni sivulle valuvia epokseja ylöspäin sain samalla noita ärsyttäviä kraatereita taas täytettyä. Toki tämä tarkoitti että piti päivystää ja tasoitella kovettuvan epoksinpinnan vieressä tunti/puolitoista, mutta sainpahan kohtuullisen hyvän pinnan - toisin kuin pohjan kanssa.
Koska tästä rimpsusta on tullut varsin pitkä, olen jakanut sen kahteen osioon. Tähän loppuu osio I ja osioon II voit siirtyä tästä: Rakennusosio II
Measure
Measure
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti